Pakina: Loikkareita, miinoja ja naurun voimaa

Oli sota-aika, ja rintamalinjat piirrettiin yhä uudestaan kartalle, kun maailmaa yritettiin tehdä turvalliseksi niille, jotka uskalsivat uskoa huomiseen. Yksi asia oli kuitenkin varmaa: molemmin puolin rintamaa oli niitä, jotka loikkasivat. Sota-aikaan heitä kutsuttiin loikkareiksi, mutta nykykielessä he olisivat vain turvapaikanhakijoita – aivan tavallisia ihmisiä, jotka toivoivat, ettei miina räjähtäisi juuri heidän jalkojensa alla.

Tosin nykyaikana miinat olisivat paljon hienostuneempia. Eivät ne enää ole vain tylsiä metallipalikoita, jotka räjähtävät heti kun joku astuu niiden päälle. Ei, nykyään puhutaan yhteiskäyttöisistä miinoista. Niitä voisi hallita sovelluksella. Napin painalluksella miina muuttuisi hälyttimeksi, ja jos naapurin mummo keräisi kantarelleja liian lähellä rajaa, voisi häntä vain ystävällisesti varoittaa – "piip, älä nyt siinä, hyvä rouva!" Mutta varmuuden vuoksi sovellukseen olisi lisätty "palauta räjäytystoiminto" -painike, siltä varalta, että joku oikeasti uhkaisi kansallista turvallisuutta. Innovaatioita parhaimmillaan!

Mutta voiko miinoilla voittaa sodan? Ei, sillä sodan todellinen ase on nauru. Sitä ei voi ostaa, eikä sitä voi viedä embargoilla. Sodan voittaa se, joka nauraa viimeisenä. Presidenttikin tiesi tämän. Kun toimittaja kysyi vakavin äänenpainoin, olisiko miinat ratkaisu turvapaikanhakijoiden hallintaan, presidentti vain nauroi. Se oli niin aseista riisuvaa, että koko studio unohti kysymyksen ja siirtyi keskustelemaan joulupukin olemassaolosta.

Ja tässä päästäänkin sodan tärkeimpään kysymykseen: mistä sähkö tulee? Kun sota jättää valot sammuksiin ja ihmiset kaipaavat lämpöä, vastauksena ei ole ydinvoima eikä tuuli, vaan töpseli. "Sähkö tulee töpselistä," sanoi naapurin Veikko ja pisti kahvinkeittimen päälle, kun generaattori käynnistyi autotallissa. Veikko oli varautunut kaikkeen: yhteiskäyttöiset miinat, naurava presidentti ja loikkareiden maihinnousu. "Mutta yksi asia on varma," hän sanoi, "sota voi olla monimutkaista, mutta elämä ei ole. Kunhan on sähköä ja töpseli mihin sen kytkee."

Ja niin Veikko keitti kahvinsa, katsoi uutisia ja nauroi itselleen. Ehkä juuri se oli hänen voittonsa.