Dialogin dyynit

  Suomalaisessa mielenmaisemassa hiljaisuus on perinteisesti ollut kultaa, ja turha lätinä on katsottu joko epärehellisyydeksi tai merkiksi orastavasta mielenterveysongelmasta. Meillä on pitkä historia ”asialinjalla” pysymisestä. Jos ei ole asiaa, ei avata suuta. Siksi fatiaattinen viestintä – eli puhe, jonka ainoa tarkoitus on pitää yllä sosiaalista yhteyttä – kohtaa Suomessa usein epäluuloisen vastaanoton. Kun tuntematon toivottaa bussipysäkillä hyvää ystävänpäivää tai naapuri kommentoi sateista marraskuuta, monen suomalaisen sisäinen prosessori menee jumiin. ”Miksi tuo puhuu minulle? Mitä se haluaa? Miksi se toteaa itsestäänselvyyksiä säästä?” Hissin kauhu ja sanaton sopimus Suomalainen fatiaattinen viestintä on perinteisesti ollut äärimmäisen säästeliästä. Se on se lyhyt nyökkäys, jolla kuitataan toisen olemassaolo ilman, että kumpikaan joutuu sitoutumaan keskusteluun. Se on kielen minimiannos, jolla vältetään sosiaalinen konflikti. Nykypäivän pirstaloituneessa maailmassa tämä...

Nykyaikaisessa keskusteluilmapiirissä törmätään usein vaatimukseen ”suorasta puheesta”. Erityisesti tietokirjallisuuden ja uskonnollisten tekstien kohdalla yleisö jakautuu herkästi kahteen leiriin: niihin, jotka vaativat kirjaimellista totuutta (literalistit), ja niihin, jotka näkevät vertauskuvat merkkinä tekstin epäluotettavuudesta (skeptikot). Molemmat osapuolet tekevät saman kategorisen virheen: he olettavat, että totuusarvo on sidottu sanakirjamääritelmiin. 1. Viestinnän hyötysuhde ja pakkaustiheys Viestinnän teoriassa metafora ei ole totuuden välttelyä, vaan tiedon pakkaamista. Kun Jeesus käyttää ilmaisua ”antakaa kuolleiden haudata kuolleensa”, hän ei esitä biologista mahdottomuutta väitteenä, vaan käyttää kognitiivista oikopolkua . Empiirisesti tarkasteltuna metafora toimii kuten pakattu tiedosto (.zip). Se siirtää monimutkaisen moraalisen tai eksistentiaalisen tilan yhdellä lauseella, johon pelkkä tekninen kieli ei pystyisi ilman kymmenien sivujen selitystä. Totuusarvo ei täll...