Shirk ja ikuinen tuomio: Islamin moraalinen ongelma

Islamilaiset teologiset opetukset ja esimerkit, joita monet muslimit käyttävät, herättävät usein kysymyksiä niiden eettisestä perustasta ja sovellettavuudesta nykypäivän maailmassa. Eräässä videokeskustelussa muslimimies antaa groteskin esimerkin, jossa joku harjoittaa seksuaalista kanssakäymistä oman äitinsä kanssa, tappaa hänet ja hautaa hänet. Tätä hirvittävää tekoa verrataan toiseen ihmiseen, joka hoiti äitiään hyvin mutta kuoli epäjumalanpalvonnan tilassa. Tämän vertailun tarkoitus on korostaa, että islamin mukaan kaikki synnit voidaan antaa anteeksi paitsi epäjumalanpalvonta (shirk), joka vie ihmisen ikuisesti helvettiin.

On vaikea ymmärtää, miksi tällaisia äärimmäisiä ja karkeita esimerkkejä käytetään ylipäätään teologisten kysymysten käsittelyyn. Ne eivät ainoastaan alenna keskustelun tasoa, vaan ne myös etäännyttävät sen käytännön elämästä. Kun uskonto vaatii seuraajiaan tarkastelemaan moraalisia kysymyksiä näin sairaalloisten esimerkkien kautta, on syytä kysyä, millaista vaikutusta tämä voi pitkällä aikavälillä olla yksilöiden käsitykseen oikeasta ja väärästä.

Tässä kontekstissa muslimien käsite shirkistä eli epäjumalanpalvonnasta vaikuttaa erityisen ongelmalliselta. Islamin mukaan epäjumalanpalvonta on pahin mahdollinen synti, ja sen tekijälle ei ole pelastusta. Tämä luo hyvin mustavalkoisen moraalisen maailmankuvan, jossa uskonnollinen dogmi ylittää kaiken muun, jopa inhimilliset teot ja eettisen käyttäytymisen. On vaikea hyväksyä, että joku, joka on elänyt hyvän ja eettisen elämän, mutta ei ole tunnustanut islamia, olisi tuomittu ikuisesti helvettiin, kun taas jopa suurimpia rikoksia tehneet saattavat saada anteeksi, jos he ovat uskovia.

Humanismi tarjoaa erilaisen lähestymistavan elämään ja moraaliin. Se ei nojaa uskonnolliseen dogmaan eikä jaa ihmisiä uskonnollisten uskomusten perusteella pelastettuihin ja tuomittuihin. Humanismin perusperiaate on, että jokaisella ihmisellä on arvo itsessään ja moraalinen vastuu elää eettisesti, riippumatta uskonnollisista uskomuksista. Hyvät teot, vastuullinen toiminta ja toisten kunnioittaminen ovat ne tekijät, joiden perusteella ihmisen moraalia tulisi arvioida – ei se, mihin jumalaan tai uskonnolliseen opinkappaleeseen hän sattuu uskomaan.

Islamin jyrkkä näkemys shirkistä on myös ristiriidassa joidenkin muslimien omien käytäntöjen kanssa. Esimerkiksi Kaaban mustan kiven suuteleminen ja sen ympärillä pyhiinvaeltaminen ovat rituaaleja, joita jotkut voisivat pitää epäjumalanpalvontana, mutta ne ovat hyväksyttyjä islamilaisessa traditiossa. Tämä paljastaa myös toisen ongelman: uskonnolliset käytännöt ja säännöt voivat olla täynnä ristiriitoja, ja niiden noudattaminen saattaa johtaa valikoivaan moraaliin.

On selvää, että uskonnot, jotka asettavat uskonnollisen dogmin ihmisten hyvinvoinnin ja eettisen käyttäytymisen edelle, ovat ongelmallisia modernissa maailmassa. Humanismi tarjoaa vaihtoehdon, joka perustuu yksilönvapauteen, tasa-arvoon ja moraaliseen vastuuseen ilman, että ihmisten elämää hallitsisi pelko ikuisesta rangaistuksesta uskonnollisen erehdyksen vuoksi. Meidän on kysyttävä itseltämme, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa: sellaista, joka rankaisee epäuskovia ikuisuudella, vai sellaista, joka arvostaa jokaisen ihmisen oikeutta elää eettistä elämää vapaana uskonnollisesta alistamisesta?

Islamin opetukset, jotka vaativat täydellistä uskollisuutta dogmeille ja tuomitsevat kaiken muun helvettiin, ovat vaarallisia, koska ne luovat pelon ja alistamisen ilmapiirin. Humanismi taas tarjoaa mahdollisuuden elää elämää, jossa ihmisen arvo ei perustu hänen uskonnolliseen vakaumukseensa vaan hänen kykyynsä toimia moraalisesti ja vastuullisesti yhteiskunnassa.