Kun ”kaksi sukupuolta” muuttuu numerosta symboliksi

Keskustelu sukupuolesta on yksi aikamme jyrkimmin jakavista aiheista. Se ei johdu niinkään biologiasta, vaan siitä, että sama sana sukupuoli viittaa eri ihmisille eri asioihin. Kun yksi puhuu kromosomeista ja sukusoluista, toinen ajattelee identiteettiä ja kolmas yhteiskunnallisia rooleja. Tämän päälle tulevat vielä politiikka ja tunnekuohut. Ei ihme, että yhteinen kieli katoaa.

Biologisesti ihmisen lisääntymisjärjestelmä rakentuu kahden sukusolun varaan: munasolun ja siittiön. Tässä mielessä sukupuolia on kaksi. Tätä ei kiistä yksikään vakavasti otettava biologian tutkija. Mutta tämä on vain yksi taso — ja juuri se tekee keskustelusta monimutkaisen.

Kromosomisto ja hormonitasapaino eivät aina mene yksi yhteen lisääntymisjärjestelmän kanssa. Fenotyyppi eli kehon ulkoinen ja sisäinen rakenne voi poiketa siitä, mitä kromosomit kertovat. Neuropsykologinen sukupuoli-identiteetti ei aina vastaa näitä biologisia tasoja. Sosiaalinen sukupuoli — yhteiskunnan odotukset ja roolit — vaihtelee kulttuurista toiseen. Juridinen sukupuoli taas on oma erillinen järjestelmänsä, joka heijastaa lainsäädäntöä, ei biologiaa.

Kun joku sanoo “sukupuolia on vain kaksi”, hän saattaa viitata täsmällisesti lisääntymisjärjestelmään. Mutta kuulija ei välttämättä kuule sitä niin. Ei-binääriset ja transihmiset kokevat väitteen usein oman identiteetin mitätöintinä. Tällainen kokemus ei ole pelkkää loukkaantumista — se näkyy mitattavissa olevan identiteettistressin, ahdistuksen ja fysiologisten stressireaktioiden kasvuna.

Samaan aikaan monet cis-heterot kokevat, että puheet “monista sukupuolista” horjuttavat jotain syvästi tuttua ja itsestään selvää: käsitystä luonnollisesta järjestyksestä ja rooleista. Heidän kohdallaan kyse ei ole vähemmistöstressistä vaan enemmistöidentiteetin uhasta — mekanismista, jota on tutkittu aivan yhtä empiirisesti. Myös se on todellinen ilmiö.

Tässä on keskustelun ydin: numero 2 ei ole ongelma itsessään. Ongelma syntyy, kun luku muuttuu symboliksi rajanvedosta. Toiset kokevat sen ankkuriksi biologiseen todellisuuteen. Toisille se merkitsee porttia, joka sulkee heidät ulkopuolelle.

Ehkä ensimmäinen askel kohti vähemmän tulehtunutta keskustelua olisi myöntää tämä tasoero ääneen. Biologia ei katoa, mutta ei myöskään ihmisten kokemus itsestään. Meidän ei tarvitse teeskennellä, että nämä kaksi asiaa olisivat sama asia — mutta meidän kannattaisi oppia puhumaan niistä erikseen.

Kun sukupuolesta tulee vähemmän symboli ja enemmän täsmällinen käsite, myös tunteet saattavat joskus jäähtyä. Ja ehkä vasta silloin pääsemme oikeasti keskustelemaan siitä, mistä olemme eri mieltä — ja mistä emme.