Analyysi Teivaisen kirjoituksen vasemmistolaisista narratiiveista

Teivo Teivaisen kirjoitus Liberaalien vapausihanteiden väärinkäyttö rakentuu useille vasemmistolaisille narratiiveille, jotka heijastavat kriittistä suhtautumista kapitalismiin, yritysvaltaan ja talouden erottamiseen politiikasta. Kirjoitus käyttää retorisia ja ideologisia keinoja, jotka ovat tyypillisiä vasemmistolaiselle talous- ja yhteiskuntakritiikille. Tässä analyysissa tarkastellaan, millä tavoin Teivaisen argumentaatio heijastaa vasemmistolaisia ajattelutapoja ja mitä heikkouksia tai yksipuolisuuksia niihin liittyy.

1. Kapitalismin ja demokratian vastakkainasettelu

Teivainen esittää kapitalismin ja demokratian jännitteisessä suhteessa ja korostaa, että kapitalismi on lähtökohtaisesti hierarkkinen ja epädemokraattinen järjestelmä. Tämä on klassinen vasemmistolainen narratiivi, jossa markkinatalous nähdään vallankäytön välineenä, joka hyödyttää pientä eliittiä samalla kun se rajoittaa kansanvaltaista päätöksentekoa.

Tämä narratiivi perustuu marxilaiseen ja uusmarxilaiseen teoriaan, jonka mukaan kapitalistinen järjestelmä uusintaa valtasuhteita ja pitää työntekijät ja kansalaiset alisteisessa asemassa suhteessa pääoman haltijoihin. Teivainen käyttää tätä kehystä implisiittisesti väittäessään, että demokratiaa tulisi ulottaa talouden alueelle.

Kuitenkin tämä vastakkainasettelu jättää huomiotta, että kapitalismi ja demokratia voivat myös vahvistaa toisiaan. Historiallisesti juuri markkinatalous on mahdollistanut taloudellisen vaurauden, joka on tukenut demokratian kehittymistä ja yksilönvapauksia. Monissa länsimaissa on myös vahva sääntelyjärjestelmä, joka rajoittaa yritysten valtaa ja varmistaa kansalaisten oikeuksia. Teivaisen kirjoitus ei huomioi tätä näkökulmaa, vaan rakentaa kapitalismista yksipuolisen kielteisen kuvan.

2. Ekonomismin kritiikki ja uusliberalismin narratiivi

Teivainen käyttää ekonomismia kuvaamaan ideologiaa, jossa talous esitetään neutraalina ja politiikasta erillisenä ilmiönä. Tämä liittyy vasemmistolaiseen kritiikkiin uusliberalismista, jossa markkinoiden sääntelyn purkaminen ja yksityistäminen nähdään poliittisina päätöksinä, jotka suosivat pääoman haltijoita ja kaventavat julkisen vallan roolia.

Tämä narratiivi on keskeinen vasemmistolaisessa talouskritiikissä, jossa uusliberalismi esitetään hegemonisena projektina, joka muokkaa yhteiskunnallisia suhteita pääoman hyväksi. Teivainen käyttää tätä kehystä väittäessään, että taloudellisten kysymysten erottaminen poliittisesta päätöksenteosta on vallankäytön muoto, joka hyödyttää yrityksiä ja eliittiä.

Tässä kritiikissä on osittain totuuden siemen: talouspolitiikka on väistämättä arvovalintojen aluetta, eikä markkinoiden sääntelyn purkaminen ole neutraali tekninen kysymys. Kuitenkin Teivaisen näkökulma on yksipuolinen siinä mielessä, että se ei tunnista niitä tilanteita, joissa markkinoiden itsesääntely voi tuottaa tehokkuutta ja innovaatioita, joita poliittinen ohjaus voi heikentää. Lisäksi ekonomismin kritiikki jättää huomioimatta, että markkinatalous ei ole yksinomaan ideologinen konstruktio, vaan myös käytännöllinen tapa organisoida taloudellista toimintaa.

3. Yritysvalta ja "korporatokratia"-narratiivi

Teivainen viittaa kirjoituksessaan siihen, että yritysjohtajat voivat toimia kuin diktaattorit ja että yritysten kasvanut valta muistuttaa valtiollista vallankäyttöä. Tämä narratiivi on yleinen vasemmistolaisessa diskurssissa, jossa suuryritykset esitetään poliittisina toimijoina, jotka vaikuttavat yhteiskuntaan ilman demokraattista legitimiteettiä.

