Monikulttuurisuuden tukeminen on tehotonta – annetaan kulttuurin kukoistaa omillaan

Monikulttuurisuuden tukeminen on ollut viime vuosina monien länsimaisten yhteiskuntien keskiössä. Hyväntahtoisessa tarkoituksessa eri kulttuureita halutaan tukea, jotta kaikki voisivat tuntea kuuluvansa yhteiskuntaan ja säilyttää omat juurensa. Mutta onko tämä todella paras tapa edistää kulttuurista yhteiseloa? Eikö monikulttuurisuuden tukeminen itse asiassa pahenna niitä ongelmia, joita yritämme ratkaista? Vielä tärkeämpää: onko kulttuuria ylipäätään tarpeen tukea julkisin varoin, vai olisiko parempi antaa kulttuurien kehittyä markkinaehtoisesti?

Monikulttuurisuuspolitiikka lähtökohtaisesti edistää eriytymistä, ei yhdistymistä. Kun eri kulttuureja tuetaan valtion tai kuntien tasolla, niistä tulee erillisiä saarekkeita yhteiskunnan sisälle. Jokainen ryhmä saa tukea omien tapojensa, kielensä ja uskomustensa ylläpitämiseen, mikä usein hidastaa tai jopa estää integroitumista laajempaan yhteiskuntaan. Tällainen tukeminen voi pahimmillaan johtaa ghettoutumiseen ja jännitteisiin eri väestöryhmien välillä, kun ihmiset eivät tunne kuuluvansa samaan yhteisöön, vaan eristäytyvät omiin kulttuuriryhmiinsä.

Tällaisen monikulttuurisuustuen myötä syntyy myös maahanmuuttoon liittyviä rakenteellisia ongelmia, joita ei ratkaista vain eri kulttuurien olemassaoloa juhlistamalla. Esimerkiksi työttömyys, kielimuuri ja syrjäytyminen jäävät helposti taka-alalle, kun keskustelua käydään siitä, kuinka tukea tiettyjä kulttuurillisia piirteitä maahanmuuttajien keskuudessa. Kulttuurituki ei tarjoa ratkaisuja työmarkkinoille integroitumiseen, kielitaidon kehittämiseen tai koulutuksen parantamiseen – se vain korostaa eroja ja jättää yhteisen ratkaisun syrjään.

Tosiasiassa kulttuuria ei tarvitsisi tukea näin laajasti ollenkaan. Kulttuurien tulisi kehittyä ja kukoistaa luonnollisesti, ilman että valtio sääntelee tai tukee niiden elämää. Markkinaehtoisempi lähestymistapa olisi tässä huomattavasti toimivampi ja reilumpi. Jos jokin kulttuuri on elinvoimainen ja houkutteleva, se löytää yleisönsä ja menestyy ilman julkista rahaa. Sen sijaan, että kulttuuria tuetaan verovaroin, voitaisiin antaa sen kehittyä markkinoiden tarpeiden mukaisesti: ne tavat ja käytännöt, jotka saavat kannatusta ja jotka ihmiset aidosti haluavat omaksua, säilyvät. Näin myös ne maahanmuuttajat, jotka omaksuvat yhteiskunnan käytännöt ja normit, voivat paremmin löytää paikkansa työelämässä ja arjessa.

Monikulttuurisuustuki heikentää yhteiskunnan sisäistä koheesiota, koska se rohkaisee erilaisuutta yhtenäisyyden sijaan. Jatkuva painotus erilaisiin kulttuurisiin eroihin tekee yhteiskunnan jäsenistä enemmän ulkopuolisia toistensa silmissä, mikä voi kärjistää konflikteja ja väärinymmärryksiä. Yhteisten arvojen ja päämäärien korostaminen olisi huomattavasti tehokkaampaa yhteiskuntarauhan ja yhteenkuuluvuuden edistämiseksi. Yhtenäinen kulttuuri ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat samanlaisia, mutta se tarkoittaa, että kaikilla on yhteinen pohja, johon tukeutua. Tämä yhteinen perusta luo turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa yhteiskuntaa.

Markkinaehtoinen kulttuuri myös mahdollistaisi sen, että tukemisen kohteeksi valikoituisivat vain sellaiset kulttuurin ilmentymät, joilla on kysyntää ja jotka todella puhuttelevat ihmisiä. Jos jokin traditio tai taide muoto on niin tärkeä ja merkityksellinen, että ihmiset ovat valmiita tukemaan sitä omalla rahallaan ja ajallaan, se selviää ilman valtion puuttumista asiaan. Tämä vähentäisi verovarojen käyttöä tarpeettomaan ja mahdollistaisi resurssien kohdentamisen sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan, kuten terveydenhuoltoon, koulutukseen tai infrastruktuuriin.

Kaiken kaikkiaan monikulttuurisuuden tukeminen on paitsi tehoton tapa ratkaista maahanmuuton ongelmia, myös tarpeeton tapa tukea kulttuuria. Kulttuurien pitäisi saada kukoistaa tai hiipua markkinoiden ehdoilla, ilman julkisen sektorin väliintuloa. Tämä ei ainoastaan edistäisi yhteiskunnan taloudellista tehokkuutta, vaan myös vähentäisi kulttuurillisten erojen korostumista, joka nykyisin lisää yhteiskunnallista eripuraa. Lopputuloksena olisi todennäköisesti yhtenäisempi, vahvempi ja terveempi yhteiskunta.