Analyysi median puolueellisuudesta: tapaus suomalainen poliittinen uutisointi
Median puolueellisuus on laajasti keskusteltu teema niin kansainvälisesti kuin Suomessa. Mediatoimijat usein korostavat objektiivisuuttaan ja riippumattomuuttaan, mutta käytännössä toimitukselliset valinnat, uutisoinnin painotukset ja tapa kehystää asioita voivat paljastaa ideologisia painotuksia. Erityisesti poliittisessa journalismissa puolueellisuus ei aina näyttäydy suorana kannanottona, vaan se voi näkyä valikoivuutena, kontekstin rakentamisena ja kriittisyyden kohdentamisena tietyille poliittisille ryhmille.
Tarkasteltaessa Suomen poliittista uutisointia erityisesti vuoden 2023 hallitusneuvotteluiden ja hallituksen alkuvaiheen kriisien yhteydessä, voidaan havaita useita merkkejä median puolueellisuudesta. Suomalaisessa mediassa, kuten monessa länsimaisessa tiedotusvälineessä, näkyy taipumus tarkastella populistisia oikeistopuolueita kriittisemmin kuin vasemmistolaisia toimijoita.
1. Uutisoinnin painopisteiden valikointi
Yksi puolueellisuuden keskeisistä ilmentymistä on se, mitä asioita nostetaan esiin ja mitä jätetään vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi vuonna 2023 uutisoinnissa keskityttiin laajasti hallituspuolue perussuomalaisten edustajien menneisiin kirjoituksiin ja kannanottoihin, erityisesti rasismikeskustelun ympärillä. Samalla hallitusohjelman sisältö sai suhteessa vähemmän huomiota.
Tämä kertoo siitä, että media ei välttämättä käsittele politiikkaa ensisijaisesti hallitusohjelman ja sen vaikutusten kautta, vaan henkilökohtaisiin skandaaleihin keskittyen. Tämä voi synnyttää epäsuoran ideologisen vinouman, jossa identiteettipoliittiset kysymykset saavat suuremman painoarvon kuin esimerkiksi talous- ja työmarkkinapolitiikka.
Vastaava ilmiö oli havaittavissa myös Sanna Marinin hallituskaudella, jolloin kohu pääministerin aamiaisetujen tai bilettämisen ympärillä sai laajaa mediahuomiota. Tämä osoittaa, että media suosii henkilökohtaisia skandaaleja laajemman poliittisen linjan analysoinnin sijaan. Kuitenkin on huomionarvoista, että oikeistopopulistisiin toimijoihin kohdistuva uutisointi on usein erityisen kriittistä ja painottaa heidän aiempia kannanottojaan tavalla, jota ei samassa määrin sovelleta muihin puolueisiin.
2. Median reaktiot poliitikkojen kritiikkiin
Toinen keskeinen piirre median puolueellisuudessa on tapa, jolla se reagoi poliitikkojen esittämään kritiikkiin. Vuoden 2023 kesällä useat hallituspuolueiden ministerit, erityisesti perussuomalaiset, esittivät voimakasta kritiikkiä mediaa kohtaan. Tämä esitettiin monissa medioissa poikkeuksellisena ja jopa uhkana vapaalle tiedonvälitykselle.
Kriittisyyttä mediaa kohtaan pidetään yleisesti normaalina osana demokraattista yhteiskuntaa, mutta kun se kohdistuu valtavirtamediaan perussuomalaisten taholta, se näyttäytyy mediassa ongelmallisena. Tämä viittaa siihen, että media on herkkä kritiikille, mutta ei yhtä herkästi arvioi omaa rooliaan poliittisessa kamppailussa.
Yhdysvaltalaisessa politiikassa konservatiivisten poliitikkojen mediakritiikki on usein tulkittu hyökkäyksenä demokratiaa vastaan, ja Suomessa voidaan havaita samansuuntaista kehitystä. Tämä asetelma voi lisätä kansalaisten kokemusta siitä, että media ja poliittinen eliitti toimivat yhdessä oikeistopopulismia vastaan, mikä voi entisestään syventää yhteiskunnallista polarisaatiota.
