Analyysi: Miten Suomi voisi ottaa oppia muista maista koulutuspolitiikan rahoituksen tehokkuudessa
Suomen korkeakoulutusjärjestelmä on perinteisesti perustunut laajaan koulutustarjontaan, akateemiseen vapauteen ja tasa-arvoon. Kuitenkin järjestelmässä on syntynyt kasvavia tehottomuuden merkkejä: koulutus ei vastaa riittävästi työmarkkinoiden tarpeisiin, tutkintoja suoritetaan aloilla, joilla työllistyminen on heikkoa, ja korkeakoulut saavat rahoitusta ilman riittävää yhteyttä valmistuneiden työelämämenestykseen. Monet maat, kuten Sveitsi, Singapore, Saksa, Norja ja Alankomaat, ovat onnistuneet rakentamaan tehokkaampia rahoitusmalleja, joista Suomella olisi opittavaa.
1. Työmarkkinalähtöinen rahoitusmalli
Sveitsissä ja Singaporessa korkeakoulujen rahoitus on suoraan sidottu siihen, kuinka hyvin valmistuneet sijoittuvat työmarkkinoille. Suomi voisi ottaa mallia sitomalla osa korkeakoulujen julkisesta rahoituksesta valmistuneiden työllistymiseen arvoa luoviin töihin kolmen vuoden sisällä valmistumisesta. Tällainen malli kannustaisi korkeakouluja suunnittelemaan koulutustarjontansa realistisesti ja vastaamaan paremmin elinkeinoelämän tarpeisiin.
2. Koulutusaloihin perustuva rahoituksen eriyttäminen
Saksan ja Alankomaiden mallien mukaisesti Suomi voisi eriyttää rahoitusta alakohtaisesti siten, että hyvät työllisyysnäkymät omaavat alat saisivat suurempaa perusrahoitusta. Sen sijaan aloilla, joilla alle 20 % valmistuneista pääsee koulutustaan vastaaviin töihin, rahoitusta tulisi leikata tai siirtää opiskelijalle lukukausimaksuina. Tällä olisi ohjausvaikutus, joka hillitsisi koulutusinflaatiota ja kohdentaisi opiskelijavirtoja tuottavammille aloille.
3. Ammattikorkeakoulujen roolin vahvistaminen
Useissa tehokkaissa maissa ammattikorkeakoulut ovat työelämälähtöisiä ja tiiviissä yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa. Suomessa niiden asema on kuitenkin edelleen altavastaava. Rahoitusmallia muuttamalla voitaisiin antaa ammattikorkeakouluille enemmän painoarvoa niissä tapauksissa, joissa ne tuottavat paremmin työllistyviä osaajia kuin yliopistot samoilla aloilla.
4. Tulospohjainen, ei prosessipohjainen rahoitus
Norjan mallissa korkeakoulujen rahoitusta ohjaa osin valmistumisaste ja työllistyminen. Suomessa rahoitus keskittyy edelleen liikaa opintopisteisiin ja valmistuneiden määriin riippumatta siitä, syntyykö yhteiskunnallista arvoa. Uusi rahoitusmalli voisi rakentua kokonaisvaikutusten mittaamiseen: kuinka moni valmistunut työllistyy, kuinka paljon he maksavat veroja, ja kuinka suuri on koulutuksen tuotto yhteiskunnalle.
5. Korkeakoulujen autonomia, mutta selkeät kannusteet
Koulutuksen sisällöllinen autonomia voidaan säilyttää, mutta ohjauskeinot tulee rakentaa niin, että korkeakoulut kantavat vastuuta siitä, mille aloille ja kuinka realistisin odotuksin ne kouluttavat. Valtion tehtävä on tarjota datalähtöistä ohjausta, rahoituksellisia kannustimia ja reaktiivinen palautejärjestelmä.
Yhteenveto
Suomi voi oppia muilta mailta ennen kaikkea sen, että koulutus ei ole itseisarvo vaan keino lisätä osaamista ja yhteiskunnallista arvoa. Rahoitusmallin muuttaminen työmarkkinalähtöiseksi, tulospohjaiseksi ja kannustavaksi on kriittinen askel kohti tehokkaampaa ja vastuullisempaa korkeakoulupolitiikkaa.
Kommentit
Lähetä kommentti