Analyysi: Holhoava lainsäädäntö ja moraalinen ylemmyydentunto

Holhoava lainsäädäntö viittaa sääntelyyn, joka rajoittaa yksilönvapauksia tilanteissa, joissa yksilön toiminta ei aiheuta suoraa haittaa muille ihmisille tai yhteiskunnalle laajasti. Tällainen sääntely lähtee usein siitä oletuksesta, että kansalaiset eivät kykene tekemään heidän oman elämänsä kannalta perusteltuja valintoja ilman valtion ohjausta tai suoraa kontrollia. Näin ollen holhoava lainsäädäntö voidaan tulkita osoitukseksi lainsäätäjien moraalisesta ylemmyydentunnosta: tietty ryhmä kokee oikeudekseen tai jopa velvollisuudekseen ohjata muiden valintoja perustuen omaan käsitykseensä hyvästä, oikeasta tai vastuullisesta elämästä. Tämänkaltaisessa ajattelussa yksilön autonomia asetetaan toissijaiseksi verrattuna lainsäätäjän hyväksi katsomiin arvoihin.

Yksi konkreettinen ja usein keskustelua härällään nostattava esimerkki tästä on sokerivero. Sen ensisijaisena tarkoituksena on ohjata kuluttajia tekemään terveellisempiä valintoja, erityisesti vähentämään lisätyn sokerin kulutusta. Vaikka kansanterveyden edistäminen voidaan sinänsä katsoa yhteiskunnallisesti perustelluksi tavoitteeksi, sokerivero puuttuu suoraan yksilön oikeuteen päättää omasta ruokavaliostaan ja kulutustottumuksistaan. Tilanne on erityisen ongelmallinen silloin, kun veron tehokkuudesta ei ole yksiselitteistä tutkimusnäyttöä ja sen regressiivinen vaikutus osuu voimakkaimmin pienituloisiin. Tällöin voidaan perustellusti kysyä, onko kyseessä todella terveyspoliittinen instrumentti vai pikemminkin symbolinen moraalinen viesti, jolla lainsäätäjä osoittaa olevansa "oikealla puolella".

Toinen esimerkki on alkoholin mainontakielto, jota on Suomessa kiristetty vuosien varrella erityisesti visuaalisissa ja digitaalisissa medioissa. Vaikka alkoholia saa laillisesti valmistaa, myydä ja kuluttaa, sen mainontaa rajoitetaan voimakkaasti. Kielto pohjautuu ajatukseen, että aikuiset kuluttajat ovat alttiita mainonnan ohjaukselle tavalla, joka ei jätä tilaa harkinnalle. Tällainen ajattelutapa heijastaa syvää uskoa siihen, että valtio tietää yksilöä paremmin, mikä on hänelle hyväksi. Se heikentää yksilön vastuullisen toimijuuden ideaa ja vahvistaa alistavaa kansalaiskuvaa, jossa ihminen nähdään passiivisena objektina viranomaisten holhoukselle.

Erityisen selkeästi moraalinen ylemmyydentunto näkyy prostituution ostokiellossa, joka pyrkii kriminalisoimaan seksipalveluiden ostamisen tilanteissa, joissa kaksi aikuista tekee vapaaehtoisen ja mahdollisesti verotettavan sopimuksen. Lainsäätäjä ei kiellä palvelun tarjoamista, mutta tekee ostamisesta rikoksen, mikä luo epäloogisen ja moraalisesti latautuneen asetelman. Taustalla ei ole niinkään kattava empiirinen arvio palvelun yhteiskunnallisista haitoista, vaan ideologinen näkemys siitä, että seksuaalisuuden kaupallistaminen on itsessään tuomittavaa. Tämä on klassinen esimerkki lainsäädännöstä, jossa yksilön oikeus päättää omasta kehostaan ja taloudellisesta toiminnastaan alistetaan kollektiivisen hyvekäsitteen alaisuuteen.

Holhoava lainsäädäntö asettaa demokratian ja yksilönvapauden perustan kyseenalaiseksi, koska se viestii, että kansalaiset eivät kykene toimimaan vastuullisesti ilman viranomaisen jatkuvaa ohjausta. Lainsäädännöstä tulee tällöin moraalisen ohjauksen työkalu, jonka avulla poliittinen eliitti välittää arvojansa yhteiskunnan muille jäsenille. Talousliberaalista näkökulmasta tämä kehitys on erityisen ongelmallinen, koska se kaventaa valinnanvapautta, yksilönvastuuta ja markkinoiden toimintavapautta. Valtio ei tyydy turvaamaan yksilön oikeuksia ja vapauksia vaan alkaa aktiivisesti ohjata niiden sisältöä ja soveltamista.

Moraalinen ylemmyys toimii tällaisessa kontekstissa perusteluna sääntelylle, joka ei perustu objektiiviseen näyttöön haittojen minimoinnista vaan pikemminkin tietynlaisen yhteiskuntamallin tai ihannekansalaisuuden toteuttamiseen. Tämä asettaa vakavan haasteen liberaalille oikeusvaltioperiaatteelle, jossa yksilöllä tulee olla oikeus elää omalla tavallaan niin kauan kuin hän ei loukkaa muiden oikeuksia. Holhoava lainsäädäntö nousee esiin siellä, missä valta haluaa pukeutua hyväntekijän viittaan, mutta todellisuudessa karsii kansalaisen itsemääräämisoikeutta.