Jeesus on yllättävän epäkiinnostava hahmo

 

Jeesus on yksi maailman tunnetuimmista nimistä. Juuri siksi hän on myös yksi tylsimmistä. Kaikki on jo kuultu, tulkittu, selitetty ja kierrätetty lukemattomia kertoja. Kun nimi mainitaan, keskustelu ei ala – se pysähtyy.

Historiallisesti Jeesus ei erotu aikansa uskonnollisesta maisemasta. Antiikin Lähi-idässä liikkui jatkuvasti saarnaajia, parantajia ja apokalyptisia julistajia. Jeesus oli yksi heistä. Hänen käsityksensä maailmasta, sairauksista ja pahuudesta vastasivat aikakauden yleisiä uskomuksia. Tässä ei ole mitään yllättävää – eikä erityisen kiinnostavaa.

Myöskään Jeesuksen moraalinen sanoma ei tarjoa modernille ihmiselle paljoa uutta. Kehotus rakastaa lähimmäistä, auttaa heikkoja ja suhtautua kriittisesti rikkauteen on eettisesti kunnianhimoinen, mutta sisällöllisesti yksinkertainen. Samankaltaisia ohjeita löytyy stoalaisilta, buddhalaisuudesta ja monista esikristillisistä filosofioista. Jeesus ei avaa moraalia uudelle tasolle – hän toistaa sen uskonnollisessa muodossa.

Kiinnostavuus ei synny tyhjiössä, vaan siitä, mitä ideat tekevät ymmärryksellemme maailmasta. Tässä suhteessa Jeesus jää laihaksi. Hän ei tarjoa analyysia yhteiskunnan rakenteista, taloudesta, vallasta tai ihmisen psykologisista motiiveista. Hän ei rakenna teoriaa, vaan esittää vertauksia. Vertaukset ovat helppoja muistaa, mutta huonoja työkaluja monimutkaisen todellisuuden jäsentämiseen.

Usein Jeesuksen merkitystä perustellaan hänen vaikutuksellaan historiaan. Mutta tämäkään ei tee hänestä itsessään kiinnostavaa. Suurin osa vaikutuksesta syntyi vasta hänen kuolemansa jälkeen, kun seuraajat ja instituutiot alkoivat muokata hänen hahmoaan, sanomaansa ja merkitystään. Tässä mielessä Jeesus on enemmän raakamateriaalia kuin valmis ajattelija.

Modernissa maailmassa, jossa käytössämme on psykologiaa, taloustiedettä, evoluutiobiologiaa ja yhteiskuntatieteitä, Jeesus ei enää selitä mitään sellaista, mitä emme selittäisi paremmin muilla välineillä. Hän ei auta ymmärtämään, miksi ihmiset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät, miksi yhteiskunnat ajautuvat kriiseihin tai miten ristiriitaisia intressejä voidaan sovittaa yhteen.

Ehkä Jeesuksen epäkiinnostavuus ei ole loukkaus vaan toteamus. Hän kuuluu menneisyyteen, aikaan ennen systemaattista tiedonmuodostusta. Hänen sanomansa voi olla lohdullinen, symbolinen tai hengellinen niille, jotka sitä etsivät. Mutta analyysin, selityksen ja ymmärryksen lähteenä Jeesus on yllättävän köyhä. Ja ehkä juuri siksi hänestä puhutaan yhä: ei siksi, että hän olisi erityisen kiinnostava, vaan siksi, että hän on turvallisen tuttu. Tutut asiat eivät vaadi ajattelua. Ne vaativat vain toistoa.