Analyysi: Markkinatalouden torjumisen ja tasapainotyöttömyyden vaikutus huono-osaisten kasvuun

Markkinatalous perustuu vapaaseen hinnanmuodostukseen, kilpailuun, yrittäjyyteen ja siihen, että yritykset voivat vastata kuluttajien tarpeisiin tehokkaasti. Tämä järjestelmä luo taloudellista kasvua, uusia työpaikkoja ja mahdollisuuksia yksilöille vaurastua omien kykyjensä ja ahkeruutensa perusteella. Kun markkinamekanismeja rajoitetaan lainsäädännöllisesti – esimerkiksi kieltämällä tai vaikeuttamalla voitontavoittelua, asettamalla hintakattoja tai säätämällä työehdoista keskitetysti – seurauksena on usein resurssien tehottomampi kohdentuminen, investointien väheneminen sekä taloudellisen toimeliaisuuden hiipuminen.

Monet tällaiset rajoitukset perustuvat virheellisiin käsityksiin siitä, että markkinat itsessään ovat epäoikeudenmukaisia tai että ne automaattisesti lisäävät eriarvoisuutta. Tämä näkökulma unohtaa usein sen, että nimenomaan toimivat markkinat ovat historiallisesti nostaneet satoja miljoonia ihmisiä köyhyydestä ja mahdollistaneet hyvinvointivaltion rahoituspohjan. Kun markkinataloutta pyritään korvaamaan sääntelyllä ja suunnittelulla, altistutaan helposti tehottomuudelle, byrokratian kasvulle ja innovaatioiden tyrehtymiselle.

Erityisen haitallisia ovat lainsäädännölliset puuttumiset työmarkkinoihin. Kun työehtoja säädellään liiaksi tai paikallinen sopiminen estetään, menetetään kyky reagoida työmarkkinoiden muuttuviin tarpeisiin. Tämä voi ylläpitää korkeaa tasapainotyöttömyyden tasoa – eli sitä työttömyyttä, joka säilyy taloudellisesta suhdannetilanteesta riippumatta. Jos työn hinta ei pääse joustamaan ja työllistämisen ehdot ovat liian raskaat, jää suuri joukko ihmisiä kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle, mikä ruokkii pitkäaikaistyöttömyyttä ja syrjäytymistä.

Huono-osaisuuden kasvu liittyy tiiviisti näihin ilmiöihin. Esimerkiksi nuorten vaikeus päästä työelämään, matalasti koulutettujen työllistymisvaikeudet ja matalapalkka-alojen työpaikkojen niukkuus ovat monesti seurausta työmarkkinoiden jäykkyydestä. Kun työn vastaanottamiseen liittyvät kannustimet ovat heikot – esimerkiksi liian korkean efektiivisen marginaaliverotuksen tai etuusjärjestelmän ansiottomuuden vuoksi – ei työnteko aina ole taloudellisesti järkevää. Tämä puolestaan lisää riskiä siitä, että ihmiset jäävät pitkäksi aikaa toimeentulotuen tai muiden passivoivien tukien varaan.

Tilanne pahenee entisestään, jos lainsäädännössä aktiivisesti torjutaan markkinaehtoisia ratkaisuja esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa, koulutuksessa tai asumisessa. Tällöin yksityinen sektori ei pääse tarjoamaan vaihtoehtoja, jotka voisivat täydentää tai tehostaa julkisia palveluita. Samalla rajoitetaan yksilöiden mahdollisuuksia valita omaan elämäntilanteeseen sopivimpia ratkaisuja. Tuloksena on palveluiden heikko saatavuus, kustannusten nousu ja pidemmän aikavälin eriarvoisuuden kasvu.

Etlan tutkimusten ja suositusten mukaan huono-osaisuuden vähentäminen edellyttää työmarkkinoiden toimivuutta parantavia rakenteellisia uudistuksia. Näihin kuuluvat muun muassa paikallisen sopimisen lisääminen, työllistämiskynnyksiä madaltavat toimenpiteet sekä työn verotuksen keventäminen erityisesti niiltä osin, jotka sijoittuvat Lafferin käyrän laskevalle osuudelle – eli missä veronalennukset voivat lisätä työpanoksen tarjontaa ja kokonaistuottoa. Etla korostaa myös tarvetta sosiaaliturvan uudistamiseen siten, että työn vastaanottaminen on aina taloudellisesti kannattavaa. Tähän voidaan pyrkiä esimerkiksi sovittamalla yhteen etuuksia ja ansiotuloja tehokkaammin sekä hyödyntämällä kannustavia malleja, kuten työtulovähennyksiä tai tulonvaihteluihin sopeutuvia etuusjärjestelmiä. Tällaiset toimet voivat Etlan mukaan vähentää rakenteellista työttömyyttä ja edistää yksilöiden kiinnittymistä työelämään.

Lisäksi tulisi tarkastella koulutus- ja työllisyyspolitiikkaa kriittisesti sen suhteen, tarjoavatko ne aidosti väyliä markkinakelpoisten taitojen hankkimiseen ja työhön kiinnittymiseen. Julkisen sektorin koulutustarjonta ei aina vastaa työmarkkinoiden tarpeita, mikä johtaa osaamiskuiluun ja rakenteelliseen työttömyyteen. Yksityisten koulutustoimijoiden roolia voitaisiin kasvattaa, ja koulutuksen rahoitusta voitaisiin sitoa selkeämmin työllistymistuloksiin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että markkinatalouden torjuminen lainsäädännöllisesti – erityisesti silloin, kun se perustuu väärinymmärryksiin tai ideologiseen vastustukseen – sekä työmarkkinoiden jäykkyydet muodostavat yhdessä riskin, joka voi ylläpitää tai pahentaa huono-osaisuutta yhteiskunnassa. Näiden ilmiöiden korjaaminen vaatii sääntely-ympäristön kriittistä uudelleenarviointia ja politiikkatoimia, jotka palauttavat talouteen joustavuutta, kannustimia ja yksilönvapauksia. Vain siten voidaan rakentaa inklusiivista yhteiskuntaa, jossa mahdollisimman moni pääsee mukaan työelämään ja vaurastumisen tielle.