Median ja poliittisen kulttuurin merkitys Suomen turvallisuuspolitiikassa

Turvallisuuspolitiikka on yksi niistä politiikan osa-alueista, jossa median ja poliittisen kulttuurin vaikutus on erityisen suuri. Se ei ainoastaan muokkaa kansalaisten mielipiteitä ja poliittisten päättäjien ratkaisuja, vaan myös määrittää, millaisista turvallisuusuhkista on sallittua puhua ja millaisia ratkaisuja pidetään poliittisesti hyväksyttävinä. Suomen kaltaisessa pienessä valtiossa, jolla on pitkä historia sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja tasapainoilevasta ulkopolitiikasta, median ja poliittisen kulttuurin rooli turvallisuuskeskustelussa on ollut ratkaiseva.

1. Median vaikutus turvallisuuspolitiikan kehystämiseen

Media toimii julkisen keskustelun suodattimena ja portinvartijana, mikä tarkoittaa, että sillä on suuri vaikutus siihen, millaisia turvallisuusuhkia pidetään vakavina ja millaisia ratkaisuja uskalletaan esittää.

• Liittoutumattomuus vs. Nato-keskustelu

  • Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan vuonna 2022, suomalainen media suhtautui pitkään pidättyväisesti Nato-keskusteluun. Valtamedia ei aktiivisesti kyseenalaistanut Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta, vaikka muualla Euroopassa Nato-jäsenyyttä pidettiin itsestäänselvyytenä turvallisuustakuuna.
  • Mediassa korostettiin usein, että suomalaisten enemmistö vastustaa jäsenyyttä, jolloin poliittiset päättäjät eivät kokeneet painetta tuoda asiaa esiin. Tämä loi tilanteen, jossa turvallisuuspolitiikassa vallitsi vahva konsensus, jota ei ollut poliittisesti kannattavaa kyseenalaistaa.

• Venäjä-suhteiden varovainen käsittely

  • Suomen media on perinteisesti ollut varovainen kritisoimaan Venäjää, mikä on osittain perua kylmän sodan aikaisesta suomettumisen kulttuurista.
  • Vasta Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa muutti tämän asetelman, ja mediassa alettiin käsitellä Venäjää avoimemmin uhkana Suomen turvallisuudelle.
  • Aiemmin esimerkiksi Venäjän hybridivaikuttamista, kuten disinformaatiota ja energiapolitiikan kautta harjoitettua painostusta, käsiteltiin suomalaisessa mediassa verrattain maltillisesti.

• Uhka-arvioiden painotus

  • Suomalaisessa mediassa painottuu usein länsimaiseen liberaaliin ajatteluun pohjautuva narratiivi, jossa sotilaalliset uhat saavat vähemmän huomiota suhteessa esimerkiksi ympäristöturvallisuuteen tai yhteiskunnallisiin epäkohtiin liittyviin riskeihin.
  • Tämä voi johtaa siihen, että sotilaallisten uhkien vakavuutta ei arvioida realistisesti ennen kuin ne konkretisoituvat, kuten Nato-keskustelun kohdalla nähtiin.

2. Poliittisen kulttuurin vaikutus turvallisuuspäätöksiin

Suomen poliittisessa kulttuurissa on pitkään vallinnut konsensushakuisuus ja varovaisuus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tämä on tarkoittanut, että suuria linjanmuutoksia on vältetty viimeiseen asti, eikä vaihtoehtoisia malleja ole tuotu aktiivisesti keskusteluun ennen kuin niiden tarve on käynyt ilmeiseksi.

• Konsensuksen ylivalta ja hitaat turvallisuuspoliittiset ratkaisut

  • Suomen turvallisuuspolitiikassa on ollut tyypillistä, että päätöksiä tehdään vasta kriisitilanteessa.
  • Esimerkiksi Nato-jäsenyyden hakeminen tapahtui vasta sen jälkeen, kun kansalaisten mielipide oli muuttunut, vaikka sotilaalliset perusteet jäsenyydelle olivat olemassa jo pitkään ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
  • Poliitikot eivät ole halunneet tehdä aloitteita, joille ei ole mediassa ja julkisessa keskustelussa laajaa tukea.

