Gazan tragedia on seurausta Hamasin toimista

 

Gazan tilanne on yksi maailman vaikeimmista ja surullisimmista konflikteista, ja sen juuret ovat syvällä sekä historiassa että nykyajan politiikassa. Viime aikoina on esitetty toiveikkaita ajatuksia siitä, että Hamas voisi luopua väkivallasta ja vapauttaa panttivangit, mikä avaisi tien rauhalle. Vaikka tämä ajatus kuulostaa houkuttelevalta, on valitettavasti todettava, että se on epärealistinen. Samalla on muistettava, että Gazalla oli täydellinen autonomia, ja se sai valtavat rahalliset avustukset – mutta mihin nämä resurssit käytettiin?

Niitä käytettiin muun muassa aseisiin ja tunneliverkoston rakentamiseen, joiden tarkoitus oli tukea terroristista toimintaa Israelia vastaan.

On tärkeää ymmärtää Hamasin toiminnan luonne. Hamas ei ole vain poliittinen toimija, vaan aseellinen liike, jonka perusta lepää vastarinnassa ja aseellisessa toiminnassa. Sen identiteetti ja kannatus nojaa siihen, että se taistelee Israelia vastaan. Tämä ei ole vain strateginen valinta, vaan syvälle juurtunut ideologinen sitoumus. Luopuminen väkivallasta merkitsisi Hamasille perimmäisen tehtävän hylkäämistä, mikä olisi sille strateginen itsemurha. Väkivallasta luopuminen ja panttivankien vapauttaminen eivät sovi yhteen Hamasin olemassaolon tarkoituksen kanssa.

Toiseksi Gazan tilanne on esimerkki siitä, kuinka alueen johtajat ovat tehneet strategisia valintoja, joilla on ollut tuhoisia seurauksia. Gazalla oli täydellinen autonomia sen jälkeen, kun Israel vetäytyi sieltä vuonna 2005. Alue sai kymmeniä miljardeja dollareita kansainvälistä apua, joka olisi voitu käyttää infrastruktuurin kehittämiseen, koulutuksen parantamiseen ja terveydenhuollon rakentamiseen. Sen sijaan nämä varat käytettiin aseiden hankintaan, tunnelien kaivamiseen ja aseellisten ryhmien ylläpitämiseen. Tämä oli tietoinen valinta, joka johti siihen, että Gazasta tuli aseiden varasto, ei kukoistava yhteisö.

Kun Hamas päätti aloittaa sodan, se tiesi erittäin hyvin, että se ei voi voittaa Israelia sotilaallisesti. Tämä ei ollut vain strateginen virhearvio, vaan tahallinen uhkapeli, joka maksoi gazalaisille asukkaille heidän kotinsa ja elämänsä. Nyt Gaza on raunioina, tuhansien ihmisten elämä on mennyttä, ja jälleenrakennus tulee kestämään vuosikymmeniä – jos se koskaan onnistuu. Tämä tilanne ei ole vain seurausta Israelin sotilaallisesta vastatoimesta, vaan se on suoraa seurausta Hamasin valinnoista.

On helppo ehdottaa, että Hamas voisi luopua väkivallasta ja vapauttaa panttivangit, mutta tämä ei ole realistista, kun otetaan huomioon liikkeen ideologiset ja strategiset tavoitteet. Samalla on tärkeää nähdä, että Gazan nykyinen tila on seurausta siitä, että sen johtajat ovat asettaneet aseelliset konfliktit ja poliittisen vallan yhteisönsä hyvinvoinnin edelle. Tämä on se surullinen todellisuus, joka meidän on kohdattava, jos aiomme löytää pysyviä ratkaisuja Lähi-idän konflikteihin.

Gazan tragedia on varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun realismi unohdetaan ja ideologiset päämäärät asetetaan kaiken muun edelle. Tämä ei ole vain humanitaarinen kriisi, vaan se on myös muistutus siitä, kuinka vaarallista on, kun alueelliset ja globaalit toimijat eivät tunnusta todellisuutta ja sen asettamia rajoituksia. Vain realistinen, kaikkien osapuolten intressit huomioon ottava lähestymistapa voi tuoda alueelle rauhaa ja vakautta.