Tekstit

Kun keskustelun tarkoitus ei ole tietää vaan kuulua joukkoon

Poliittinen keskustelu voi näyttää argumenttien vaihtamiselta, vaikka sen todellinen tehtävä olisi aivan toinen: oman moraalisen ja poliittisen identiteetin vahvistaminen. Kuvitellaan keskustelu julkisista menoista. Yksi osallistuja kysyy, kuinka paljon tietty toimenpide maksaa, mitä sillä saavutetaan ja olisiko samoilla resursseilla mahdollista saada aikaan enemmän hyvää. Toinen vastaa, ettei heikoimmassa asemassa olevia saa jättää yksin. Vastaus saattaa olla vilpitön ja moraalisesti ymmärrettävä. Se ei kuitenkaan vastaa kysymykseen. Keskustelijat pelaavat eri peliä. Ensimmäinen yrittää selvittää, mikä politiikka tuottaisi parhaat seuraukset. Toinen ilmaisee, millaiseen moraaliseen yhteisöön hän kuuluu. Molemmat voivat kokea argumentoineensa, vaikka vain toinen on käsitellyt esitettyä ongelmaa. Tämä on ekspressiivisen ja episteemisen keskustelun keskeinen ero. Kaksi keskustelun tehtävää Episteemisen keskustelun tavoitteena on muodostaa mahdollisimman paikkansapitäviä kä...

Moraalinen narsismi – kun hyvyydestä tulee tärkeämpää kuin hyvä

Moraalin tarkoitus on ohjata ihmisen toimintaa. Mutta mitä tapahtuu, kun moraalista tulee väline oman erinomaisuuden todistamiseen? On olemassa erityinen tapa olla hyvä ihminen: sellainen, jossa tärkeintä ei ole se, mitä hyvää saa aikaan, vaan se, kuinka hyvänä muut pitävät. Tässä moraali lakkaa olemasta käyttäytymistä ohjaava periaate ja muuttuu henkilökohtaisen identiteetin rakennusaineeksi. Ilmiötä voidaan kutsua moraaliseksi narsismiksi. Kyse ei välttämättä ole kliinisestä narsismista, vaan psykologisesta mekanismista, jossa moraaliset kannanotot palvelevat yksilön itsetuntoa, sosiaalista asemaa ja tarvetta kokea ylemmyyttä muihin nähden. Moraalisen narsismin tunnusmerkki ei ole vahva moraalinen vakaumus. Se on vaikeus erottaa toisistaan oman vakaumuksen hyvyys ja sen todelliset seuraukset. Kun rauhantahtoisuus muuttuu itseisarvoksi Pasifismi tarjoaa kiinnostavan esimerkin. Väkivallan vähentäminen on ymmärrettävä tavoite. Mutta entä jos väkivallasta pidättäytyminen lisää väkivallan...

Sosialismin ongelmat tunnettiin ennen kuin niitä kokeiltiin

Historian suuret taloudelliset epäonnistumiset eivät aina johdu siitä, ettei seurauksia olisi voitu ennakoida. Joskus ongelmat tunnistetaan teoriassa vuosikymmeniä ennen kuin ne ilmenevät käytännössä. Sosialismin historiaa käsitellään usein suurena yhteiskunnallisena kokeiluna, jonka epäonnistumisista ihmiskunta on vähitellen oppinut. Neuvostoliiton taloudellinen tehottomuus, keskitetyn suunnittelun ongelmat ja poliittisen vallan keskittyminen näyttäytyvät tällöin kokemuksina, joita ei olisi voitu kunnolla ennakoida. Tässä historiakäsityksessä on merkittävä puute. Jo ennen Neuvostoliiton perustamista useat eurooppalaiset ajattelijat olivat esittäneet sosialistisia järjestelmiä vastaan argumentteja, jotka koskivat yksilönvapautta, oikeudenmukaisuutta, ihmisten kannustimia, taloudellisen arvon muodostumista ja resurssien kohdentamista. Nämä eivät olleet saman argumentin toistoja. Ne olivat toisistaan poikkeavia analyysejä, jotka kohdistuivat sosialistisen ajattelun eri oletuksiin. Tocque...

Kun Yle muuttaa verolaskelmat identiteettipolitiikaksi

Staattinen verolaskelma voi kuvata yksittäisen ihmisen verotuksen muutoksen hyvinkin tarkasti. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että samalla menetelmällä voitaisiin ennustaa koko kansantalouden kehitystä. Kun tämä ero unohtuu, laskennallisista oletuksista voi tulla identiteettipolitiikan välineitä. Yle uutisoi 11. marraskuuta 2026: ”Pienituloisimmilta pois 80 euroa kuussa, suurituloisimmille 50 lisää – näin Orpon hallituksen päätökset lisäävät tuloeroja.” Uutinen perustui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laskelmaan, jossa arvioitiin hallituksen sosiaaliturva- ja veromuutosten suoria vaikutuksia. Laskelmassa ei huomioitu muutosten vaikutuksia työllisyyteen, asumiseen eikä kotitalouksien kulutukseen. Tämä rajoitus kerrottiin uutistekstissä. Mutta otsikko ei kertonut, millä oletuksilla tulos syntyi. Se esitti laskennallisen tuloksen tapahtuvana tosiasiana. Tässä on talousjournalismin perustavanlaatuinen ongelma: ehdollisesta laskelmasta tehdään ehdoton väite todellisuudesta. Yksilötasolla t...

