Kriittinen analyysi: Teivaisen kirjoitus "Liberaalien vapausihanteiden väärinkäyttö"

1. Kapitalismin ja demokratian yksipuolinen vastakkainasettelu

Teivainen käsittelee kapitalismia ja demokratiaa erillisinä ja jännitteisessä suhteessa olevina järjestelminä. Tämä asettelu jättää huomiotta, että modernit liberaalit demokratiat ovat pitkälti rakentuneet sekä poliittisen että taloudellisen vapauden varaan. Markkinatalous ja kapitalismi eivät toimi erillisinä "epäpoliittisina" sfääreinä, vaan ne ovat osa yhteiskunnallista kokonaisuutta, jossa taloudelliset instituutiot ja poliittiset rakenteet vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa.

Lisäksi Teivainen viittaa kapitalistiseen yritystoimintaan autoritäärisenä ja hierarkkisena järjestelmänä. Tämä on osittain totta – yritykset ovat lähtökohtaisesti hierarkkisia organisaatioita – mutta samalla ne ovat myös dynaamisia ja kilpailun ohjaamia. Kapitalistiset yritykset eivät ole suljettuja diktatuureja, vaan niiden toimintaa rajoittaa kilpailu, työntekijöiden liikkuvuus ja kuluttajien valinnat. Teivainen ei riittävästi huomioi, että kapitalismi ja demokraattiset periaatteet voivat myös vahvistaa toisiaan.

2. Ekonomismin kriittinen tarkastelu ja käsitteen ongelmat

Teivainen käyttää ekonomismi-käsitettä kuvatakseen ideologiaa, jossa talous ja politiikka erotetaan toisistaan, ja jossa taloudelliset kysymykset pyritään esittämään neutraaleina teknisinä asioina sen sijaan, että ne nähtäisiin osana poliittista vallankäyttöä. Tämä on sinänsä kiinnostava analyysi, mutta käsitteen käyttö jää osittain epämääräiseksi ja yleistetyksi.

Ekonomismin kritiikki on oikeutettua siinä mielessä, että taloudellinen päätöksenteko ei ole koskaan täysin neutraalia, ja talouspolitiikka muotoutuu aina arvojen ja poliittisten valtasuhteiden kautta. Kuitenkin Teivaisen argumentti implikoi, että ekonomismi on ensisijaisesti vallanväline, jota käytetään talouden eristämiseen demokraattiselta kontrollilta. Tämä jättää huomiotta, että on myös rationaalisia ja käytännöllisiä syitä pitää taloudellisia päätöksiä erillään poliittisesta vallasta – esimerkiksi rahapolitiikan riippumattomuus voi suojata taloutta populistisilta tai lyhytnäköisiltä poliittisilta päätöksiltä.

Teivaisen kirjoituksessa ekonomismia käsitellään siis enemmän retorisena keppihevosena kuin tarkasti määriteltynä taloudellisena tai poliittisena teoriana.

3. Vapauskäsityksen kriittinen tarkastelu

Teivainen kritisoi liberalismiin liittyviä vapauskäsitteitä ja erityisesti sitä, että kapitalistisen talouden kannattajat käyttävät "vapautta" oikeuttamaan markkinoiden sääntelyn purkamista. Hän argumentoi, että vapaus markkinoilla ei tarkoita kaikkien osapuolten vapautta, vaan että se voi johtaa hierarkioiden ja valtasuhteiden vahvistumiseen.

Tässä Teivaisen analyysi on osittain osuva, mutta se jättää huomiotta liberalismin moniulotteisuuden. Poliittinen liberalismi on aina sisältänyt jännitteen negatiivisen vapauden (vapaus pakottamisesta) ja positiivisen vapauden (mahdollisuus toteuttaa itseään) välillä. Vapaan markkinatalouden puolustajat eivät välttämättä väitä, että sääntelyn purku aina lisää vapautta, vaan että markkinamekanismit voivat tuottaa yhteiskunnalle tehokkuutta ja vaurautta, jotka voivat myös mahdollistaa laajemmat vapaudet yksilöille.

