Analyysi: Angela Merkelin politiikka ja sen myötäily Venäjän etuja

Angela Merkelin pitkä valtakausi (2005–2021) määritti Saksan ja laajemmin EU:n suhtautumista Venäjään kriittisellä ajanjaksolla. Vaikka Merkelin hallinto muodollisesti vastusti Venäjän aggressiivista ulkopolitiikkaa, sen energia- ja turvallisuuspolitiikka monin tavoin myötäili Venäjän etuja ja heikensi Euroopan strategista asemaa. Tässä analyysissä tarkastellaan Merkelin politiikan keskeisiä osa-alueita, jotka hyödyttivät Moskovaa.

1. Energiastrategia: riippuvuus Venäjästä

Merkelin hallituksen suurimpia strategisia virheitä oli Saksan energiariippuvuuden syventäminen Venäjään. Keskeisiä päätöksiä olivat:

• Nord Stream -kaasuputkihankkeet (Nord Stream 1 ja 2), joiden avulla Saksa kasvatti suoraa kaasuntoimitustaan Venäjältä ohittaen Itä-Euroopan maat. Tämä lisäsi Moskovan vipuvoimaa EU:ssa ja heikensi Ukrainan neuvotteluasemaa.
• Ydinvoiman alasajo vuoden 2011 Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen, mikä teki Saksasta entistä riippuvaisemman venäläisestä kaasusta ja vaikeutti energiaomavaraisuuden ylläpitämistä.
• Uusiutuvan energian hidas kehitys ja kivihiilen käyttö pysyivät ongelmina, vaikka Merkel ajoi ns. Energiewendeä. Ilman riittäviä korvaavia energialähteitä Saksa jäi Venäjän kaasutoimitusten varaan.

Tämän politiikan seurauksena Saksa tuki Venäjän taloutta mittavilla energiakaupoilla, samalla kun Moskova vahvisti sotilaallista voimaansa ja kävi sotaa Ukrainaa vastaan vuodesta 2014 lähtien.

2. Puolustuksen ja turvallisuuden laiminlyönti

Merkelin kaudella Saksa ei panostanut riittävästi puolustukseen, mikä sopi Venäjän strategisiin tavoitteisiin:

• Saksa ei täyttänyt Naton 2 %:n puolustusmenotavoitetta, vaan armeijan rahoitus pysyi pitkään vajaana.
• Bundeswehrin suorituskyky heikkeni: saksalaisilla sotilasjoukoilla oli merkittäviä kalustopuutteita, eikä maan puolustusvalmius vastannut sen taloudellista voimaa.
• Vuoden 2014 Krimin miehityksen jälkeen Saksa ei ryhtynyt merkittäviin toimiin Venäjän sotilaallisen uhan torjumiseksi, vaan jatkoi taloudellista yhteistyötä Venäjän kanssa.

Heikko puolustuspoliittinen linja heikensi EU:n asemaa strategisena toimijana ja vahvisti Venäjän käsitystä siitä, että se voisi edetä ilman vakavia seurauksia.

3. EU:n Venäjä-politiikan pehmentäminen

Merkel halusi ylläpitää diplomaattisia suhteita Venäjään ja edistää talousyhteistyötä, mikä johti löysään Venäjä-politiikkaan:

• Saksa jarrutti Venäjään kohdistuvia talouspakotteita EU:ssa, vaikka se muodollisesti tuki niitä.
• Merkelin hallitus pyrki tasapainoilemaan Venäjä-suhteessa ja välttämään liian kovia linjauksia, vaikka Moskova syyllistyi Krimin laittomaan liittämiseen ja Itä-Ukrainan konfliktiin.
• Saksa oli aluksi haluton tukemaan Ukrainan aseistamista Venäjän hyökkäyksen jälkeen, mikä hidasti Euroopan kykyä reagoida tehokkaasti.

Tämä heikko linja loi Venäjälle vaikutelman, että Saksa ja EU eivät ole valmiita vahvaan vastareaktioon, mikä kannusti Venäjää jatkamaan aggressiivista politiikkaansa.

4. Sisäisen turvallisuuden ongelmat

Merkelin hallituksen liberaali maahanmuuttopolitiikka, erityisesti vuoden 2015 pakolaiskriisi, loi haasteita Saksan sisäiselle turvallisuudelle ja yhteiskunnalliselle vakaudelle:

• Venäjä käytti siirtolaiskriisiä hybridisodan välineenä ja levitti disinformaatiota, mikä heikensi EU:n yhtenäisyyttä.
• Saksan poliittinen ilmapiiri jakautui, ja maahanmuuttovastaiset liikkeet, kuten AfD, saivat lisää kannatusta. Tämä epävakaus hyödytti Venäjää, joka pyrki horjuttamaan läntisiä demokratioita sisältäpäin.

Johtopäätös

Angela Merkelin politiikka ei ollut suoranaisesti Venäjä-mielistä, mutta sen käytännön seuraukset hyödyttivät Moskovaa merkittävästi. Saksasta tuli taloudellisesti riippuvainen Venäjästä, sen puolustuskyky rapautui, ja EU:n vastatoimet Venäjää vastaan pysyivät pehmeinä. Nämä tekijät rohkaisivat Venäjää jatkamaan aggressiivista ulkopolitiikkaansa, mikä lopulta huipentui täysimittaiseen hyökkäykseen Ukrainaan vuonna 2022.