Dialogin dyynit

  Satiirin perinteinen tehtävä on toimia yhteiskunnallisena koeputkena. Se ottaa todellisuuden osasia, eristää ne ja kasvattaa niistä karikatyyrejä paljastaakseen jotain olennaista kohteen rakenteesta. Mutta kuten kaikessa analyysissa, myös satiirissa on kyse ulkoisesta validiteetista : kyvystä yleistää havainto laboratorion (piirustuslaudan) ulkopuolelle. Satiirin empiirinen perusta Jotta satiiri toimisi, sen on perustuttava empiiriseen havaintoon . Jos pilapiirtäjä kuvaa poliitikon toimintatapaa, yleisön on tunnistettava malli todellisesta maailmasta. Jos vitsi perustuu täysin keksittyyn premissiin – vailla kosketuspintaa kohteen todellisiin puheisiin tai tekoihin – se menettää empiirisen pätevyytensä. Se ei ole enää satiiria, vaan fiktiivistä herjausta. Hyvä satiiri on kuin meta-analyysi: se kerää useita pieniä havaintoja ja tiivistää ne yhdeksi purevaksi johtopäätökseksi. Huono satiiri taas on kuin vino otos (sampling bias); se poimii epärelevantteja seikkoja ja yrittää väittää...

Ilmiön rajaus ja operationalisointi “Keskustelun lukkiutuminen” ei ole yksi yksittäinen bugi, vaan joukko havaittavia käyttäytymismuotoja, joissa vuorovaikutus  päättyy, laimenee tai kiertää kehää  ennen kuin käyttäjän ja mallin yhteinen käsitteellinen työ etenee. Tämän voi ajatella “toiminnallisena epäjatkuvuutena”: mallin vastauspolku vaihtaa äkisti sellaiseen regiimiin, joka on (i) turvallinen ja normien mukainen, mutta (ii) informaatioarvoltaan selvästi matalampi kuin tilanteen aiempi taso. Tämä on linjassa sen kanssa, että modernissa turvallisuuskoulutuksessa ja arvioinnissa “hyvä vastaus” operationalisoidaan usein samanaikaisesti  turvallisuutena  ja  hyödyllisyytenä  (helpfulness), jolloin lukkiutuminen näkyy erityisesti hyödyllisyyden laskuna ilman että turvallisuus välttämättä heikkenee.  Teknisesti ja toiminnallisesti hyödyllinen rajaus on erottaa neljä lukkiutumisen “fenotyyppiä”, joilla on erilaiset mekanismit ja mittarit: Eksplisiittinen k...

Historiantutkimuksessa on tapana puhua "historiallisesta Jeesuksesta" ikään kuin hän olisi saavutettavissa oleva kohde. Mutta kun siirrytään teologisesta luottamuksesta radikaaliin skeptismiin, huomataan, ettei meillä ole hallussamme miestä, vaan pelkkä kirjallinen varjo . Jos tarkastelemme lähteitä ilman oletusta niiden totuudellisuudesta, "hyvä dokumentaatio" paljastuukin massiiviseksi peilisaliksi. 1. Kopioinnin kehä Meille markkinoidaan usein neljää evankeliumia riippumattomina todisteina. Skeptinen analyysi kuitenkin osoittaa, että kyseessä on pikemminkin yksi lähde ja sen kaksi muunnelmaa . Matteus ja Luukas eivät tarjoa uutta silminnäkijätietoa, vaan he editoivat Markuksen tekstiä omien ideologisten tarpeidensa mukaan. Mitä jää jäljelle, jos poistamme nämä kopiot? Vain Markus ja hypoteettinen, kadonnut Q-lähde. Dokumentaation laatu romahtaa "moniäänisestä todistuksesta" kapeaksi ja hauraaksi tekstuaaliseksi poluksi. 2. Kirjallinen kierrätys (Midrash...

Yhteiskunnalliset keskustelut ajautuvat yhä useammin umpikujaan, jossa vastapuolia ei erottele niinkään faktat kuin se, mihin kohtaan kompleksisuutta vedetään normatiivinen raja . Usein tämä raja esitetään itsestään selvänä, jopa teknisenä – vaikka kyse on aina arvovalinnasta. Kompleksinen yhteiskunta ei ole järjestelmä, jossa syy–seuraus-suhteet ovat lineaarisia tai tulokset helposti ennustettavia. Markkinat, instituutiot ja yksilöiden valinnat muodostavat dynaamisen kokonaisuuden, jossa samat mekanismit voivat tuottaa sekä toivottuja että ei-toivottuja seurauksia. Tässä ympäristössä politiikka ei voi olla pelkkää optimointia, vaan se on väistämättä rajanvetoa . Normatiivinen raja syntyy aina siitä, mikä ilmiö tulkitaan hyväksyttäväksi järjestelmän ominaisuudeksi ja mikä määritellään korjattavaksi ongelmaksi. Esimerkiksi tuloerot voidaan nähdä joko kannustinjärjestelmän seurauksena tai epäoikeudenmukaisena kasautumisena. Molemmat tulkinnat voivat nojata samoihin empiirisiin havainto...

Kun tarkastelee Internetin keskustelupalstoja – kuten hiljattaista väittelyä elämän synnystä, jossa Miller–Urey-kokeet ja termodynamiikan lait sinkoilevat puolin ja toisin – on helppo juuttua faktojen ja epäfaktojen suohon. Mutta jos siirrämme katseen siitä, mitä sanotaan, siihen, miksi niin sanotaan, paljastuu kreationismi mielenkiintoisena kognitiivisena prosessina. Kreationismi ei ole niinkään biologinen teoria kuin se on psykologinen ankkuri. Se on vastaus ihmismielen perusasetukseen: teleologiseen päättelyyn . Tarkoituksen ansa Ihmisaivot on evoluution myötä viritetty tunnistamaan hahmoja ja tarkoituksia. Selviytymisemme kannalta oli elintärkeää ymmärtää, että rasahdus pusikossa saattoi tarkoittaa saalistajaa (tarkoitus), eikä vain tuulta (satunnaisuus). Tämä "ylivirittynyt toimijuuden havaitsemisjärjestelmä" (Hyperactive Agency Detection Device, HADD) saa meidät näkemään suunnittelua sielläkin, missä vallitsee sokea fysiikka. Lapsilla on luontainen taipumus "prom...