Dialogin dyynit

Internetin keskustelupalstoilla käydään jatkuvaa "määritelmäsotaa", jossa panoksena on ihmisyyden ydin. Tuore väittely rakkauden ja maailmankatsomuksen suhteesta on tästä oppikirjaesimerkki. Kun yksi osapuoli julistaa, että "ateistin rakkaus on valheellista" ja toinen kuittaa vastapuolen olevan "biologinen kone", kyse ei ole tiedosta, vaan reviiritaistelusta. Miksi meillä on pakonomainen tarve uskoa, että vain meidän tapamme nähdä maailma oikeuttaa syvimmät tunteemme? Tunnekaappaus kognition kustannuksella Keskustelua seuratessa huomaa nopeasti, kuinka nopeasti empiirinen todellisuus väistyy retoriikan tieltä. Retoriikka on ladattu adjektiiveilla kuten "stew pid", "delusional" tai "brainwashed". Nämä eivät ole argumentteja, vaan verbaalisia muureja. Psykologiassa ilmiötä kutsutaan infrahumanisaatioksi . Se on hienostunut tapa sanoa, että pidämme omaa ryhmäämme kykenevämpänä "yläluokan" tunteisiin. Jos rakkaus on minu...

Poliittisessa keskustelussa rakastamme dataa, gallupeja ja faktaruutuja. Meillä on valtava tarve kehystää yhteiskunnallinen päätöksenteko rationaaliseksi prosessiksi, jossa asiantuntijat laskevat ja poliitikot toteuttavat optimaalisia ratkaisuja. Silti, kun katsomme pinnan alle – vaikkapa eduskuntaryhmien dramaattisiin eroilmoituksiin tai vaaliväittelyiden sähköistymiseen – huomaamme, ettei politiikkaa ohjaa pelkkä Excel, vaan jokin huomattavasti alkukantaisempi: poliittinen intuitio . Tuo intuitio on se hiljainen ääni takahuoneissa, joka kertoo, milloin joku on heitettävä ”bussin alle” ja milloin on aika kääntää takkia. Se ei ole mystiikkaa, vaan nopeaa, tiedostamatonta päättelyä, joka perustuu vuosien kokemukseen ihmisluonnosta ja vallan dynamiikasta. Rationaalisuuden illuusio Daniel Kahnemanin kehittämä malli ihmisen ajattelusta tarjoaa tähän erinomaisen tarttumapinnan. Hän jakaa ajattelumme kahteen järjestelmään: Järjestelmä 1 (Intuitio): Salamanopea, automaattinen ja tunnepitoine...

Nykyaikaisessa keskusteluilmapiirissä törmätään usein vaatimukseen ”suorasta puheesta”. Erityisesti tietokirjallisuuden ja uskonnollisten tekstien kohdalla yleisö jakautuu herkästi kahteen leiriin: niihin, jotka vaativat kirjaimellista totuutta (literalistit), ja niihin, jotka näkevät vertauskuvat merkkinä tekstin epäluotettavuudesta (skeptikot). Molemmat osapuolet tekevät saman kategorisen virheen: he olettavat, että totuusarvo on sidottu sanakirjamääritelmiin. 1. Viestinnän hyötysuhde ja pakkaustiheys Viestinnän teoriassa metafora ei ole totuuden välttelyä, vaan tiedon pakkaamista. Kun Jeesus käyttää ilmaisua ”antakaa kuolleiden haudata kuolleensa”, hän ei esitä biologista mahdottomuutta väitteenä, vaan käyttää kognitiivista oikopolkua . Empiirisesti tarkasteltuna metafora toimii kuten pakattu tiedosto (.zip). Se siirtää monimutkaisen moraalisen tai eksistentiaalisen tilan yhdellä lauseella, johon pelkkä tekninen kieli ei pystyisi ilman kymmenien sivujen selitystä. Totuusarvo ei täll...

Kun ihminen lukee tekstiä – olipa se perustuslaki, käyttöohje tai Raamattu – hän ei toimi passiivisena tallentimena. Ihmismieli on aktiivinen prosessori, joka peilaa uutta informaatiota olemassa oleviin hermoverkkoihin. Tämä ilmiö, jota kutsutaan skeemavetoiseksi prosessoinniksi , tarkoittaa, että katsomuksemme eivät ole muuttumattomia totuuksia, vaan jatkuvasti päivittyviä malleja. Tulkinnan kolme estettä Katsomusten yhtenäisyys kaatuu tyypillisesti kolmeen rakenteelliseen tekijään: Kontekstuaalinen etäisyys: Teksti, joka on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten eri kielellä ja kulttuurissa, vaatii "siltaamista". Koska alkuperäinen konteksti on kadonnut, lukija täyttää tyhjät kohdat oman aikansa arvoilla. Vahvistusharha (Confirmation Bias): Ihminen poimii katsomuksestaan ne osat, jotka tukevat hänen nykyistä maailmankuvaansa, ja sivuuttaa ne, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa. Kielellinen väljyys: Abstraktit käsitteet kuten "hyvyys", "oikeudenmukaisuus"...

Nykypäivän keskustelu uskonnosta, tieteestä ja totuudesta kärsii usein molemminpuolisesta sokeudesta. Toisella puolella pöytää istuvat ne, jotka luottavat muuttumattomaan perinteeseen, ja toisella ne, jotka vannovat jatkuvan muutoksen ja tieteellisen metodin nimeen. Keskustelun ytimessä ei ole vain se, mitä uskotaan, vaan miten tietoa validoidaan. Edistysusko ja perinteen painolasti Yksi yleisimmistä ajattelun oikosuluista on olettaa, että historian kulku toimii automaattisena suodattimena, joka poistaa virheet. Tämä "edistysusko" sivuuttaa sen, että monet yhteiskunnalliset ja eettiset kysymykset eivät ole teknologisia ongelmia, jotka ratkeavat päivityksellä. Jos hylkäämme ajatuksen vain siksi, että se on vanha, syyllistymme historialliseen sokeuteen. Kääntöpuolella on kuitenkin perinteen sudenkuoppa: ajatus siitä, että muuttumattomuus on totuuden merkki. Se, että jokin oppi on pysynyt samana tuhansia vuosia, voi kertoa sen totuusarvosta, mutta yhtä hyvin se voi kertoa sulj...

Kun Espoon tuomiokirkkoseurakunnan Facebook-seinälle ilmestyy kuva lumienkelistä, käynnistyy mekanismi, jota sosiologiassa kutsutaan affektiiviseksi vasteeksi . Se on välitön, lähes vaistomainen tunnereaktio, joka ohittaa aivojen analyyttiset keskukset. Kommenttikenttä täyttyy "ihana"- ja "kaunis"-huudoista, jotka eivät ole tiedon välitystä, vaan digitaalisia signaaleja: minä olen täällä, minä kuulun tähän ryhmään. Tunnereaktio liimana Tieteellisessä mielessä nämä kommentit ovat "nolladataa" – niillä ei ole empiiristä painoarvoa kuvan alkuperästä. Sosiaalisesti ne ovat kuitenkin elintärkeitä. Ne rakentavat yhteisöllistä koheesiota , eli ryhmän sisäistä kiinteyttä. Yhteinen ihastelu luo turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa jaettua arvomaailmaa. Tässä tilassa totuudella (onko kuva tekoälyn luoma vai aito?) on vähemmän merkitystä kuin sillä, miltä kuva tuntuu. Skeptisyyden särö Mielenkiintoista on, että koheesio rikkoutuu heti, kun analyyttinen kriittisyys as...