Kun hyvä tarkoitus muuttuu huonoksi politiikaksi
Julkisessa keskustelussa toistuu ajatus, että jos jokin toimenpide on moraalisesti hyvä – kuten rahan lisääminen mielenterveyspalveluihin – se on myös automaattisesti toimiva ratkaisu. Tämä ajattelutapa on inhimillinen mutta vaarallinen. Se ohittaa sen tosiasian, että yhteiskunnalliset toimenpiteet eivät ole vain resursseja, vaan kannustimia . Nuorten pahoinvoinnin kohdalla tämä näkyy erityisen selvästi. Kun lähtötilanne määritellään psyykkiseksi ongelmaksi, ratkaisu haetaan kliinisestä järjestelmästä. Lisätään terapiaa, madalletaan hoitoon pääsyn kynnystä ja laajennetaan diagnoosikriteerejä. Näin toimimalla uskotaan autettavan. Mutta samalla luodaan ympäristö, jossa yhä useampi nuori oppii tulkitsemaan tavalliset elämänhaasteet sairauden kielellä. Tämä ei ole väite siitä, etteikö mielenterveyshoito auttaisi ketään. Auttaa. Kyse on mittakaavasta ja rakenteesta. Kun hoitojärjestelmä laajenee ilman selkeää vaikuttavuusvastuuta, syntyy ilmiö, jossa palvelun saatavuus lisää sen kä...