Menoperusteinen ohjautuminen – rahan käyttö ilman tulosvastuuta
Menoperusteinen ohjautuminen tarkoittaa tilannetta, jossa julkisessa rahankäytössä korostuu enemmän itse varojen kuluttaminen kuin se, millaista arvoa tai vaikuttavuutta niillä saadaan aikaan. Kyseessä ei ole vain tekninen tai hallinnollinen ongelma, vaan syvälle juurtunut rakenteellinen ilmiö, joka ohjaa toimintaa harhaan tuottavuuden ja tehokkuuden näkökulmasta.
1. Budjettirakenteen vääristymä
Useimmat julkisen sektorin organisaatiot toimivat määrärahapohjaisella budjetoinnilla, jossa käytetty rahamäärä muodostaa pohjan tuleville resursseille. Jos virasto käyttää vähemmän kuin sille on myönnetty, seurauksena voi olla määrärahojen leikkaus seuraavana vuonna. Tämä synnyttää kannustimen käyttää kaikki rahat, vaikka tarvetta ei olisi tai vaikuttavuus olisi heikko.
Tulos: säästäminen nähdään uhkana, ei hyveenä.
2. Politiikan ja näkyvyyden logiikka
Päätöksentekijät tarvitsevat konkreettisia "näyttöjä toiminnasta" – useimmiten rahallisia panostuksia. Näkyvä menojen lisäys viestii toimintaa ja vastuullisuutta, vaikka varsinainen lopputulos (esimerkiksi syrjäytymisen väheneminen tai työmarkkinaintegrointi) jäisi puuttumaan. Näin rahan käyttö itsessään alkaa toimia poliittisena signaalina.
Tulos: julkiset menot ovat symbolipolitiikan väline.
3. Vaikuttavuuden mittaamisen puute
Julkisessa hallinnossa painottuvat usein panos- ja prosessimittarit: kuinka monta tapaamista, kuinka paljon koulutusta, montako asiakasta. Sen sijaan vaikuttavuus jää mittaamatta tai sitä ei edes haluta mitata, koska tulokset ovat usein epämiellyttäviä tai poliittisesti hankalia. Tämä estää rahan käytön arvioimista arvon tuoton näkökulmasta.
Tulos: tehokkuutta ei vaadita, koska sitä ei mitata.
4. Vastuun hajautuminen ja markkinakurin puute
Toisin kuin yksityisellä sektorilla, jossa tehottomuudella on suora hintalappu (tuloksen heikkeneminen, osakkeiden arvo, irtisanomiset), julkisessa järjestelmässä vastuu epäonnistuneista hankkeista on kollektiivinen ja diffuusi. Rahan käyttö nähdään saavutuksena itsessään, ei välineenä jonkin tavoitteen saavuttamiseksi.
Tulos: riskitöntä tuhlausta – eikä kukaan joudu vastuuseen.
Seuraukset yhteiskunnalle
Menoperusteinen ohjautuminen johtaa julkisen talouden krooniseen tehottomuuteen, alituiseen menojen kasvuun ja tuottamattomaan resurssien allokointiin. Rahoitus kohdistuu organisaatioihin, jotka osaavat kuluttaa, ei niihin, jotka osaavat tuottaa arvoa. Tämä on erityisen haitallista julkisen sektorin laajentuessa – järjestelmä paisuu, mutta sen tuottama hyöty ei kasva samassa suhteessa.
Korjauskeinot
-
Tulospohjainen budjetointi: Rahoitus suhteessa saavutettuihin tuloksiin, ei käytettyihin euroihin.
-
Vaikuttavuusmittarien käyttöönotto: Esimerkiksi työllistymisaste, hyvinvointimuutos, hoidon vaikuttavuus.
-
Kilpailullinen tuotantovastuu: Julkisia palveluita voidaan kilpailuttaa, jolloin syntyy kannustin tehokkuuteen.
-
Poliittisen kulttuurin muutos: Raha ei ole arvo, vaan väline – ja sen käytöstä on vaadittava todellista näyttöä tuloksista.
Johtopäätös
Menoperusteinen ohjautuminen on seurausta sekä rakenteellisista että poliittisista valinnoista. Se heijastaa julkisen sektorin taipumusta kasvaa ilman sisäistä kuria ja vastuuta. Mikäli yhteiskunta haluaa kestävän, arvoa tuottavan julkisen hallinnon, rahan käytön tulee perustua siihen, mitä sillä saadaan aikaan – ei siihen, kuinka paljon sitä käytetään.
Kommentit
Lähetä kommentti