3. Median rooli poliittisena toimijana
Vaikka suomalainen media pyrkii usein esiintymään neutraalina toimijana, sen tapa käsitellä tiettyjä aiheita viittaa siihen, että se ei ole vain tarkkailija, vaan aktiivinen osa poliittista järjestelmää. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että median toimintatapoja harvoin asetetaan kyseenalaisiksi media-alan sisällä, mutta poliittisten toimijoiden sanomisia ja taustoja analysoidaan tarkasti.
Perussuomalaiset ja muut oikeistopopulistit nähdään usein uhkana medialle, mikä voi johtaa siihen, että toimitukselliset linjaukset eivät ole täysin puolueettomia. Esimerkiksi artikkelissa viitattiin huoleen siitä, että Suomi ajautuu kohti "amerikkalaista asetelmaa", jossa media ja faktaperusteisuus menettävät merkityksensä. Tämä viittaa siihen, että media pitää itseään neutraalina instituutiona ja näkee kriittiset populistiset poliitikot vaarallisina, mikä voi itsessään olla merkki institutionaalisesta puolueellisuudesta.
4. Narratiivien valikoivuus ja poliittinen vinoutuma
Puolueellisuus ei aina tarkoita suoranaista valehtelua tai vääristelyä, vaan se voi näkyä siinä, miten asiat kehystetään ja mitä kertomuksia toistetaan. Esimerkiksi rasismikeskustelun kohdalla perussuomalaisten viestintää analysoitiin tarkasti ja sitä kuvattiin kaksoisviestinnäksi, mutta vastaavanlaista analyysiä ei useinkaan sovelleta vasemmistopuolueiden kommunikaatioon.
Median puolueellisuudesta voidaan myös puhua silloin, kun tietyt aiheet jätetään käsittelemättä. Artikkelissa nostettiin esiin se, että median olisi pitänyt myös käsitellä enemmän hallituksen talouspolitiikkaa ja velkaantumista, mutta nämä aiheet jäivät vähemmälle huomiolle. Tämä voi viitata siihen, että talouskeskustelu, joka usein suosii oikeistolaisia argumentteja, jää vähemmälle silloin, kun median huomio keskittyy enemmän identiteettipoliittisiin kysymyksiin.
Johtopäätökset: Median puolueellisuuden muodot
Artikkelin analyysin perusteella voidaan esittää, että median puolueellisuus ei välttämättä ole suoraviivaista kannanottoa tietyn puolueen puolesta tai toista vastaan. Sen sijaan puolueellisuus näkyy:
- Aihevalinnoissa – mitä korostetaan ja mitä jätetään vähemmälle huomiolle.
- Reaktioissa poliitikkojen kritiikkiin – media puolustaa herkästi itseään mutta ei arvioi kriittisesti omaa asemaansa poliittisessa keskustelussa.
- Institutionaalisessa asemassa – media pitää itseään neutraalina, mutta sen tapa esittää tietyt poliittiset liikkeet uhkana paljastaa ideologisia painotuksia.
- Narratiivien kehystyksessä – joidenkin poliittisten toimijoiden viestintä tulkitaan strategiseksi ja epäilyttäväksi, kun taas muiden näkökulmia ei samalla tavalla kyseenalaisteta.
Suomalainen media ei siis ole avoimesti puolueellinen, mutta sen tapa valikoida aiheita, painottaa tiettyjä näkökulmia ja reagoida kritiikkiin osoittaa, että sillä on institutionaalinen vinoutuma, joka suosii liberaalia ja vasemmistolaista narratiivia. Tämä ei tarkoita, että media toimisi tarkoituksellisesti puolueellisesti, vaan että sen toimintakulttuuri ja journalistiset painotukset johtavat tietynlaiseen näkökulmaan, joka ei ole täysin neutraali.
Kommentit
Lähetä kommentti