Syntiä, räpylöitä ja kieroja suomuja: Teologian kaksi peiliä
Jos marssisit teologisen tiedekunnan käytävälle ja kysyisit, mitä yhteistä on ankkalinnalaisella merimiespukuisella raivopäällä ja Genesiksen kavalalla matelijalla, sinua saatettaisiin katsoa pitkään – tai sitten sinulle tarjottaisiin kuppi huonoa automaattikahvia ja alkaisi elämäsi mielenkiintoisin luento. Päällisin puolin ero on selvä: toinen on piirretty epäonnen soturi ja toinen on koko ihmiskunnan historian suurin sabotööri. Mutta kun raaputamme pintaa, huomaamme, että teologisesta näkökulmasta nämä kaksi puhuvaa eläintä edustavat kahta täysin eri tapaa ymmärtää pahuus, lankeemus ja moraalinen vastuu. Käärme: Strateginen nihilisti Paratiisin käärme on teologinen arkkityyppi . Se ei ole hahmo, jolla on tunteita tai huonoja päiviä. Se on puhdas instrumentti. Käärmeen puhe ei ole kommunikaatiota, vaan se on kirurgisen tarkkaa viettelystä. Se edustaa pahuutta, joka on ulkopuolista, vierasta ja kylmää. Teologisessa mielessä käärme on aktiivinen . Se ei lankea itse banaaninkuoreen...