Tekstit

Patologinen analyysi palestiinalaisesta nationalismista

  Palestiinalaisen nationalismin keskeinen poliittinen patologia on mahdollinen ristiriita kansallisen vapautumisen tavoitteen ja sitä edustavien järjestöjen selviytymiskannustimien välillä: järjestö voi vahvistaa asemaansa toiminnalla, joka heikentää palestiinalaisten turvallisuutta, toimeentuloa ja valtiollistumisen edellytyksiä. Käytän patologiaa tarkoittamaan itseään ylläpitävää toimintatapaa, joka vahingoittaa liikkeen ilmoittamia päämääriä mutta jonka korjaamisen sen uskomukset tai valtarakenne estävät. Kyse on poliittisten organisaatioiden ja ajattelutapojen analyysistä, ei kansan psykiatrisesta diagnoosista. Kohteen rajaus on olennainen. Palestiinalainen nationalismi sisältää valtiollista itsenäisyyttä tavoittelevia, maallisia, islamistisia, parlamentaarisia ja vallankumouksellisia suuntauksia. Niiden niputtaminen Hamasiksi tuottaisi virheellisen analyysin. PLO tunnusti vuonna 1993 Israelin oikeuden olemassaoloon rauhassa ja turvallisuudessa sekä sitoutui neuvotteluratka...

Palestiinan lipun kaksi nationalismia

Palestiinalainen nationalismi ei syntynyt irrallaan arabinationalismista. Sen historia paljastaa, kuinka kansallinen identiteetti, poliittiset tavoitteet ja valtiolliset rajat muotoutuvat muuttuvissa olosuhteissa. Palestiinan lippu tunnetaan nykyään ennen kaikkea palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden symbolina. Harvemmin muistetaan, että sen historialliset juuret ovat aivan toisenlaisessa kansallisessa hankkeessa: arabien poliittisessa yhdistymisessä. Lippu perustuu ensimmäisen maailmansodan aikaiseen arabikapinan lippuun. Sen värit eivät alun perin viitanneet erilliseen palestiinalaiseen kansallisvaltioon vaan laajempaan arabialaiseen historialliseen ja poliittiseen yhteyteen. Tämä ei ole vähäpätöinen historiallinen yksityiskohta. Se kertoo jotakin olennaista siitä, miten nationalismit syntyvät, muuttuvat ja mukautuvat poliittisiin olosuhteisiin. Kun Palestiina oli osa suurempaa kansallista hanketta Osmanien valtakunnan hajotessa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Lähi-idä...

Kun keskustelun tarkoitus ei ole tietää vaan kuulua joukkoon

Poliittinen keskustelu voi näyttää argumenttien vaihtamiselta, vaikka sen todellinen tehtävä olisi aivan toinen: oman moraalisen ja poliittisen identiteetin vahvistaminen. Kuvitellaan keskustelu julkisista menoista. Yksi osallistuja kysyy, kuinka paljon tietty toimenpide maksaa, mitä sillä saavutetaan ja olisiko samoilla resursseilla mahdollista saada aikaan enemmän hyvää. Toinen vastaa, ettei heikoimmassa asemassa olevia saa jättää yksin. Vastaus saattaa olla vilpitön ja moraalisesti ymmärrettävä. Se ei kuitenkaan vastaa kysymykseen. Keskustelijat pelaavat eri peliä. Ensimmäinen yrittää selvittää, mikä politiikka tuottaisi parhaat seuraukset. Toinen ilmaisee, millaiseen moraaliseen yhteisöön hän kuuluu. Molemmat voivat kokea argumentoineensa, vaikka vain toinen on käsitellyt esitettyä ongelmaa. Tämä on ekspressiivisen ja episteemisen keskustelun keskeinen ero. Kaksi keskustelun tehtävää Episteemisen keskustelun tavoitteena on muodostaa mahdollisimman paikkansapitäviä kä...

Moraalinen narsismi – kun hyvyydestä tulee tärkeämpää kuin hyvä

Moraalin tarkoitus on ohjata ihmisen toimintaa. Mutta mitä tapahtuu, kun moraalista tulee väline oman erinomaisuuden todistamiseen? On olemassa erityinen tapa olla hyvä ihminen: sellainen, jossa tärkeintä ei ole se, mitä hyvää saa aikaan, vaan se, kuinka hyvänä muut pitävät. Tässä moraali lakkaa olemasta käyttäytymistä ohjaava periaate ja muuttuu henkilökohtaisen identiteetin rakennusaineeksi. Ilmiötä voidaan kutsua moraaliseksi narsismiksi. Kyse ei välttämättä ole kliinisestä narsismista, vaan psykologisesta mekanismista, jossa moraaliset kannanotot palvelevat yksilön itsetuntoa, sosiaalista asemaa ja tarvetta kokea ylemmyyttä muihin nähden. Moraalisen narsismin tunnusmerkki ei ole vahva moraalinen vakaumus. Se on vaikeus erottaa toisistaan oman vakaumuksen hyvyys ja sen todelliset seuraukset. Kun rauhantahtoisuus muuttuu itseisarvoksi Pasifismi tarjoaa kiinnostavan esimerkin. Väkivallan vähentäminen on ymmärrettävä tavoite. Mutta entä jos väkivallasta pidättäytyminen lisää väkivallan...