Tämä narratiivi liittyy ajatukseen korporatokratiasta, jossa taloudelliset toimijat saavat poliittista valtaa ja vaikuttavat päätöksentekoon esimerkiksi lobbaamalla ja rahoittamalla poliittisia kampanjoita. Vasemmistolaisessa retoriikassa tämä kehystetään usein siten, että yritysten valta on uhka kansanvallalle ja että ne tulisi asettaa poliittiseen vastuuseen.

Tässä näkemyksessä on totuuden siemen – monikansalliset yritykset voivat vaikuttaa poliittisiin päätöksiin ja ne voivat käyttää hyväkseen sääntelyn porsaanreikiä. Kuitenkin Teivainen ei huomioi, että yritysten valtaa rajoittaa myös kilpailu ja markkinadynamiikka. Markkinataloudessa kuluttajat voivat vaikuttaa yrityksiin omilla valinnoillaan, ja yritysten sisäinen valtarakenne ei ole staattinen, vaan jatkuvasti neuvoteltu eri sidosryhmien välillä.

4. Vapaus ja liberalismin retorinen kritiikki

Teivainen kritisoi tapaa, jolla liberaalit ja markkinatalouden kannattajat käyttävät "vapautta" oikeuttaakseen yksityistämistä ja sääntelyn purkamista. Tämä on keskeinen osa vasemmistolaista narratiivia, jossa vapautta ei nähdä neutraalina käsitteenä, vaan ideologisena työkaluna, jota käytetään taloudellisen vallankäytön oikeuttamiseen.

Teivaisen argumentti on samansuuntaista kuin vasemmistolaisessa kriittisessä teoriassa, jossa liberalismi nähdään vallan oikeuttamisen välineenä sen sijaan, että se nähtäisiin neutraalina tai objektiivisena lähtökohtana. Tällainen lähestymistapa on hyödyllinen osoittamaan, kuinka poliittiset käsitteet voivat olla retorisesti muovattuja, mutta se myös kärsii yksipuolisuudesta.

Liberaali käsitys vapaudesta ei ole yksiselitteisesti markkinoiden vapautta, vaan siihen kuuluu myös oikeusvaltio, yksilön oikeudet ja poliittinen vapaus. Vasemmistolaisessa narratiivissa tämä moniulotteisuus kuitenkin usein jätetään huomiotta, ja vapaus esitetään markkinamekanismien rationalisointina.

5. Poliittinen päätöksenteko yritystoiminnan vaihtoehtona

Kirjoitus vihjaa, että yritysten päätöksentekoa tulisi demokratisoida, eli yritysten hallintaa tulisi avata laajemmalle osallistumiselle. Tämä ajatus pohjautuu vasemmistolaiseen narratiiviin, jossa yritykset nähdään julkishyödykkeinä, joiden päätöksenteko ei saisi perustua pelkästään omistajien intresseihin.

Tämä ajatus on mielenkiintoinen ja se liittyy esimerkiksi sosialidemokraattiseen tai syndikalistiseen ajatteluun, mutta siinä on myös ongelmia. Yritysten päätöksenteko on jo nykyisin monien intressiryhmien vaikutuksen alainen, ja liiallinen politisoituminen voisi heikentää niiden tehokkuutta ja innovatiivisuutta. Lisäksi yritysten päätöksentekoon liittyy riski ja pääomapanos, joita poliittisessa järjestelmässä ei samalla tavalla ole.

Johtopäätös

Teivaisen kirjoitus heijastaa monia tyypillisiä vasemmistolaisia narratiiveja: kapitalismin ja demokratian vastakkainasettelu, uusliberalismin kritiikki, korporatokratian uhka, liberalismin käsitteellisen manipuloinnin paljastaminen ja yritysdemokratian mahdollisuus.

Vaikka kirjoituksessa on kiinnostavia näkökulmia ja kriittistä ajattelua, se kärsii yksipuolisuudesta ja jättää huomioimatta ne mekanismit, joilla kapitalismi voi rajoittaa vallankäyttöä ja lisätä yksilönvapauksia. Vasemmistolainen narratiivi on hyödyllinen analysoimaan vallan rakenteita, mutta ilman tasapainottavia näkökulmia se voi johtaa liian yksipuoliseen tulkintaan yhteiskunnallisista ilmiöistä.