Dialogin dyynit

  Vapaassa yhteiskunnassa ihmisillä on oikeus kokoontua, juhlia, protestoida ja ilmaista identiteettiään. Tämä periaate ei ole kiistanalainen, eikä sen pitäisi olla. Juuri siksi on kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan kaksi asiaa, jotka nykykeskustelussa sekoitetaan toisiinsa yhä useammin: kansalaisten vapaus toimia ja julkisen vallan velvollisuus pysyä neutraalina. Pride-tapahtumat ovat tästä hyvä esimerkki. Yksilöillä ja yhdistyksillä on täysi oikeus järjestää tapahtumia, marsseja ja juhlia omien arvojensa pohjalta. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan, eikä ketään pidä estää osallistumasta. Tässä mielessä Pride kuuluu samaan kategoriaan kuin mikä tahansa muu kansalaisliike. Ongelmia syntyy vasta siinä vaiheessa, kun tapahtuma lakkaa olemasta kansalaistoimintaa ja alkaa saada erityisasemaa julkisen vallan kautta. Julkinen talous ei ole rajaton. Kuntien ja valtion budjetit ovat suljettuja kokonaisuuksia, joissa jokainen euro on pois jostain muusta. Tästä seuraa yksinkertainen m...

  Väite "Stalin, Mao ja Pol Pot osoittavat, että ateismi johtaa joukkomurhiin" toistuu sitkeästi, koska se tarjoaa yksinkertaisen, emotionaalisesti vetoavan ja moraalisesti tyydyttävän syyllisen. Monimutkaiset historialliset katastrofit on houkuttelevaa selittää yhdellä tekijällä: maailmankatsomuksella. Kun syy on nimetty, keskustelu tuntuu päättyneen ja moraalinen asetelma selkeytyneen. Juuri siksi väite on huono selitys. Historiallisesti ja empiirisesti kestävä analyysi ei lähde metafysiikasta – siitä, mihin ihmiset uskoivat tai eivät uskoneet – vaan vallan rakenteista, instituutioista ja niihin kytkeytyvistä kannustimista. Jos selitys ei toimi eri maissa, eri kulttuureissa ja eri aatepakkauksissa, se ei ole ulkoisesti validi. Ateismia koskeva syy–seurausväite ei läpäise tätä testiä. Ateismi ei ole ideologia Ateismi tarkoittaa jumalauskon puutetta. Se ei sisällä käskyjä, moraalikoodia, poliittista ohjelmaa eikä hallintomallia. Ateismi ei kerro, miten yhteiskunta tulisi jär...

  Iranin islamistinen hallinto ei ole ajautumassa kriisiin siksi, että länsi painostaa sitä, vaan siksi, että se on vuosikymmenten ajan rakentanut yhteiskuntansa oletukselle, joka ei kestä empiiristä tarkastelua: ajatukselle, että uskonnollinen laki voi korvata yksilönvapauden, rationaalisen hallinnon ja modernin talouden edellytykset. Tyytymättömyys Iranissa ei ole hetkellinen purkaus vaan rakenteellinen ilmiö. Se kumpuaa siitä ristiriidasta, että väestö on nuorta, koulutettua ja verkottunutta, kun taas valta perustuu keskiaikaiseen normatiiviseen järjestelmään, jossa moraali määritellään ylhäältä ja rangaistusten kautta. Tällaisten järjestelmien ongelma ei ole vain eettinen vaan funktionaalinen: ne eivät tuota vakautta, kasvua eivätkä legitimiteettiä. Historiallinen vertailu on tässä välttämätön mutta sitä on käytettävä tarkasti. Iran ennen vuotta 1979 ei ollut liberaali demokratia, eikä sitä ole syytä romantisoida. Silti maa oli selvästi integroituneempi maailmantalouteen, av...