Miten Venäjän propaganda näkyy Suomen instituutioissa? (Grok)

Venäjän propagandan näkyvyys Suomen instituutioissa on monitahoinen ja usein hienovarainen ilmiö, joka voi ilmetä esimerkiksi informaatiovaikuttamisena, disinformaation levittämisenä tai yksittäisten toimijoiden kautta. On tärkeää erottaa toisistaan suorat todisteet ja spekulatiiviset väitteet, sillä konkreettisia, laajamittaisia esimerkkejä Venäjän propagandan tunkeutumisesta Suomen instituutioihin ei ole yksiselitteisesti osoitettu. Sen sijaan voidaan tarkastella, miten propaganda voi potentiaalisesti vaikuttaa ja millaisia mekanismeja siihen liittyy.

1. Informaatiovaikuttaminen ja mediavaikutus

Venäjä on tunnettu siitä, että se käyttää propagandaansa paitsi omassa mediassaan myös kansainvälisesti, esimerkiksi levittämällä disinformaatiota sosiaalisessa mediassa tai rahoittamalla tiettyjä näkökulmia edistäviä toimijoita. Suomessa tämä voi näkyä esimerkiksi venäläisten trollitilien tai bottien kautta, jotka pyrkivät muokkaamaan julkista keskustelua. Vaikka Suomen instituutiot, kuten valtioneuvosto, Puolustusvoimat ja Yleisradio, ovat kehittäneet vastatoimia informaatiovaikuttamiselle (esimerkiksi kyberturvallisuusstrategioita ja faktantarkistuspalveluita), yksittäiset kansalaiset tai pienemmät organisaatiot voivat olla alttiita tällaiselle vaikuttamiselle. Esimerkiksi venäläiset narratiivit, kuten väitteet Suomen "russofobiasta" tai "fasismista", voivat ajoittain saada jalansijaa marginaalisissa ryhmissä, mutta ne eivät yleensä pääse juurtumaan laajemmin vakiintuneisiin instituutioihin.

2. Akateeminen ja tutkimuksellinen kenttä

Jotkut tutkijat ja kommentaattorit ovat väittäneet, että Venäjän propaganda voisi näkyä myös Suomen akateemisissa piireissä, esimerkiksi tutkimusrahoituksen tai yksittäisten tutkijoiden kautta. Esimerkiksi X-alustalla on esitetty väitteitä, että Helsingin yliopisto olisi "valjastettu Venäjän propagandan äänitorveksi" (postaus helmikuulta 2025), mutta tällaiset väitteet ovat toistaiseksi perusteettomia ilman konkreettisia todisteita. Suomessa akateeminen vapaus ja tutkimuksen läpinäkyvyys ovat vahvoja, ja vaikka Venäjä-tutkimus onkin merkittävä ala (esim. Aleksanteri-instituutti), sen kriittinen ote on yleisesti tunnustettu. Silti on mahdollista, että yksittäiset tutkijat tai julkaisut voivat tiedostamattaan toistaa venäläisiä narratiiveja, jos lähteitä ei tarkasteta huolellisesti.

3. Poliittiset instituutiot ja julkinen keskustelu

Venäjän propaganda pyrkii usein vaikuttamaan poliittiseen ilmapiiriin luomalla jakolinjoja tai horjuttamalla luottamusta instituutioihin. Suomessa tämä voisi teoriassa näkyä esimerkiksi poliittisten ääriliikkeiden retoriikassa, joka saattaa lainata Kremlin narratiiveja (kuten Nato-vastaisuus tai väitteet "lännen aggressiosta"). Kuitenkin Suomen poliittiset instituutiot, kuten eduskunta ja hallitus, ovat osoittaneet vahvaa yhtenäisyyttä Venäjän uhkaa vastaan, erityisesti Ukrainan sodan ja Suomen Nato-jäsenyyden myötä. Venäjän yritykset vaikuttaa suoraan päätöksentekoon ovat jääneet vähäisiksi, sillä Suomi on panostanut hybridiuhkien torjuntaan.

4. Kulttuuriset ja sosiaaliset kanavat

Suomen venäjänkielinen väestö (noin 80 000–90 000 ihmistä) on yksi potentiaalinen kohde Venäjän propagandalle. Venäjän valtiolliset mediat, kuten RT tai Sputnik, voivat tavoittaa tätä ryhmää, ja tutkimukset (esim. Cultura-säätiön selvitys 2022) ovat osoittaneet, että osa Suomen venäjänkielisistä suhtautuu kriittisesti suomalaiseen mediaan ja saattaa suosia venäläisiä lähteitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että propaganda olisi institutionalisoitunut, vaan pikemminkin että se leviää yksilötasolla. Instituutiot, kuten koulut ja kunnalliset palvelut, pyrkivät vastapainoksi edistämään kotoutumista ja medialukutaitoa.

5. Hybridiuhat ja niiden torjunta

Suomen instituutiot, erityisesti turvallisuusviranomaiset (kuten Supo), ovat tunnistaneet Venäjän hybridivaikuttamisen uhaksi. Tämä voi sisältää esimerkiksi kyberhyökkäyksiä, disinformaatiokampanjoita tai kiinteistöjen strategista hankintaa. Supon vuosiraportit ovat viime vuosina korostaneet Venäjän aktiivisuutta Suomessa, mutta konkreettiset esimerkit sen integroitumisesta instituutioihin ovat harvassa. Sen sijaan Suomi on kehittänyt robusteja vastatoimia, kuten kansallisen turvallisuusstrategian ja EU-yhteistyön kautta.

Yhteenveto

Venäjän propagandan näkyvyys Suomen instituutioissa on toistaiseksi ollut rajallista ja epäsuoraa, keskittyen enemmän yksilöihin ja julkiseen mielipiteeseen kuin instituutioiden sisäiseen toimintaan. Instituutiot, kuten media, akatemia ja hallinto, ovat osoittaneet resilienttiyttä, mutta herkkyys ulkopuoliselle vaikuttamiselle on kasvanut erityisesti Suomen Nato-jäsenyyden ja Venäjän aggressiivisen politiikan myötä. Väitteitä propagandan läsnäolosta tulee arvioida kriittisesti, sillä monesti ne voivat olla liioiteltuja tai palvella poliittisia tarkoitusperiä. Todisteiden puuttuessa on syytä keskittyä siihen, miten Suomi aktiivisesti vastustaa tällaista vaikuttamista, esimerkiksi vahvistamalla kriittistä ajattelua ja hybridiuhkien torjuntaa.