Pysyvät velkamäärät syövät hyvinvointia

Vasemmisto on jo pitkään ajanut Suomeen pysyviä menolisäyksiä, joiden perusteluna käytetään hyvinvointivaltion vahvistamista ja tasa-arvon edistämistä. Korkealentoisilla päämäärillä kyllä perustellaan komeasti jatkuvat lisämenot sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon ja koulutukseen – mutta tässä on merkittävä ongelma: nämä pysyvät menot eivät ole investointeja, vaan velkakierteen syvenemistä. Ja velkakierre, jos mikä, on hyvinvoinnin pahin vihollinen.

Vasemmiston ideologiassa valtionvelkaa käsitellään kuin loputonta rahavirtaa, joka kasvaa ikuisesti ja jonka korko on olevinaan aina siedettävä. Velka on muka hyväksyttävä rahoitusmuoto sille, että kaikki palvelut voidaan taata kaikille ikuisesti. Puhutaan investoinneista ihmisiin, mutta todellisuudessa kyse on pelkästä kestämättömästä kulutuksesta. Ero investoinnin ja kulutuksen välillä on ratkaiseva: investointi tuottaa pitkällä aikavälillä taloudellista hyötyä, mutta pysyvä kulutus velalla kasvattaa taakkaa, jonka seuraava sukupolvi joutuu kantamaan.

Kun vasemmisto puhuu "oikeudenmukaisuudesta" ja "kestävästä kehityksestä", se sivuuttaa tarkoituksella sen tosiasian, että rahoitus perustuu velkaan, jonka maksajina ovat tulevat veronmaksajat. Tämä ei ole reilua tai kestävää – se on vastuutonta. On helppo olla antelias toisten rahoilla, mutta ei huomioida, mitä jatkuva velkaantuminen merkitsee pitkällä aikavälillä. Velka ei ole ilmainen lounas, vaan se on maksulappu, joka odottaa ottajaansa, ja mitä pidemmälle maksua siirretään, sitä suuremmaksi se kasvaa.

Velan ottaminen on ollut perusteltua taantumissa, kriiseissä ja muissa poikkeusoloissa, kun talouden lyhytaikainen elvytys on välttämätöntä. Mutta vasemmiston politiikka tähtää jatkuvaan velkarahoitteiseen hyvinvointimenojen kasvattamiseen, eikä tämä ole kestävää. Kun talous jossain vaiheessa hidastuu tai korot nousevat, Suomi kohtaa valtavan julkisen talouden paineen, jonka seurauksena joudutaan leikkaamaan jyrkästi palveluista ja korottamaan veroja reilusti.

Mitä vasemmisto unohtaa, on se, että julkisten menojen lisääminen jatkuvasti velaksi kaventaa tulevien sukupolvien mahdollisuuksia ja lyhyelläkin aikavälillä lisää korkomenoja, joilla voisi muuten rahoittaa hyvinvointia. Taloudellinen liikkumavara kapenee vuosi vuodelta, kun lainanlyhennykset ja korkomenot vievät suuremman osan budjetista. Tulevaisuudessa on entistä vähemmän mahdollisuuksia kehittää ja investoida, koska julkiset menot menevät vanhojen velkojen hoitamiseen.

On aika tarkastella vasemmiston politiikan todellisia seurauksia ja puhua vastuullisuudesta, ei loputtomista hyvinvointilupauksista. Talouskasvu ja hyvinvointi perustuvat vastuulliseen rahankäyttöön ja tasapainoiseen budjettiin, ei jatkuvaan velkaantumiseen. Velkavetoiset menolisäykset eivät ole investointi – ne ovat vain veronkiristyksiä, jotka on siirretty tulevaisuuteen ja lisäksi tulevat maksettavaksi korot.