Dialogin dyynit

  4 Moderni poliittinen antisemitismi ei useimmiten näyttäydy avoimena rotuoppina tai uskonnollisena vainona. Se esiintyy koodikielenä, vihjauksina ja rakenteellisina selitysmalleina, joissa yksi ryhmä saa suhteettoman suuren selitysvoiman monimutkaisille ilmiöille. Ytimen muodostavat kaksi toisiinsa kietoutuvaa mekanismia: kollektiivinen essentialisointi ja uhkakuvien projisointi . 1. Kollektiivinen essentialisointi Essentialisoinnilla tarkoitetaan ajattelutapaa, jossa ryhmälle oletetaan pysyvä, muuttumaton olemus. Kun tämä tehdään kollektiivisesti, yksilöiden erilaisuus katoaa ja tilalle tulee abstrakti, yhtenäinen toimija: ”juutalaiset”. Modernissa poliittisessa antisemitismissä tämä näkyy esimerkiksi seuraavina oletuksina: Ryhmä toimii koordinoidusti ja strategisesti yhteisen edun ajamiseksi. Yksittäisten henkilöiden menestys tulkitaan kollektiivisen verkoston tulokseksi. Taloudellinen tai poliittinen vaikutusvalta nähdään systemaattisena, ei satunnaisena. Tällöin analyysi ei ...

  Antisemitismi ei ole vain historiallinen jäänne tai ääriliikkeiden tunnusmerkki. Se on ennen kaikkea ajattelun virhe , joka toistuu yllättävän helposti myös koulutetuissa ja poliittisesti aktiivisissa piireissä. Sen ydin ei ole viha sinänsä, vaan selittämisen helppous : monimutkainen maailma pelkistetään yhdeksi syylliseksi. Taloustieteessä tämä tunnistetaan huonoksi malliksi. Kun ilmiötä selitetään yhdellä muuttujalla, joka muka ohjaa kaikkea muuta, päädytään systemaattisesti virheellisiin johtopäätöksiin. Antisemitismi toimii täsmälleen näin. Se tarjoaa näennäisesti loogisen kertomuksen vallasta, rahasta ja vaikutusvallasta – mutta tekee sen empirian kustannuksella . Erityisen huolestuttavaa on, että antisemitismi naamioituu usein hyväksyttävään muotoon. Israelin politiikkaa saa ja pitääkin kritisoida, kuten minkä tahansa valtion toimia. Ongelma alkaa siinä vaiheessa, kun kritiikki lakkaa kohdistumasta päätöksiin ja alkaa kohdistua ihmisryhmään , tai kun juutalaisuus esitetä...

Vasemmiston retoriikka rakentuu arvojen varaan, mutta sen toiminta paljastaa vallanhalun. “Suvaitsevaisuus”, “solidaarisuus” ja “syrjinnän vastustaminen” ovat sanoja, joilla rakennetaan moraalista ylivoimaa – ei yhteistä hyvää. Kun tarkastelee vasemmiston suhtautumista antisemitismiin, käy ilmi, että suvaitsevaisuudesta on tullut pelkkä ideologinen keppihevonen, jonka varjossa ajetaan aivan muita päämääriä. Vielä hetki sitten vasemmisto piti antisemitismiä äärioikeiston synonyymina. Nyt samat liikkeet sulkevat silmänsä siltä, kun Israelin vastainen liikehdintä muuttuu avoimen juutalaisvihamieliseksi. Se kertoo, ettei tavoitteena ole suvaitsevaisuus – vaan viholliskuvien hallinta. Vasemmiston moraalinen kartta ei määritä, mikä on oikein, vaan kuka on vihollinen. Vasemmiston todellinen tavoite ei ole moniarvoinen yhteiskunta, vaan moraalisen auktoriteetin säilyttäminen . Kun se hallitsee moraalisen keskustelun kieltä, se hallitsee myös poliittisen pelin sääntöjä. Siksi antisemitismi on...

Atte Kaleva käsittelee luennossaan antisemitismiä useista eri näkökulmista, ja painottaa erityisesti ilmiön ilmenemismuotoja äärivasemmistolaisessa ajattelussa. Kalevan mukaan historialliset tekijät, kuten Neuvostoliiton ulkopoliittinen linja ja kylmän sodan aikainen jakautuminen suurvaltaliittoutumiin, ovat vaikuttaneet siihen, miten vasemmisto suhtautuu Israeliin ja laajemmin juutalaisiin yhteisöihin. Hänen esityksessään korostuu näkemys siitä, että nämä historialliset asenteet vaikuttavat edelleen nykypäivän poliittisessa keskustelussa. Luennossa tuodaan esiin, että kylmän sodan aikana Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen väliset valtasuhteet loivat asetelman, jossa Israelista tuli länsimaiden liittolainen ja arabimaista Neuvostoliiton tukemia toimijoita. Kaleva tulkitsee, että tämä perintö näkyy yhä suomalaisen vasemmiston suhtautumisessa Israeliin, vaikka keskustelun painopiste on siirtynyt valtion politiikkaan ja ihmisoikeuskysymyksiin. Kalevan mukaan tämä kriittinen suhtautuminen Isr...

Viime viikkoina olemme saaneet jälleen huolestuttavan esimerkin siitä, miten länsimaisissa yliopistoissa yhä useammin rajoitetaan tiettyjä näkemyksiä. Tällä kertaa kohteeksi joutui arvostettu antisemitismitutkija Isabella Taborski, jonka luennot peruttiin sekä Åbo Akademissa että Helsingin yliopistossa. Tapaus nostaa esiin vakavia kysymyksiä akateemisen vapauden tilasta Suomessa ja siitä, ketkä todella kontrolloivat yliopistojen diskurssia. Taborskin oli tarkoitus puhua antisemitismistä Neuvostoliiton aikana sekä vasemmiston antisemitismistä. Näihin aiheisiin liittyy valtavasti historiallista ja yhteiskunnallista merkitystä, mutta yliopistojen päätökset osoittavat, ettei kaikista näkökulmista ole enää sallittua keskustella. On vaikea olla näkemättä tässä ideologista agendaa, jossa tiettyjä totuuksia halutaan systemaattisesti tukahduttaa. Erityisen huolestuttavaa on se, että päätös Taborskin puheiden perumisesta perusteltiin hänen väitetysti riittämättömällä meritoitumisellaan. Tämä on ...