Onko Suomella liikaa vastuuta kansalaisistaan?

Suomea on pitkään pidetty hyvinvointivaltion mallimaana. Valtio tarjoaa meille kattavat terveydenhuoltopalvelut, ilmaisen koulutuksen, sosiaaliturvan ja monia muita etuuksia, joista kansalaiset voivat olla ylpeitä. On kuitenkin hyvä kysyä, onko valtion rooli Suomalaisten elämässä kasvanut jo niin suureksi, että olemme siirtyneet etatistiseen yhteiskuntaan – yhteiskuntaan, jossa valtio ei ole vain turvaverkko vaan ensisijainen hyvinvoinnin lähde.

Etatismilla tarkoitetaan tilannetta, jossa valtio ottaa päävastuun kansalaistensa elämästä ja hyvinvoinnista, mikä jättää yksilöiden oma-aloitteisuuden ja vastuun vähemmälle. Suomessa tämä näkyy selkeästi. Terveydenhuolto, koulutus ja monet muut elämän osa-alueet ovat lähes täysin julkisen sektorin käsissä, ja kansalaisille on muodostunut vahva riippuvuus valtion tarjoamista palveluista. Tällainen järjestelmä voi olla turvallinen ja tasa-arvoinen, mutta liiallinen riippuvuus valtion tuesta voi myös viedä tilaa yksilön oma-aloitteelta ja innovatiivisuudelta.

Suomessa valtion laajamittainen rooli näkyy monilla elämänalueilla. Esimerkiksi korkeakoulujen rahoitus on lähes täysin julkista, mikä on monessa mielessä etu – koulutus on saatavilla riippumatta varallisuudesta. Toisaalta, kun rahoitus ja ohjaus ovat keskitetysti valtion käsissä, vaarana on, että oppilaitokset eivät pysty joustavasti mukautumaan työelämän muuttuviin tarpeisiin. Sama pätee sosiaaliturvajärjestelmään, joka pyrkii tasaamaan tuloeroja ja auttamaan vaikeuksiin joutuneita. Hyvin toimivana tämä järjestelmä on eriarvoisuuden ehkäisijä, mutta toisaalta liiallinen tuki voi passivoida ja jättää osan kansalaisista pois työelämästä.

Etatismi tekee meistä valtion "asiakkaita", mutta vähentää samalla yksilön roolia omien ratkaisujensa tekijänä. Mitä tapahtuisi, jos meillä olisi hieman vähemmän valtion ohjausta ja hieman enemmän tilaa yksilön vastuulle? Esimerkiksi pienyrityksissä ja yrittäjyydessä Suomi jää muiden Pohjoismaiden jälkeen, vaikka yrittäjyyttä pidetään talouden ja innovaatioiden veturina. Jos valtio tarjoaisi kevyemmän tuen, ihmiset saattaisivat joutua ottamaan enemmän vastuuta omasta toimeentulostaan, mikä voisi kannustaa itsenäiseen ajatteluun ja uusiin aloitteisiin.

On hyvä muistaa, että valtion tehtävänä on turvata kansalaisten perusasiat – mutta ehkä meidän pitäisi varoa, ettei se ota liikaa vastuuta heidän jokapäiväisestä elämästään. Kun valtio hoitaa lähes kaiken, kysymys kuuluu, missä vaiheessa yksilön oma vaikutusmahdollisuus vähenee? Jatkuva tuki voi kaventaa sitä osa-aluetta, jossa yksilö pystyy omilla toimillaan ja valinnoillaan rakentamaan elämäänsä. Ehkäpä tulevaisuudessa Suomen tulisi etsiä tasapainoisempaa mallia, jossa valtio antaa turvaa mutta ei määrää kaikkia elämän ehtoja – mallia, jossa yksilön ja yhteiskunnan vastuu kohtaisivat keskitietä kulkien