Miten uusliberalismi suhtautuu yleisavustuksiin, kulttuurin tukemiseen ja yritystukiin?

Uusliberalismi suhtautuu kriittisesti julkisiin avustuksiin ja tukiin, koska se korostaa markkinoiden vapautta ja yksilön vastuuta sekä pyrkii minimoimaan valtion roolia taloudessa. Tarkastellaan näitä eri näkökulmista:

1. Yleisavustukset

Uusliberalismi suosii yleisesti suoria, kohdennettuja tukia laajojen yleisavustusten sijaan, koska yleisavustukset nähdään usein tehottomina ja helposti väärinkäytettävinä. Uusliberalistinen ajattelu painottaa, että julkisten varojen käyttöä tulisi rajata vain tarkkaan määriteltyihin kohteisiin, joissa markkinat eivät kykene toimimaan. Laajat yleisavustukset, kuten universaalit sosiaalietuudet, voidaan nähdä uusliberalismin piirissä kannustinloukkuina, jotka vähentävät yksilöiden halua osallistua työmarkkinoille.

2. Kulttuurin tukeminen

Uusliberalistit suhtautuvat varauksella julkiseen kulttuurin tukemiseen, koska he uskovat, että kulttuuripalvelujen tulisi pääosin sopeutua markkinakysyntään. Uusliberalistinen näkemys korostaa, että kulttuuri, kuten muutkin talouden sektorit, hyötyy kilpailusta ja innovaatioista, jotka syntyvät vapaiden markkinoiden toiminnasta. Näin ollen julkisen kulttuurituen katsotaan usein vääristävän kilpailua ja suosivan tiettyjä taidemuotoja tai ryhmiä muiden kustannuksella.

3. Yritystuet

Uusliberalismi vastustaa yritystukia, koska ne nähdään markkinoiden toimintaa vääristävinä ja epäreiluina. Ajatus on, että valtion ei pitäisi puuttua markkinoiden toimintaan suosimalla tiettyjä yrityksiä tai sektoreita, sillä tämä johtaa resurssien tehottomaan allokointiin ja saattaa luoda riippuvuutta julkisista tuista. Yritysten tulisi kilpailla vapailla markkinoilla ilman valtion väliintuloa, ja kilpailun tulisi määrittää, mitkä yritykset menestyvät.

Yhteenveto

Uusliberalismi korostaa:

• Kohdennettujen ja tarpeen mukaan mitattavien tukien käyttöä, jos tukea ylipäätään tarvitaan.
• Kulttuurin ja yritystoiminnan itsenäisyyttä markkinamekanismeihin perustuen.
• Valtion roolin minimointia taloudessa, mikä tarkoittaa vähemmän laajoja avustuksia ja tukia.

Poikkeuksia tähän kantaan voi ilmetä, jos tukien katsotaan olevan välttämättömiä taloudellisen vakauden tai kansallisten etujen kannalta, mutta tällöinkin niiden käyttöä tulisi perustella tarkasti ja rajata väliaikaisiksi.