Facebookin suurin oivallus on se, ettei oivalluksia synny

 

Facebookissa tapahtuu päivittäin valtava määrä älyllistä toimintaa – tai ainakin siltä se näyttää. Ihmiset argumentoivat, linkittävät, suuttuvat, korjaavat toisiaan ja kirjoittavat pitkiäkin kommentteja. Pinnalta katsottuna kyse on keskustelusta. Lähempi tarkastelu paljastaa jotain muuta.

Facebook ei ole areena, jossa ajatukset kehittyvät. Se on areena, jossa ajatukset esitetään.

Jos Facebookista saa jonkin suuren oivalluksen, se ei yleensä liity politiikkaan, moraaliin tai maailmankuvaan. Oivallus liittyy ihmiseen. Siihen, miten hämmästyttävän nopeasti rationaalinen puhe muuttuu identiteetin puolustamiseksi – ja miten vähäinen rooli itse argumenteilla lopulta on.

Useimmat eivät tule Facebookiin ajattelemaan, vaan vahvistamaan sitä, mitä jo ajattelevat. Kommentti ei ole kutsu dialogiin, vaan merkki ryhmälle: olen yksi teistä. Tästä syystä keskusteluissa toistuvat samat kaavat. Kun vasta-argumentti osuu ytimeen, sitä ei punnita vaan torjutaan. Ei siksi, että se olisi huono, vaan siksi, että sen hyväksyminen olisi sosiaalisesti kallista.

Tämä tekee Facebookista erinomaisen laboratorion ja huonon kirjaston. Se ei opeta, mikä on totta, mutta se opettaa, miten totuudesta puhutaan. Se näyttää, miten moraalinen varmuus syntyy usein nopeammin kuin moraalinen harkinta, ja miten tunne voittaa järjen erityisesti silloin, kun järki olisi eniten tarpeen.

Ehkä Facebookin arvokkain anti ei olekaan uusi ajatus, vaan luopuminen yhdestä vanhasta harhasta: uskomuksesta, että hyvä argumentti riittää. Että jos vain muotoilee asian selkeästi, toinen ymmärtää. Facebook opettaa – usein kivuliaasti – ettei ymmärtäminen ole ensisijainen tavoite. Kuuluminen on.

Siksi yksi kypsymisen merkki on hetki, jolloin huomaa jättävänsä vastaamatta. Ei siksi, ettei olisi sanottavaa, vaan siksi, että tunnistaa tilanteen. Kaikki keskustelut eivät ole keskusteluja. Osa on rituaaleja, joissa roolit on jaettu etukäteen ja lopputulos tiedossa.

Jos tästä saa oivalluksen, se on suuri. Ja ironista kyllä, se oivallus syntyy usein vasta, kun Facebookin sulkee.