Rasismi ei katoa selittämällä – siksi meidän on puhuttava siitä vielä enemmän

Suomessa käydään jälleen keskustelua rasismista. Jo se, että keskustelua joudutaan käymään, osoittaa, kuinka syvällä rasismi yhteiskunnassamme on. Jos rasismia ei olisi, siitä ei tietenkään tarvitsisi puhua. Ja koska siitä puhutaan paljon, ongelman täytyy olla suuri. Erityisen huolestuttavaa on se, että kaikki suomalaiset eivät tunnista itseään rasisteiksi. Tämä kertoo ennen kaikkea siitä, kuinka vaikeasti tunnistettavaa rasismi nykyään on. Avoimesti rasistinen ihminen sentään myöntää ongelman olemassaolon omalla käytöksellään. Sen sijaan ihminen, joka sanoo kohtelevansa kaikkia yksilöinä, saattaa olla vielä vaarallisempi, koska hän ei edes huomaa uusintavansa rakenteita. Usein kuulee kysyttävän, mitä nämä rakenteet tarkalleen ovat. Kysymys itsessään paljastaa paljon. Ihminen, joka todella ymmärtäisi rakenteellisen rasismin, ei tarvitsisi siitä määritelmää. Ja jos määritelmä täytyy antaa, keskustelukumppani on ilmeisesti jo lähtökohtaisesti tarkastelemassa asiaa väärästä näkökulmasta. ...

Yhteiskunnallinen taide ei saa erivapautta tekoälyltä

Kun puhutaan tekoälyn tuottamasta viihteestä, argumentti on suhteellisen helppo ymmärtää. Jos ihminen haluaa kuunnella musiikkia, katsella kuvia tai lukea tarinan ja tekoäly pystyy tuottamaan hänelle mieluisan kokemuksen, ihmisen tekemällä teoksella ei ole automaattista etuoikeutta. Tekijän ihmisyys voi itsessään olla kuluttajalle arvokasta, mutta silloin se on yksi tuotteen ominaisuuksista muiden joukossa. Yhteiskunnallisen taiteen kohdalla tekoälyyn suhtaudutaan helposti toisin. Taiteilijan ajatellaan olevan yhteiskunnallinen keskustelija: hän paljastaa epäkohtia, haastaa totuttuja käsityksiä, tekee näkymättömän näkyväksi ja pakottaa yleisön katsomaan maailmaa uudella tavalla. Mutta juuri tässä tekoälyn mahdollisuus on ehkä vielä kiinnostavampi kuin viihteessä. Jos yhteiskunnallisen taiteen tarkoituksena on saada ihminen ajattelemaan, miksi ajattelun käynnistävän ärsykkeen pitäisi välttämättä olla ihmisen valmistama? Oletetaan, että haluamme tehdä näkyväksi jonkin vaikeasti havaittav...

Kun Raamatusta tehdään mittanauha

Aborttikeskustelussa Raamattuun vetoaminen voi tuoda esiin tärkeitä moraalisia kysymyksiä. Ongelma syntyy, jos uskonnollisesta tekstistä yritetään johtaa sellaisia biologisia, filosofisia tai oikeudellisia määritelmiä, joita se ei yksiselitteisesti tarjoa. Kuvitellaan, että eduskunta ryhtyisi määrittelemään piin likiarvoa. Matemaatikot esittäisivät laskelmansa, mutta keskusteluun osallistuisi myös joukko ihmisiä, joiden mielestä oikea vastaus pitäisi etsiä Raamatusta. Ensimmäisen kuninkaiden kirjan seitsemännessä luvussa kuvataan suurta pyöreää pronssiallasta. Sen läpimitaksi ilmoitetaan kymmenen kyynärää ja ympärysmitaksi kolmekymmentä kyynärää. Lukujen suoraviivainen jakaminen antaisi piin arvoksi kolme. Matemaatikot huomauttaisivat, ettei tämä ole piin tarkka arvo. Joku voisi kuitenkin vastata, ettei ihmisen laskelmilla ole oikeutta kumota pyhää kirjoitusta. Tällainen keskustelu olisi erikoinen. Vielä erikoisemmaksi se muuttuisi, jos piin arvosta päätettäisiin äänestämällä. Aborttik...