Episteeminen sulkeutuneisuus Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa

1. Episteemisen sulkeutuneisuuden määritelmä

Episteeminen sulkeutuneisuus (epistemic closure) tarkoittaa ajattelutapaa, jossa uusi tai ristiriitainen tieto torjutaan, koska se ei sovi olemassa olevaan maailmankuvaan. Tämä ilmiö voi esiintyä sekä yksilötasolla että instituutioissa, jolloin se johtaa dogmaattisuuteen, itseään vahvistaviin uskomusjärjestelmiin ja kyvyttömyyteen sopeutua muuttuvaan ympäristöön.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa episteeminen sulkeutuneisuus näkyy erityisesti opillisessa jäykkyydessä, organisatorisessa rakenteessa ja suhteessa yhteiskunnallisiin muutoksiin. Tämä sulkeutuneisuus hidastaa kirkon kykyä reagoida yhteiskunnan arvojen muutoksiin ja voi pitkällä aikavälillä johtaa sen merkityksen vähenemiseen.

---

2. Episteemisen sulkeutuneisuuden ilmenemismuodot kirkossa

A) Opillinen ja teologinen sulkeutuneisuus

📌 Kirkon maailmankuvan sisäinen itsevahvistus

• Kirkko tulkkaa uutta tietoa vanhan opin kautta, jolloin se ei voi aidosti haastaa omia uskomuksiaan.
• Esimerkiksi sekularisaation ja uskontopsykologian tutkimukset kyseenalaistavat uskonnollisten kokemusten objektiivisuuden, mutta kirkko ei käsittele näitä kriittisesti vaan kehystää ne "hengelliseksi kehitykseksi" tai "ajan haasteiksi".

📌 Raamatun tulkinta ja teologinen resistenssi

• Teologisissa kysymyksissä kirkko rajoittaa tulkintamahdollisuuksiaan pitäytymällä perinteisiin auktoriteetteihin, kuten ekumeenisiin kirkolliskokouksiin tai varhaisiin kirkkoisien opetuksiin.
• Tämä tekee uudistuksista hitaita, koska muutokset pitää aina perustella vanhan opin sisällä, mikä voi johtaa keinotekoiseen teologiseen akrobatiaan.
• Esimerkki: Keskustelu avioliitosta – vaikka nykyinen tieteellinen tieto tukee laajempaa näkemystä seksuaalisuudesta, kirkko käsittelee asiaa ensisijaisesti teologisesta eikä empiirisestä näkökulmasta.

📌 Sulkeutunut käsitys moraalisesta auktoriteetista

• Kirkko pitää itseään eettisenä auktoriteettina, mutta ei huomioi, että moraali kehittyy myös sekulaarien periaatteiden pohjalta.
• Esimerkiksi sekulaarit filosofit (kuten Kant, Rawls tai Singer) ovat kehittäneet moraalisia järjestelmiä, jotka eivät vaadi uskonnollista perustaa, mutta kirkko ei käsittele näitä vaihtoehtoja vakavasti.
• Tämä johtaa siihen, että kirkko alitajuisesti torjuu sekulaarin etiikan mahdollisuuden ja pyrkii selittämään sen kristillisen arvoperinnön kautta.

---

B) Organisatorinen sulkeutuneisuus

📌 Suljettu hierarkia ja oppineiden dominanssi

• Kirkon päätöksentekijät ja johtajat tulevat usein kirkon sisäisistä koulutusjärjestelmistä, mikä vahvistaa institutionaalista sulkeutuneisuutta.
• Koska kirkolliset johtajat ovat itse osa samaa järjestelmää, jota heidän pitäisi arvioida kriittisesti, heillä ei ole motivaatiota haastaa sen rakenteita.
• Esimerkki: Piispojen ja kirkolliskokouksen rakenne – uudistuksia voi esittää, mutta niiden hyväksyminen edellyttää vanhan rakenteen mukaista päätöksentekoa.

