Analyysi: Venäjän sotatalous ja sen rakenteellinen kestävyys lännen pakotteiden puristuksessa
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan helmikuussa 2022 käynnisti siirtymän kohti järjestelmällistä sotataloutta. Ulkoministeriön strategiajohtaja ja entinen suurlähettiläs Antti Helanterä kuvaa YouTube-haastattelussa (Sanna Ukkola Show, 2024) Venäjän toimintaa kolmen tason logiikalla: turvallisuuspoliittinen revanssi, pitkäaikainen pettymys kansalliseen kehitykseen, ja vaihtoehdottomuus autoritaarisen järjestelmän sisällä. Nämä yhdessä selittävät Venäjän valmiuden kohdata huomattavia tappioita ilman sisäistä poliittista romahdusta.
1. Sotatalouden piirteet: mobilisaatio ilman massatuotannon lamaa
Venäjä ei ole siirtynyt täyteen suunnitelmatalouteen, vaan hyödyntää markkinamekanismeja sopeutuakseen pakotteisiin. Helanterä huomauttaa, että Venäjän talous on "omalaatuinen mutta silti markkinatalous": yritykset etsivät aktiivisesti uusia logistiikkareittejä ja tavarantoimittajia. Tämä hajautettu sopeutumiskyky tekee Venäjästä yllättävän resilientin länsimaiden pakotteisiin nähden. Kyse ei ole tehokkaasta innovaatiosta, vaan reaktiivisesta improvisaatiosta.
Keskeinen ero Neuvostoliittoon verrattuna on, että valtio ei määrää jokaisesta yksityiskohdasta, vaan resurssien allokaatio sotateollisuuteen tapahtuu pääasiassa poliittisesti ohjattujen budjettien ja kannustimien kautta, ei keskussuunnittelun. Asevoimat ja puolustusteollisuus imevät valtavan osan resursseista, ja tämä muodostaa uudenlaisen normaalin, jota edes mahdollinen rauhansopimus ei nopeasti muuta.
2. Pakotteiden vaikutus: rajoitettu mutta ei lamauttava
Helanterä myöntää, että länsi aliarvioi pakotteiden ajoituksen ja voimakkuuden vaikutusta vuonna 2022. Esimerkiksi SWIFT-järjestelmän ulkopuolelle sulkemista pidettiin aluksi “kovimpana mahdollisena toimena”, mutta Venäjä on sittemmin kehittänyt vaihtoehtoisia maksujärjestelmiä, hyödyntänyt Kiinaa ja Intiaa kauppakumppaneina ja rakentanut varjolaivastoja öljykaupan jatkamiseksi. Toisin sanoen Venäjä hyötyy globaalista markkinahajautuksesta ja siitä, että pakotteet eivät ole universaaleja.
Vaikka pakotteet ovat vaikuttaneet pitkän aikavälin kasvuun ja talouden diversiteettiin negatiivisesti, ne eivät ole estäneet sotakoneiston ylläpitoa. Taloudellista sopeutumista on tapahtunut jopa niin, että sodan jatkaminen on kannattavampi valinta Venäjän eliitille kuin sen lopettaminen, koska konfliktin päättyminen todennäköisesti murentaisi nykyistä valtarakennetta.
3. Eliitti ja kansa: sodan normalisaatio osana selviytymismekanismia
Venäjän johdolle sota ei ole poikkeustila vaan uusi status quo. Eliitti on valikoitunut vuosikymmenten aikana lojaaliksi Putinin linjalle, eikä sillä ole institutionaalisia mahdollisuuksia tai insentiivejä irrottautua. Helanterän mukaan "eliitin jäsen ei voi olla vain hyvinä aikoina".
Siviiliyhteiskunta puolestaan sopeutuu passiivisesti: osa tukee sotaa aktiivisesti, osa vastustaa hiljaisesti, mutta valtaosa yrittää elää arkeaan välittämättä sodasta. Vahva valtiollinen media ja repressiivinen koneisto pitävät vaihtoehtoiset narratiivit poissa näkyviltä. Lisäksi pelko sodan häviämisestä nähdään suurempana uhkana kuin sen jatkuminen – tämä kollektiivinen tajunta ylläpitää yhteiskunnallista stabiliteettia.
4. Venäjän talouden geopoliittinen suunta: irtautuminen lännestä
Sodan myötä Venäjä on ajautunut syvempään riippuvuuteen Kiinasta ja muista autoritaarisista valtioista. Talousintegraatio länteen – erityisesti Suomeen – on purkautunut lähes täydellisesti. Helanterä toteaa, että venäläisen ja suomalaisen taloudellisen yhteistyön paluu vanhaan on epätodennäköistä, eikä suomalaisilla yrityksillä ole intressiä palata Venäjän markkinoille. Tämä viittaa siihen, että Venäjän pitkäaikainen talouskehitys kytkeytyy yhä selkeämmin ei-demokraattiseen valtapiiriin.
5. Johtopäätös: sotatalous ei romahda, mutta ei myöskään kehity
Venäjän sotatalous on kestävää mutta ei kestävällä pohjalla. Se kykenee ylläpitämään sotilaallista toimintaa ja hillitsemään sisäistä kapinaa, mutta se ei tarjoa tulevaisuudennäkymiä talouskasvulle tai hyvinvoinnille. Lännen pakotteet eivät ole murskaavia, mutta ne estävät Venäjän talouden modernisoitumisen.
Venäjän järjestelmä on rakentunut status quo’n pysyvyyden varaan sodan ehdoilla. Tällainen järjestelmä ei kaadu yksittäiseen talousshokkiin tai johtajavaihdokseen, vaan se vaatisi systeemisen vaihtoehdon, jota nyky-Venäjästä ei löydy.
Talousliberaali huomio: Jos länsi haluaa muuttaa Venäjän käyttäytymistä, painopisteen tulisi olla nimenomaan sotatalouden rahoituskanavien sulkemisessa ja sodan hyötyanalyysin muuttamisessa Venäjän sisällä – ei pelkästään inhimilliseen moraaliin vetoamisessa, joka ei toimi autoritaarisessa kontekstissa.
Kommentit
Lähetä kommentti