Analyysi: Syyllistävä ja moraalisesti leimaava säätely

Syyllistävä ja moraalisesti leimaava säätely viittaa lainsäädäntöön ja viranomaislinjauksiin, joiden taustalla vaikuttaa oletus siitä, että osa kansasta on moraalisesti vajavainen tai arvoiltaan puutteellinen. Tämän seurauksena kyseisiä ihmisryhmiä ei kohdella tasavertaisina yksilöinä, vaan heidät nähdään valtion tai yhteiskunnan uudelleenkasvatuksen kohteina. Lainsäädäntöä ei siis ohjaa neutraali pyrkimys torjua objektiivisesti todennettavia haittoja, vaan sen taustalla vaikuttavat ideologiset kriteerit siitä, millainen on "oikeanlainen" ajattelu, puhetapa tai käytös. Moraalinen ylemmyys näkyy erityisesti siitä, että tietty ryhmä kokee oikeudekseen tai jopa velvollisuudekseen muokata toisten maailmankuvaa oman arvomaailmansa mukaiseksi.

Eräs keskeinen esimerkki tällaisesta säätelystä on vihapuhelainsäädännön jatkuva laajentaminen. Vaikka vihapuhelait ovat alun perin tarkoitettu suojelemaan yksilöitä esimerkiksi rasistiselta uhkailulta tai väkivaltakutsuilta, laintulkintojen venyessä niiden soveltamisala voi alkaa kattaa mielipiteitä, jotka ovat käytännössä vain epämiellyttäviä tai valtavirrasta poikkeavia. Tällaisessa tilanteessa lainsäädäntö ei enää suojele yksilönvapautta vaan kääntyy sitä vastaan: siitä tulee työkalu, jolla poliittisesti epäsuotavia näkemyksiä voidaan vaientaa. Kun tietty poliittinen tai ideologinen eliitti saa vallan päättää, mitä saa sanoa, syntyy vaara sananvapauden kaventumisesta ja julkisen keskustelun yksipuolistumisesta. Moraalinen ylemmyys näkyy siitä, että nämä toimijat uskovat vilpittömästi toimivansa "hyvän puolesta" ja näkevänsä muita paremmin, mitä yhteiskunnassa tulisi sallia.

Toinen merkittävä ilmenemismuoto on normatiivinen kansalaisohjaus, joka perustuu arvopainotteisiin käsityksiin hyvästä kansalaisuudesta, ei niinkään konkreettisiin yhteiskunnallisiin tarpeisiin tai ongelmiin. Tämä voi näkyä esimerkiksi viranomaisten tuottamissa ohjeistuksissa, opetussuunnitelmissa ja kampanjoissa, joissa korostetaan tiettyjä "hyviä arvoja" ilman tilaa vaihtoehtoisille näkemyksille. Kun lainsäädäntöön tuodaan arvolatautuneita normeja siitä, millainen ajattelu, kuluttaminen tai elämäntyyli on suositeltavaa, siirrytään neutraalista ohjauksesta kohti sosiaalista kontrollia. Esimerkiksi ilmastopolitiikassa, tasa-arvo-ohjelmissa tai kulttuurituessa voidaan painottaa sellaista arvojulkisuutta, joka sulkee pois kriittiset tai vaihtoehtoiset lähestymistavat.

Tämänkaltaisella syyllistävällä sääntelyllä on taipumus vahvistaa yhteiskunnan jakolinjoja. Ne kansalaiset, jotka kokevat joutuvansa jatkuvan paheksunnan tai normipainostuksen kohteeksi, voivat vieraantua yhteiskunnallisesta keskustelusta kokonaan. Tämä murentaa sosiaalista koheesiota ja kasvattaa polarisaatiota, koska osa kokee olevansa jatkuvan valvonnan, leimaamisen ja uudelleenkasvatuksen kohteena. Näin moraalinen ohjaus kääntyy itseään vastaan: sen sijaan, että yhteiskunnallinen ymmärrys ja eheytyminen lisääntyisivät, syntyy vastakkainasetteluja ja vastareaktioita.

Talousliberaalista näkökulmasta tällainen sääntely on erityisen haitallista, koska se luo epävakaata ja ennakoimatonta toimintaympäristöä sekä yrityksille että kansalaisille. Se tukahduttaa kriittisen ajattelun, luovan ilmaisun ja avoimen vuoropuhelun, jotka ovat sekä markkinatalouden että toimivan demokratian keskeisiä edellytyksiä. Lisäksi moraalisesti latautunut sääntely heikentää kansalaisten luottamusta siihen, että lakia sovelletaan tasapuolisesti ja ilman ideologista valintaa.

Syyllistävän sääntelyn sijaan tarvitaan neutraalia, johdonmukaista ja vaikutusperusteista lainsäädäntöä, joka tunnustaa yksilöiden moninaisuuden sekä suojautuu arvolatautuneilta yleistyksiltä. Valtio ei ole kasvattaja vaan mahdollistaja, ja yhteiskunta toimii parhaiten silloin, kun ihmisillä on vapaus ajatella, puhua ja elää tavalla, joka on heidän omaa harkintaansa vastaava, niin kauan kuin he eivät loukkaa muiden oikeuksia. Vahva yhteiskunta ei tarvitse mielipidevalvontaa vaan tilaa avoimelle ja tasapuoliselle keskustelulle.