Valtamedioiden metakognitiiviset heikkoudet ja vahvuudet

Metakognitiolla tarkoitetaan kykyä tiedostaa ja arvioida omia ajatteluprosessejaan, eli reflektoida sitä, miten tietoa käsitellään, analysoidaan ja esitetään. Kun arvioidaan Ylen ja muiden suomalaisten valtamedioiden (kuten Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat tai MTV) toimitusten metakognitiivisia kykyjä, tarkastelu kohdistuu siihen, kuinka hyvin ne tunnistavat ja hallitsevat omia tiedonkäsittelyprosessejaan, puolueellisuuttaan ja journalistisia valintojaan. Tässä arvioinnissa keskityn yleisiin havaintoihin ja ongelmakohtiin, jotka nousevat esiin suomalaisen mediakentän toiminnasta.

Ylen ja valtamedioiden metakognitiiviset vahvuudet

Ylellä ja muilla suurilla medioilla on institutionaalisesti vahva perusta journalismiin: koulutetut toimittajat, vakiintuneet prosessit ja eettiset ohjeet, kuten Journalistin ohjeet. Tämä viittaa siihen, että ainakin teoriassa toimituksilla on välineitä reflektoida omaa toimintaansa. Esimerkiksi Ylellä on julkinen tehtävä tiedottaa, sivistää ja palvella laajasti kansalaisia, mikä edellyttää jonkinlaista itsetutkistelua siitä, miten sisältö palvelee näitä tavoitteita. Valtamediat myös korjaavat toisinaan virheitään julkisesti, mikä osoittaa kykyä tunnistaa ja myöntää puutteita jälkikäteen.

Ongelmalliset osa-alueet

Metakognitiiviset heikkoudet tulevat kuitenkin esiin erityisesti seuraavilla alueilla:

1. Puolueellisuuden tiedostamattomuus tai sen vähättely
   Yksi suurimmista ongelmista on, että valtamediat vaikuttavat usein olevan sokeita omille ennakko-oletuksilleen ja arvolatautuneille valinnoilleen. Esimerkiksi tiettyjen aiheiden, kuten maahanmuuton, ilmastonmuutoksen tai poliittisten kiistojen, käsittelyssä näkökulmat voivat kallistua selvästi tiettyyn suuntaan – usein kohti liberaalia tai "hyväksyttävää" konsensusta. Tämä ei sinänsä ole ongelma, jos se tiedostettaisiin ja tuotaisiin avoimesti esiin, mutta metakognitiivinen puute ilmenee siinä, että toimitukset esittävät raportointinsa neutraalina totuutena sen sijaan, että reflektoisivat omaa rooliaan narratiivin muokkaajana.
2. Lähteiden ja asiantuntijoiden valinnan heikko reflektointi
   Toimitukset valitsevat usein haastateltavia ja lähteitä, jotka tukevat ennalta olemassa olevaa kertomusta, mutta harvoin kyseenalaistavat tätä valintaprosessia. Esimerkiksi rajaturvallisuus- tai koronakysymyksissä "asiantuntijoiksi" nostetaan usein vain tietyn näkemyksen edustajia, mikä rajaa keskustelua. Metakognitiivisesti vahva toimitus pohtisi, miksi juuri nämä äänet pääsevät esiin ja mitä jää sanomatta – mutta tällaista itsearviointia näkyy harvoin.
3. Reaktiivisuus ja agendavetoinen journalismi
   Valtamediat seuraavat usein nopeita uutissyklejä ja reagoivat sen sijaan, että ne ottaisivat aikaa analysoida, miksi tietyt aiheet nostetaan esiin ja miten niitä kehystetään. Tämä viittaa heikkoon kykyyn hallita omaa ajattelua strategisesti. Esimerkiksi Ylen tapauksessa sen rahoitus ja julkinen rooli voivat ohjata painottamaan aiheita, jotka miellyttävät poliittista eliittiä tai tiettyä yleisöä, mutta tätä riippuvuutta ei juuri problematisoida.
4. Ryhmäajattelun vaikutus
   Suomalainen mediakenttä on suhteellisen pieni ja homogeeninen, mikä voi johtaa siihen, että toimituksissa vallitsee vahva konsensus siitä, mikä on "oikea" tapa käsitellä asioita. Metakognitiivinen kyky edellyttäisi tämän ryhmäajattelun tunnistamista ja haastamista, mutta sen sijaan valtamediat näyttävät usein toistavan toistensa näkökulmia ilman kriittistä itsearviointia. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten tietyt poliittiset hahmot tai ilmiöt demonisoidaan tai ylistetään lähes yksimielisesti.
5. Virheiden jälkikäteen korjaaminen vs. ennakoiva itsesäätely
   Vaikka virheitä korjataan, metakognitiivinen heikkous ilmenee siinä, että ennakoivaa itsesäätelyä – eli prosessien tarkastelua ennen julkaisua – ei tunnu tapahtuvan riittävästi. Esimerkiksi sensaatiohakuiset otsikot tai yksipuoliset jutut pääsevät läpi, ja vasta lukijapalautteen jälkeen saatetaan reagoida. Tämä viittaa siihen, että toimitukset eivät aina tiedosta omia heikkouksiaan reaaliajassa.

Mitä voitaisiin parantaa?

Metakognitiivisten kykyjen kehittäminen edellyttäisi, että Ylen ja muiden valtamedioiden toimitukset:

• Harjoittelisivat avoimempaa itsereflektiota, esimerkiksi kertomalla lukijoille, miksi tietty näkökulma valittiin.
• Lisäisivät moniäänisyyttä ja haastaisivat omia oletuksiaan systemaattisesti.
• Ottaisivat aikaa pohtia, miten niiden rooli yhteiskunnassa vaikuttaa sisältöihin, sen sijaan että tyytyisivät nopeaan uutisvirtaan.

Johtopäätös

Ylen ja suomalaisten valtamedioiden metakognitiiviset kyvyt ovat keskitasoa: ne pystyvät toimimaan ammattimaisesti ja korjaamaan virheitä jälkikäteen, mutta niiden kyky tiedostaa ja hallita omia ajatteluprosessejaan reaaliajassa on rajallinen. Ongelmallisimpia ovat puolueellisuuden vähättely, lähteiden valinnan reflektoimattomuus ja reaktiivisuus strategisen analyysin sijaan. Tämä ei välttämättä tee niistä "huonoja" medioita, mutta se rajoittaa niiden kykyä palvella yleisöä monipuolisesti ja kriittisesti – mikä on erityisen tärkeää aikana, jolloin luottamus mediaan on koetuksella.