• Vakauspolitiikan perinne ja suomettumisen jäljet

  • Suomettumisen perintö näkyy edelleen suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa siinä, että ulkopolitiikkaa on perinteisesti hoidettu konsensuksen hengessä ja suuria linjanmuutoksia on pyritty välttämään.
  • Tämä on osaltaan estänyt kriittistä keskustelua esimerkiksi Venäjä-suhteista ja hybridivaikuttamisen riskeistä.

• Euroopan unioni ja turvallisuuspolitiikka

  • Suomi on tukenut EU:n turvallisuuspolitiikan vahvistamista, mutta ei ole aiemmin aktiivisesti vaatinut Euroopalta kovempia toimia esimerkiksi puolustusyhteistyössä.
  • Tämä kertoo siitä, että Suomen poliittinen eliitti on pitkään luottanut perinteisiin ratkaisuihin ja välttänyt rohkeita linjauksia turvallisuuspolitiikassa.

3. Median ja poliittisen kulttuurin vaikutus tulevaisuuden turvallisuuspäätöksiin

Kun Suomen turvallisuuspoliittinen asema on muuttunut ja Nato-jäsenyys on toteutunut, median ja poliittisen kulttuurin vaikutus tulee jatkossakin olemaan merkittävä.

• Naton roolin määrittely

  • Suomalainen media vaikuttaa siihen, miten Nato-jäsenyyttä kehystetään ja millaisia odotuksia kansalaisille syntyy jäsenyyden hyödyistä.
  • Mikäli mediassa korostuu ajatus, että Suomen ei tarvitse tehdä muutoksia puolustuspolitiikkaansa, tämä voi hidastaa puolustusbudjetin ja asehankintojen kasvattamista, vaikka Naton odotukset ovat korkealla.

• Hybridivaikuttamisen käsittely

  • Venäjän hybridivaikuttaminen tulee jatkumaan, ja median rooli sen torjunnassa on merkittävä.
  • Mikäli media ei käsittele hybridiuhkia riittävän analyyttisesti, poliittiset päättäjät voivat aliarvioida niiden vakavuuden.

• Eurooppalaisen puolustusyhteistyön tulevaisuus

  • Poliittinen kulttuuri määrittää, miten Suomi asemoituu EU:n turvallisuuspolitiikassa.
  • Mikäli konsensushakuisuus ja varovaisuus säilyvät, Suomi voi jäädä passiiviseksi EU:n puolustusyhteistyön kehittämisessä.

Johtopäätökset

Median ja poliittisen kulttuurin vaikutus Suomen turvallisuuspolitiikkaan on merkittävä. Media kehystää turvallisuuskysymykset ja vaikuttaa siihen, millaisia uhkakuvia pidetään tärkeinä. Suomalaista poliittista kulttuuria hallitsee konsensushakuisuus ja varovaisuus, mikä on johtanut siihen, että suuria turvallisuuspoliittisia muutoksia tehdään vasta, kun ne ovat välttämättömiä.

Nato-jäsenyyden myötä Suomen turvallisuuspoliittinen asema muuttuu, mutta median ja poliittisen kulttuurin vaikutus ei katoa. Jos Suomessa halutaan tehdä proaktiivista turvallisuuspolitiikkaa, on tärkeää, että mediassa ja poliittisessa keskustelussa käsitellään realistisesti myös epämukavia kysymyksiä – kuten hybridisodankäyntiä, Venäjän uhkaa ja puolustusmenojen tarpeellisuutta.

Jatkossa Suomen turvallisuuspolitiikan suunta riippuu siitä, pystytäänkö poliittista keskustelua monipuolistamaan ja laajentamaan pois perinteisestä konsensusajattelusta kohti ennakoivampaa ja strategisempaa ajattelua.