Dialogin dyynit

Yhteiskunnalliset keskustelut ajautuvat yhä useammin umpikujaan, jossa vastapuolia ei erottele niinkään faktat kuin se, mihin kohtaan kompleksisuutta vedetään normatiivinen raja . Usein tämä raja esitetään itsestään selvänä, jopa teknisenä – vaikka kyse on aina arvovalinnasta. Kompleksinen yhteiskunta ei ole järjestelmä, jossa syy–seuraus-suhteet ovat lineaarisia tai tulokset helposti ennustettavia. Markkinat, instituutiot ja yksilöiden valinnat muodostavat dynaamisen kokonaisuuden, jossa samat mekanismit voivat tuottaa sekä toivottuja että ei-toivottuja seurauksia. Tässä ympäristössä politiikka ei voi olla pelkkää optimointia, vaan se on väistämättä rajanvetoa . Normatiivinen raja syntyy aina siitä, mikä ilmiö tulkitaan hyväksyttäväksi järjestelmän ominaisuudeksi ja mikä määritellään korjattavaksi ongelmaksi. Esimerkiksi tuloerot voidaan nähdä joko kannustinjärjestelmän seurauksena tai epäoikeudenmukaisena kasautumisena. Molemmat tulkinnat voivat nojata samoihin empiirisiin havainto...

Kun tarkastelee Internetin keskustelupalstoja – kuten hiljattaista väittelyä elämän synnystä, jossa Miller–Urey-kokeet ja termodynamiikan lait sinkoilevat puolin ja toisin – on helppo juuttua faktojen ja epäfaktojen suohon. Mutta jos siirrämme katseen siitä, mitä sanotaan, siihen, miksi niin sanotaan, paljastuu kreationismi mielenkiintoisena kognitiivisena prosessina. Kreationismi ei ole niinkään biologinen teoria kuin se on psykologinen ankkuri. Se on vastaus ihmismielen perusasetukseen: teleologiseen päättelyyn . Tarkoituksen ansa Ihmisaivot on evoluution myötä viritetty tunnistamaan hahmoja ja tarkoituksia. Selviytymisemme kannalta oli elintärkeää ymmärtää, että rasahdus pusikossa saattoi tarkoittaa saalistajaa (tarkoitus), eikä vain tuulta (satunnaisuus). Tämä "ylivirittynyt toimijuuden havaitsemisjärjestelmä" (Hyperactive Agency Detection Device, HADD) saa meidät näkemään suunnittelua sielläkin, missä vallitsee sokea fysiikka. Lapsilla on luontainen taipumus "prom...

Internetin keskustelupalstoilla käydään jatkuvaa "määritelmäsotaa", jossa panoksena on ihmisyyden ydin. Tuore väittely rakkauden ja maailmankatsomuksen suhteesta on tästä oppikirjaesimerkki. Kun yksi osapuoli julistaa, että "ateistin rakkaus on valheellista" ja toinen kuittaa vastapuolen olevan "biologinen kone", kyse ei ole tiedosta, vaan reviiritaistelusta. Miksi meillä on pakonomainen tarve uskoa, että vain meidän tapamme nähdä maailma oikeuttaa syvimmät tunteemme? Tunnekaappaus kognition kustannuksella Keskustelua seuratessa huomaa nopeasti, kuinka nopeasti empiirinen todellisuus väistyy retoriikan tieltä. Retoriikka on ladattu adjektiiveilla kuten "stew pid", "delusional" tai "brainwashed". Nämä eivät ole argumentteja, vaan verbaalisia muureja. Psykologiassa ilmiötä kutsutaan infrahumanisaatioksi . Se on hienostunut tapa sanoa, että pidämme omaa ryhmäämme kykenevämpänä "yläluokan" tunteisiin. Jos rakkaus on minu...

Poliittisessa keskustelussa rakastamme dataa, gallupeja ja faktaruutuja. Meillä on valtava tarve kehystää yhteiskunnallinen päätöksenteko rationaaliseksi prosessiksi, jossa asiantuntijat laskevat ja poliitikot toteuttavat optimaalisia ratkaisuja. Silti, kun katsomme pinnan alle – vaikkapa eduskuntaryhmien dramaattisiin eroilmoituksiin tai vaaliväittelyiden sähköistymiseen – huomaamme, ettei politiikkaa ohjaa pelkkä Excel, vaan jokin huomattavasti alkukantaisempi: poliittinen intuitio . Tuo intuitio on se hiljainen ääni takahuoneissa, joka kertoo, milloin joku on heitettävä ”bussin alle” ja milloin on aika kääntää takkia. Se ei ole mystiikkaa, vaan nopeaa, tiedostamatonta päättelyä, joka perustuu vuosien kokemukseen ihmisluonnosta ja vallan dynamiikasta. Rationaalisuuden illuusio Daniel Kahnemanin kehittämä malli ihmisen ajattelusta tarjoaa tähän erinomaisen tarttumapinnan. Hän jakaa ajattelumme kahteen järjestelmään: Järjestelmä 1 (Intuitio): Salamanopea, automaattinen ja tunnepitoine...

Nykyaikaisessa keskusteluilmapiirissä törmätään usein vaatimukseen ”suorasta puheesta”. Erityisesti tietokirjallisuuden ja uskonnollisten tekstien kohdalla yleisö jakautuu herkästi kahteen leiriin: niihin, jotka vaativat kirjaimellista totuutta (literalistit), ja niihin, jotka näkevät vertauskuvat merkkinä tekstin epäluotettavuudesta (skeptikot). Molemmat osapuolet tekevät saman kategorisen virheen: he olettavat, että totuusarvo on sidottu sanakirjamääritelmiin. 1. Viestinnän hyötysuhde ja pakkaustiheys Viestinnän teoriassa metafora ei ole totuuden välttelyä, vaan tiedon pakkaamista. Kun Jeesus käyttää ilmaisua ”antakaa kuolleiden haudata kuolleensa”, hän ei esitä biologista mahdottomuutta väitteenä, vaan käyttää kognitiivista oikopolkua . Empiirisesti tarkasteltuna metafora toimii kuten pakattu tiedosto (.zip). Se siirtää monimutkaisen moraalisen tai eksistentiaalisen tilan yhdellä lauseella, johon pelkkä tekninen kieli ei pystyisi ilman kymmenien sivujen selitystä. Totuusarvo ei täll...

Kun ihminen lukee tekstiä – olipa se perustuslaki, käyttöohje tai Raamattu – hän ei toimi passiivisena tallentimena. Ihmismieli on aktiivinen prosessori, joka peilaa uutta informaatiota olemassa oleviin hermoverkkoihin. Tämä ilmiö, jota kutsutaan skeemavetoiseksi prosessoinniksi , tarkoittaa, että katsomuksemme eivät ole muuttumattomia totuuksia, vaan jatkuvasti päivittyviä malleja. Tulkinnan kolme estettä Katsomusten yhtenäisyys kaatuu tyypillisesti kolmeen rakenteelliseen tekijään: Kontekstuaalinen etäisyys: Teksti, joka on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten eri kielellä ja kulttuurissa, vaatii "siltaamista". Koska alkuperäinen konteksti on kadonnut, lukija täyttää tyhjät kohdat oman aikansa arvoilla. Vahvistusharha (Confirmation Bias): Ihminen poimii katsomuksestaan ne osat, jotka tukevat hänen nykyistä maailmankuvaansa, ja sivuuttaa ne, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa. Kielellinen väljyys: Abstraktit käsitteet kuten "hyvyys", "oikeudenmukaisuus"...