Yksilön unohtaminen tuhoaa arvoliberalismin

Nykyään arvoliberalismista on tullut termi, joka ei enää merkitse samaa kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Perinteisesti arvoliberalismi on tarkoittanut yksilönvapauksien puolustamista: oikeutta elää omaa elämäänsä valitsemallaan tavalla, sananvapautta, oikeutta osallistua yhteiskuntaan ilman liiallista valtion tai yhteisön puuttumista. Se on perustunut ajatukseen, että yksilö on vapaa toimija, joka kantaa vastuun omista päätöksistään. Tämä yksilönvapauden ihanne on kuitenkin hämärtynyt nykyarvoliberalismin omaksuttua intersektionaalisuuden periaatteet, jotka ovat ristiriidassa klassisen liberalismin perusajatusten kanssa.

Intersektionaalisuus on ideologia, joka pyrkii ymmärtämään eriarvoisuuden eri muotoja ja niiden keskinäisiä suhteita. Alun perin tärkeä ajatus, joka auttoi tunnistamaan ja purkamaan erilaisten syrjinnän muotoja, on nyt kasvanut ohittamaan yksilökeskeisen ajattelun. Intersektionaalisuus tarkastelee ihmisiä heidän ryhmäidentiteettiensä kautta ja painottaa yhteisöllistä uhriutumista, olipa kyse sukupuolesta, etnisyydestä tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Tämän ajattelutavan mukaan yksilöt eivät ole ensisijaisesti vastuussa omasta elämästään ja valinnoistaan, vaan heidän asemansa yhteiskunnassa määräytyy pitkälti heidän kuulumisensa tiettyihin vähemmistö- tai enemmistöryhmiin.

Tässä piilee intersektionaalisuuden ongelma arvoliberalismin näkökulmasta. Yksilö ei enää ole keskiössä, vaan sen tilalle on tullut ryhmäidentiteetti ja kollektiiviset kokemukset. Tässä ajatusmallissa yksilön vastuu vähenee, ja se korvataan ulkoisten rakenteiden, kuten patriarkaatin, kapitalismin tai "valkoisen ylivaltaisen" yhteiskuntarakenteen syyttämisellä. Kun intersektionaalisuus ottaa vallan, kadotamme sen tärkeän vapauden elementin, jossa yksilö on vastuussa valinnoistaan ja mahdollisuuksistaan. Klassinen liberalismi kunnioitti yksilön autonomiaa; nykyarvoliberalismi puolestaan korostaa, että yksilön kohtalo on pitkälti muiden määrittämä, yhteiskunnan sorron uhri.

Mikä pahinta, intersektionaalisuus kietoutuu yhä tiukemmin yhteen niin sanotun "woke-kulttuurin" kanssa. Tämä kulttuuri on ottanut tehtäväkseen ohjata yhteiskunnan moraalista kompassia yhä tiukemmin tietyn ideologisen agendan mukaisesti. Kyse ei ole enää pelkästään tasa-arvosta tai ihmisoikeuksista, vaan siitä, että koko yhteiskuntarakenteet täytyy purkaa ja rakentaa uudelleen uudenlaisen moraalisen ajattelun mukaan. Tämä johtaa väistämättä siihen, että ihmisten on omistettava aikansa ja resurssinsa "oikeanlaisiin" arvoihin – oli kyse sitten sukupuoliteemoista tai muista sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksistä.

Intersektionaalisuus juontaa juurensa neomarxilaiseen ajatteluun, jossa yksilön sijaan keskiössä ovat yhteiskuntarakenteet ja ryhmät. Se on siloiteltu versio perinteisestä marxilaisuudesta, joka keskittyi taloudellisten luokkien välisiin konflikteihin. Nyt nämä konfliktit ovat siirtyneet identiteettikysymyksiin, mutta perusajatus on sama: yhteiskunta nähdään sorron ja vallan rakenteina, jotka on purettava. Tämä tekee intersektionaalisuudesta täysin ristiriitaisen klassisen liberalismin kanssa, joka nimenomaan näkee vapauden ja vastuun yksilötason kysymyksinä.

Kun intersektionaalisuus tunkeutuu yhä syvemmälle arvoliberalismiin, hämärtyy yksilön vastuun käsite ja kollektiivinen uhriutuminen nousee sen sijaan keskiöön. Tämä kehitys on huolestuttava, sillä se vie meitä kauemmaksi liberalismin perusperiaatteista, kuten yksilönvapaudesta ja vastuusta omista valinnoista. Yhteiskunnassa, joka nojaa liikaa kollektiiviseen uhriutumiseen ja ryhmäidentiteetteihin, menetetään yksilön itsenäisyyden merkitys.