Dialogin dyynit

  1. Johdanto Taloustieteellisessä keskustelussa tarjonta- (supply-side) ja kysyntäpainotteisen (keynesiläisen) lähestymistavan välinen erimielisyys esitetään usein empiirisenä kiistana politiikkatoimien tehokkuudesta. Tarkempi analyysi kuitenkin osoittaa, että erimielisyys ei rajoitu yksittäisiin parametriarvioihin tai malliteknisiin oletuksiin, vaan ulottuu syvemmälle tasolle: teorioiden taustalla vaikuttaviin presuppositioihin. Tässä artikkelissa tarkastelen tätä ilmiötä presuppositionaalisen divergenssin käsitteellä ja sovellan analyysiin identity protective cognition -teoriaa ( Dan Kahan ). Presuppositionaalisella divergenssillä tarkoitan tilannetta, jossa kaksi teoreettista kehystä nojaa erilaisiin – usein implisiittisiin – taustaoletuksiin siitä, mikä on talouden “normaalitila”, mikä on politiikan default-asema ja mikä riski priorisoidaan. Identity protective cognition puolestaan viittaa mekanismiin, jossa yksilöt tulkitsevat evidenssiä tavalla, joka suojaa heidän ryhmäid...

Tämä artikkeli tarkastelee intersektionaalisen feminismin vaikutuksia kriittisestä näkökulmasta, keskittyen sen epätieteellisiin oletuksiin, yksilön yhdenvertaisuuden heikkenemiseen, yhteiskunnallisen polarisaation syvenemiseen sekä uusien syrjinnän muotojen syntyyn. Intersektionaalisuus on muuttanut syrjinnän käsitettä subjektiiviseksi ja rakenteita painottavaksi ilmiöksi, jossa yksilön kokemus ja ryhmäidentiteetti ohittavat objektiiviset arviointiperusteet. Tämän seurauksena yksilöä ei enää tarkastella hänen tekojensa tai ansioidensa vaan oletetun ryhmäsijoituksensa kautta, mikä murentaa liberaalia universalismin perinnettä, heikentää yhteistä keskustelutilaa ja mahdollistaa uusien epätasa-arvon muotojen normalisoitumisen. Artikkeli esittää, että yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ei voi rakentua ideologisesti värittyneiden valtarakennemallien varaan, vaan sen on nojattava yksilökeskeiseen, yleispätevään ja rationaalisesti perusteltuun lähestymistapaan. Johdanto Intersektionaalinen ...

  Julkinen keskustelu Elokapinasta on usein poukkoillut kahden ääripään välillä. Toisille liike on viimeinen moraalinen hälytyskello, toisille esimerkki vastuuttomasta lainrikkomisesta. Kummassakin tulkinnassa huomio kiinnittyy keinoihin, ei niinkään siihen, millaista politiikkaa nämä keinot edustavat . Taloustieteilijän näkökulmasta kysymys on kiinnostava juuri tästä syystä. Elokapinan toiminta ei asetu luontevasti edustuksellisen demokratian perinteiseen logiikkaan, jossa erimielisyydet kanavoidaan neuvotteluun, kompromisseihin ja asteittaisiin muutoksiin. Sen sijaan liike näyttää operoivan aivan toisenlaisessa viitekehyksessä. Historiallinen analogia voi auttaa ymmärtämään ilmiötä. Atsteekkien ihmisuhrit eivät olleet mielivaltaista julmuutta, vaan järjestelmällinen osa maailmankuvaa, jossa kosmoksen jatkuvuus edellytti näkyviä, toistuvia ja järkyttäviä tekoja. Uhrauksen rationaalisuus ei perustunut sen mitattaviin seurauksiin, vaan sen symboliseen välttämättömyyteen. Rituaali i...

Meillä on luontainen taipumus delegoida kognitiivista kuormaa auktoriteeteille. Monimutkaisessa ympäristössä asiantuntijan tai johtajan nostaminen kritiikin yläpuolelle toimii heuristiikkana, joka säästää energiaa. Sosiaalipsykologinen tutkimus kuitenkin osoittaa, että tämä mekanismi on vaarallinen sekä seuraajille että johtajalle itselleen. "Power-Paradox": Miten valta muuttaa aivoja Dacher Keltnerin (UC Berkeley) tutkimukset osoittavat ilmiön, jota kutsutaan "valtaparadoksiksi". Menestyäkseen ryhmässä yksilö tarvitsee sosiaalista älykkyyttä ja empatiaa, mutta saavutettu valta-asema usein heikentää juuri näitä ominaisuuksia. Empiirisissä kokeissa on havaittu, että korkeassa asemassa olevien henkilöiden peilisolutoiminta vaimenee: heidän kykynsä lukea muiden tunteita ja noudattaa yhteisiä normeja heikkenee. Tämä selittää, miksi "jalustalle nostettu" asiantuntija saattaa alkaa laiminlyödä perustehtäviä ja sosiaalisia velvollisuuksia; kyse ei ole vain luonne...

  Satiirin perinteinen tehtävä on toimia yhteiskunnallisena koeputkena. Se ottaa todellisuuden osasia, eristää ne ja kasvattaa niistä karikatyyrejä paljastaakseen jotain olennaista kohteen rakenteesta. Mutta kuten kaikessa analyysissa, myös satiirissa on kyse ulkoisesta validiteetista : kyvystä yleistää havainto laboratorion (piirustuslaudan) ulkopuolelle. Satiirin empiirinen perusta Jotta satiiri toimisi, sen on perustuttava empiiriseen havaintoon . Jos pilapiirtäjä kuvaa poliitikon toimintatapaa, yleisön on tunnistettava malli todellisesta maailmasta. Jos vitsi perustuu täysin keksittyyn premissiin – vailla kosketuspintaa kohteen todellisiin puheisiin tai tekoihin – se menettää empiirisen pätevyytensä. Se ei ole enää satiiria, vaan fiktiivistä herjausta. Hyvä satiiri on kuin meta-analyysi: se kerää useita pieniä havaintoja ja tiivistää ne yhdeksi purevaksi johtopäätökseksi. Huono satiiri taas on kuin vino otos (sampling bias); se poimii epärelevantteja seikkoja ja yrittää väittää...

Ilmiön rajaus ja operationalisointi “Keskustelun lukkiutuminen” ei ole yksi yksittäinen bugi, vaan joukko havaittavia käyttäytymismuotoja, joissa vuorovaikutus  päättyy, laimenee tai kiertää kehää  ennen kuin käyttäjän ja mallin yhteinen käsitteellinen työ etenee. Tämän voi ajatella “toiminnallisena epäjatkuvuutena”: mallin vastauspolku vaihtaa äkisti sellaiseen regiimiin, joka on (i) turvallinen ja normien mukainen, mutta (ii) informaatioarvoltaan selvästi matalampi kuin tilanteen aiempi taso. Tämä on linjassa sen kanssa, että modernissa turvallisuuskoulutuksessa ja arvioinnissa “hyvä vastaus” operationalisoidaan usein samanaikaisesti  turvallisuutena  ja  hyödyllisyytenä  (helpfulness), jolloin lukkiutuminen näkyy erityisesti hyödyllisyyden laskuna ilman että turvallisuus välttämättä heikkenee.  Teknisesti ja toiminnallisesti hyödyllinen rajaus on erottaa neljä lukkiutumisen “fenotyyppiä”, joilla on erilaiset mekanismit ja mittarit: Eksplisiittinen k...