📌 Sisäinen konservatiivinen inertia

• Kirkon sisällä on eri suuntauksia (liberaalit ja konservatiivit), mutta päätöksenteossa kompromissit suosivat usein hitainta mahdollista muutosta, koska kirkon rakenteet tukevat status quo'ta.
• Esimerkki: Vaikka moni seurakunta ja pappi kannattaisi samaa sukupuolta olevien vihkimistä, kirkon virallinen linja muuttuu vain hitaasti ja reaktiivisesti.

📌 Hallinnon ja resurssien ohjaaminen perinteen ylläpitämiseen

• Suuri osa kirkon resursseista käytetään rakennusten ylläpitoon ja byrokratiaan, mikä vaikeuttaa dynaamista sopeutumista.
• Tämä on episteemisen sulkeutuneisuuden rakenteellinen ilmentymä: resurssit eivät mene uusien toimintamallien kehittämiseen, vaan vanhan järjestelmän ylläpitämiseen.

---

C) Kirkon suhde yhteiskunnallisiin muutoksiin

📌 Kirkko kehystää muutoksen ulkoiseksi paineeksi

• Kun yhteiskunnassa tapahtuu muutoksia (esim. maallistuminen, monikulttuurisuus), kirkko tulkitsee nämä ulkopuolelta tulevina haasteina, eikä omana kehityskulkunaan.
• Esimerkki: Kirkon puhe sekularisaatiosta – sen sijaan että kirkko myöntäisi, että ihmiset eivät enää tarvitse uskontoa samalla tavalla kuin ennen, se usein tulkitsee maallistumisen jonkinlaisena "haasteena kristilliselle identiteetille".

📌 Episteeminen sulkeutuneisuus kriittistä tiedettä kohtaan

• Kirkko harvoin käsittelee vakavasti tieteellistä tutkimusta, joka haastaa uskonnollisen ajattelun perusteita (esim. evoluutiopsykologia, neurotiede, ateistinen moraalifilosofia).
• Esimerkki: Kirkko puhuu sielusta ja hengellisyydestä, mutta ei integroidu moderniin tietoisuudentutkimukseen, joka lähestyy mieltä biologisesti ja empiirisesti.

📌 Uskonnollinen erityisoikeus vs. yhteiskunnallinen tasa-arvo

• Kirkko puolustaa asemaansa osana yhteiskunnan perustaa, vaikka sen erityisasema on historiallinen jäänne eikä enää välttämätön rakenteellinen osa yhteiskuntaa.
• Esimerkki: Kirkon verotusoikeuden perustelu – vaikka yhä harvempi suomalainen käyttää kirkon palveluita, sen verotusoikeutta perustellaan historiallisella jatkuvuudella, eikä nykyisillä tarpeilla.

---

3. Johtopäätökset: Episteeminen sulkeutuneisuus ja kirkon tulevaisuus

Ilmiö	Episteemisen sulkeutuneisuuden vaikutus
Oppi ja teologia	Kirkko ei arvioi kriittisesti omia uskomuksiaan vaan tulkitsee kaiken vanhan opin kautta.
Organisaatio ja hallinto	Kirkon johtajat tulevat samasta sisäpiiristä, mikä estää ulkopuolista haastamista.
Suhde yhteiskuntaan	Kirkko näkee muutoksen ulkoisena uhkana eikä oman rakenteensa ongelmana.

✅ Episteeminen sulkeutuneisuus hidastaa kirkon kykyä sopeutua yhteiskunnallisiin muutoksiin.
✅ Se estää kirkkoa arvioimasta kriittisesti omaa toimintaansa ja asemaansa.
✅ Tulevaisuudessa tämä voi johtaa kirkon merkityksen vähenemiseen, jos se ei kykene purkamaan sulkeutuneisuuttaan.

💡 Ratkaisu: Kirkon tulisi avata oppiaan, organisaatiotaan ja suhdettaan yhteiskuntaan kriittiselle tarkastelulle ja ottaa huomioon ulkopuolinen tieto ilman teologista suodatinta. Tämä voisi mahdollistaa sen pitkäaikaisen merkityksen säilymisen.