Teivaisen analyysi vapauden retorisesta väärinkäytöstä on siksi osittain perusteltu, mutta se jättää vaille huomiota, että taloudellinen vapaus voi myös olla keskeinen edellytys muille vapauksille. Esimerkiksi yritysten toiminnan poliittinen kontrolli voi yhtä lailla johtaa vallan keskittämiseen ja byrokraattiseen sääntelyyn, joka kaventaa yksilöiden mahdollisuuksia.

4. Yritysvalta ja poliittinen vastuullisuus

Teivainen nostaa esiin Björn Wahlroosin ajatuksen, että yritysjohtajat voivat toimia kuin diktaattorit, ja hän pohtii, missä määrin yritysten kasvanut valta tulisi asettaa demokraattiseen kontrolliin. Tämä on tärkeä kysymys, sillä globalisoituneessa maailmantaloudessa monikansalliset yritykset voivat vaikuttaa valtioihin merkittävällä tavalla.

Peliteoreettisesti voidaan kuitenkin argumentoida, että yritysten vallankäyttö ei ole yksisuuntaista. Kuten aiemmissa analyysiosioissa on käsitelty, yritykset ovat jatkuvasti riippuvaisia muista toimijoista: osakkeenomistajista, kuluttajista, työntekijöistä ja lainsäätäjistä. Teivainen ei tuo esiin, että yritysten valtaa rajoittavat markkinoiden sisäiset mekanismit, kuten kilpailu ja sijoittajien vaatimukset.

Lisäksi Teivainen ei riittävästi huomioi, että jos yritysten toimintaa pyritään ohjaamaan poliittisesti, se voi johtaa uuteen vallan keskittämiseen poliittiselle eliitille. Tämä voi synnyttää uusia intressiristiriitoja ja mahdollistaa politiikan väärinkäytön talouden hallinnan välineenä.

5. Yritysdemokratian mahdollisuudet ja rajoitteet

Kirjoitus vihjaa, että demokraattisten periaatteiden ulottaminen yrityksiin voisi olla ratkaisu kapitalistiseen vallankäyttöön. Ajatus yritysdemokratiasta ei ole uusi, ja esimerkiksi työntekijöiden osallistaminen päätöksentekoon voi joissakin tapauksissa parantaa yritysten tehokkuutta ja työntekijöiden tyytyväisyyttä.

Kuitenkin, jos yritysten päätöksenteko muuttuisi laajamittaisesti demokraattiseksi, syntyisi kysymys siitä, kuka kantaa riskit ja vastuun. Osakeyhtiöjärjestelmä perustuu siihen, että omistajilla on taloudellinen intressi yrityksen menestykseen, ja heidän valintansa ohjaa liiketoimintaa. Jos yritykset olisivat demokraattisesti hallinnoituja, mutta omistajat eivät voisi vaikuttaa niiden toimintaan, se voisi johtaa tehottomaan päätöksentekoon ja vastuuttomaan riskinottoon.

Johtopäätös

Teivaisen kirjoitus tarjoaa kiinnostavan ja kriittisen näkökulman kapitalismin ja demokratian väliseen suhteeseen. Se tuo esiin tärkeitä kysymyksiä yritysvallasta, ekonomismista ja vapauskäsitteiden käytöstä.

Kuitenkin analyysi kärsii liian jyrkästä kapitalismin ja demokratian vastakkainasettelusta, yksipuolisesta taloudellisen vallan tarkastelusta ja siitä, että se ei tunnista markkinamekanismien itsesäätelyä ja kilpailun roolia vallan hajauttamisessa. Tämä tekee kirjoituksesta poliittisesti värittyneen ja jättää huomiotta kapitalismin ja demokratian väliset monimutkaiset vuorovaikutussuhteet.
Lähde:4o

Hae tästä blogista

Dialogin dyynit