Analyysi: Moraaliseen hierarkiaan perustuva sääntely

Moraaliseen hierarkiaan perustuva sääntely tarkoittaa lainsäädännön muotoa, jossa kansalaiset asetetaan eri asemaan moraalisen arvottamisen perusteella. Tällaisessa kehyksessä tietyt ryhmät nähdään automaattisesti "hyvinä", "uhreina" tai suojelun arvoisina, kun taas toisia ryhmiä kohdellaan kuin he olisivat "etuoikeutettuja", "uhkaavia" tai muuten haitallisia. Lainsäädäntö ei tällöin perustu yksilöiden tasa-arvoiseen kohteluun ja oikeudelliseen yhdenvertaisuuteen, vaan ryhmäidentiteettiin ja siihen liitettyyn moraaliseen painolastiin. Kyse ei ole vain teknisistä sääntelyratkaisuista, vaan koko ajattelutavan muutoksesta, jossa lainsäädäntö alkaa heijastella poliittisesti rakennettua hyvä-paha-akselia.

Yksi keskeinen esimerkki tällaisesta lainsäädännöstä on positiivinen erityiskohtelu tai kiintiölainsäädäntö, jossa tiettyjä vähemmistöjä asetetaan etusijalle esimerkiksi koulutuspaikkojen, työpaikkojen tai päätöksentekoelinten valinnassa. Vaikka tavoitteena on usein historiallisten vääryyksien korjaaminen tai yhdenvertaisuuden "edistäminen", sääntelyn perusteena ei ole yksilön osaaminen, kyvyt tai ansiot, vaan pelkkä ryhmäjäsenyys. Tämä tarkoittaa, että valtion virallisen politiikan tasolla tunnustetaan moraalinen epätasa-arvo, joka pyritään korvaamaan toisella epätasa-arvolla. Vaikka aikomus voi olla hyvä, seurauksena on uusi rakenne, joka tuottaa syrjintää toisessa muodossa.

Tällainen lainsäädäntö heikentää neutraalin oikeusvaltioperiaatteen uskottavuutta. Sen sijaan, että kaikki kansalaiset olisivat tasa-arvoisia lain edessä, heidät jaetaan moraalisiin ryhmiin, joiden oikeudet, mahdollisuudet ja yhteiskunnallinen arvostus vaihtelevat. Tämä murentaa kansalaisten välistä luottamusta ja synnyttää vastakkainasettelua, koska ihmiset kokevat, että oikeudenmukaisuus ei toteudu. Moraalinen hierarkia toimii tällaisessa kontekstissa oikeutuksena epäneutraalille lainsäädännölle, joka järjestää ihmiset symbolisen uhripyramidin mukaisesti: heidän yhteiskunnallinen arvonsa määrittyy kollektiivisen historian, ei nykyisyyden tai yksilön toiminnan perusteella.

Lisäksi moraaliseen hierarkiaan perustuva sääntely avaa oven identiteettiperusteiselle edunvalvonnalle. Kun lainsäädäntö alkaa suosia tiettyjä ryhmiä, se kannustaa ryhmittymään juuri niihin kategorioihin, joille etuuksia on luvassa. Tämä johtaa politiikan ja resurssien jakamisen painottumiseen uhrikilpailuun, jossa kilpaillaan siitä, kuka on kokemusperäisesti syrjityin ja moraalisesti oikeutettu erivapauksiin. Tällainen kehitys nakertaa yksilöllistä vastuuta, kun toimijuus siirtyy yksilöltä kollektiivisille statuksille.

Talousliberaalista näkökulmasta moraalinen hierarkia on syvästi ongelmallinen. Se sumentaa reilun kilpailun edellytykset, koska arviointiperusteet eivät ole tasavertaisia. Se kannustaa vähemmän tehokkaisiin allokaatioihin, kun rekrytoinneissa, avustuksissa tai valinnoissa painotetaan ryhmätaustaa objektiivisten ansioiden sijaan. Samalla se vie huomiota pois yksilön vapaudesta ja vastuusta, jotka ovat toimivan markkinatalouden ja sivistysyhteiskunnan kulmakiviä. Moraaliseen hierarkiaan perustuva sääntely ohjaa yhteiskuntaa kohti tilannetta, jossa ihmiset arvioidaan ensisijaisesti identiteettinsä, ei tekojen tai osaamisen perusteella.

Lainsäädännön tulisi perustua universaaleihin periaatteisiin, jotka kohtelevat yksilöitä yhtä arvoisina riippumatta ryhmätaustasta, historiasta tai poliittisesta painoarvosta. Vain siten voidaan rakentaa oikeudenmukainen, vakaa ja vapaa yhteiskunta, jossa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet onnistua ilman, että heidät pakotetaan kilpailemaan moraalisesta uhristatuksesta.