Sosialismin ongelmat tunnettiin ennen kuin niitä kokeiltiin

Historian suuret taloudelliset epäonnistumiset eivät aina johdu siitä, ettei seurauksia olisi voitu ennakoida. Joskus ongelmat tunnistetaan teoriassa vuosikymmeniä ennen kuin ne ilmenevät käytännössä. Sosialismin historiaa käsitellään usein suurena yhteiskunnallisena kokeiluna, jonka epäonnistumisista ihmiskunta on vähitellen oppinut. Neuvostoliiton taloudellinen tehottomuus, keskitetyn suunnittelun ongelmat ja poliittisen vallan keskittyminen näyttäytyvät tällöin kokemuksina, joita ei olisi voitu kunnolla ennakoida. Tässä historiakäsityksessä on merkittävä puute. Jo ennen Neuvostoliiton perustamista useat eurooppalaiset ajattelijat olivat esittäneet sosialistisia järjestelmiä vastaan argumentteja, jotka koskivat yksilönvapautta, oikeudenmukaisuutta, ihmisten kannustimia, taloudellisen arvon muodostumista ja resurssien kohdentamista. Nämä eivät olleet saman argumentin toistoja. Ne olivat toisistaan poikkeavia analyysejä, jotka kohdistuivat sosialistisen ajattelun eri oletuksiin. Tocque...

Kun Yle muuttaa verolaskelmat identiteettipolitiikaksi

Staattinen verolaskelma voi kuvata yksittäisen ihmisen verotuksen muutoksen hyvinkin tarkasti. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että samalla menetelmällä voitaisiin ennustaa koko kansantalouden kehitystä. Kun tämä ero unohtuu, laskennallisista oletuksista voi tulla identiteettipolitiikan välineitä. Yle uutisoi 11. marraskuuta 2026: ”Pienituloisimmilta pois 80 euroa kuussa, suurituloisimmille 50 lisää – näin Orpon hallituksen päätökset lisäävät tuloeroja.” Uutinen perustui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laskelmaan, jossa arvioitiin hallituksen sosiaaliturva- ja veromuutosten suoria vaikutuksia. Laskelmassa ei huomioitu muutosten vaikutuksia työllisyyteen, asumiseen eikä kotitalouksien kulutukseen. Tämä rajoitus kerrottiin uutistekstissä. Mutta otsikko ei kertonut, millä oletuksilla tulos syntyi. Se esitti laskennallisen tuloksen tapahtuvana tosiasiana. Tässä on talousjournalismin perustavanlaatuinen ongelma: ehdollisesta laskelmasta tehdään ehdoton väite todellisuudesta. Yksilötasolla t...

Rasismi ei katoa selittämällä – siksi meidän on puhuttava siitä vielä enemmän

Suomessa käydään jälleen keskustelua rasismista. Jo se, että keskustelua joudutaan käymään, osoittaa, kuinka syvällä rasismi yhteiskunnassamme on. Jos rasismia ei olisi, siitä ei tietenkään tarvitsisi puhua. Ja koska siitä puhutaan paljon, ongelman täytyy olla suuri. Erityisen huolestuttavaa on se, että kaikki suomalaiset eivät tunnista itseään rasisteiksi. Tämä kertoo ennen kaikkea siitä, kuinka vaikeasti tunnistettavaa rasismi nykyään on. Avoimesti rasistinen ihminen sentään myöntää ongelman olemassaolon omalla käytöksellään. Sen sijaan ihminen, joka sanoo kohtelevansa kaikkia yksilöinä, saattaa olla vielä vaarallisempi, koska hän ei edes huomaa uusintavansa rakenteita. Usein kuulee kysyttävän, mitä nämä rakenteet tarkalleen ovat. Kysymys itsessään paljastaa paljon. Ihminen, joka todella ymmärtäisi rakenteellisen rasismin, ei tarvitsisi siitä määritelmää. Ja jos määritelmä täytyy antaa, keskustelukumppani on ilmeisesti jo lähtökohtaisesti tarkastelemassa asiaa väärästä näkökulmasta. ...