Analyysi uskon lahjan attribuutio-ongelmasta

Kristillisessä teologiassa usko nähdään usein Jumalan lahjana, joka annetaan ihmiselle ulkopuolisena armotekona. Tämä ajatus perustuu raamatullisiin tulkintoihin, joiden mukaan usko ei ole ihmisen oma ansio tai päätös, vaan Jumalan antama kyky tunnistaa totuus ja pelastua. Tarkempi analyysi kuitenkin osoittaa, että uskon lahjan käsitteeseen liittyy merkittävä attribuutio-ongelma: se, mikä nähdään lahjana, saattaa todellisuudessa olla jälkikäteen tehty tulkinta omaksutusta vakaumuksesta.

1. Attribuutioteoria ja uskon tulkinta

Attribuutioteoria tutkii sitä, miten ihmiset selittävät tapahtumia joko sisäisillä (henkilökohtaisilla) tai ulkoisilla (ympäristöllisillä) syillä. Kristityn näkökulmasta usko voidaan attribuoida ulkoiseen, yliluonnolliseen lähteeseen: ”Minulla on usko, koska Jumala on antanut sen minulle lahjaksi.” Tämä tulkinta kuitenkin riippuu jo olemassa olevasta uskosta – ihminen, joka ei jaa samaa vakaumusta, ei näe uskoa lahjana, vaan tuloksena kognitiivisista, kulttuurisista ja psykologisista prosesseista.

Tämä johtaa itseään vahvistavaan attribuutioon: kun henkilö uskoo, hän myös hyväksyy käsityksen, että hänen uskonsa on lahja. Tämä ei kuitenkaan ole neutraali kuvaus uskon syntymisestä, vaan teologisesti motivoitunut tulkinta, joka pohjautuu jo omaksuttuun maailmankuvaan.

2. Kehämäinen selitys ja attribuutiovirhe

Uskon lahjan käsitteessä on ilmeinen kehäpäätelmä:

1. Usko on Jumalan lahja.
2. Tiedämme tämän, koska Raamattu sanoo niin.
3. Raamattu on totta, koska uskomme siihen.
4. Uskomme siihen, koska usko on lahja.

Tämä sulkee pois mahdollisuuden, että usko voisi olla jotain muuta kuin lahja, koska sen attribuutio on jo lukittu tietyn oppirakenteen sisään.

Lisäksi tämä ajattelumalli voi johtaa attribuutiovirheeseen:

• Jos joku uskoo, se selitetään Jumalan lahjana.
• Jos joku ei usko, se selitetään joko lahjan puutteella tai henkilön omalla kovasydämisyydellä.

Tämä ei ota huomioon vaihtoehtoisia selityksiä, kuten kasvatuksen, kulttuurin tai kognitiivisten mekanismien vaikutusta uskon syntyyn.

3. Lahja edellyttää vastaanottamista – mutta voiko uskoa ottaa vastaan?

Lahjan käsitteeseen kuuluu yleisesti se, että se voidaan joko vastaanottaa tai hylätä. Jos usko todella on lahja, tuleeko ihminen uskoon vapaasta valinnastaan vai ilman omaa vaikutustaan?

Teologiset näkemykset jakautuvat tässä:

• Predestinaatio-oppi (kalvinismi) sanoo, että ihminen ei voi itse valita uskoa – Jumala antaa sen vain tietyille ihmisille. Mutta jos usko annetaan ilman yksilön osallisuutta, voidaanko sitä kutsua lahjaksi, vai onko se pikemminkin määräys?
• Arminilainen näkemys taas väittää, että ihminen voi vapaasti joko vastaanottaa tai hylätä uskon lahjan. Mutta jos näin on, silloin usko ei ole varsinaisesti lahja, vaan päätös, jonka yksilö tekee.

Molemmissa tapauksissa uskon lahjan määritelmä on ongelmallinen:

• Jos usko on puhtaasti lahja, sen saamiseen ei voi vaikuttaa, mikä tekee siitä deterministisen eikä valinnaisen.
• Jos taas usko edellyttää ihmisen omaa hyväksyntää, se ei enää ole yksipuolinen lahja, vaan yhteistyötä ihmisen ja Jumalan välillä – mikä sotii monia teologisia käsityksiä vastaan.

4. Uskon omaksuminen ja sen jälkikäteen tehty selitys

Jos tarkastellaan, miten ihmiset tulevat uskoon, prosessi näyttää olevan vakaumuksen omaksuminen pikemminkin kuin ulkopuolinen lahja. Uskonnollinen usko syntyy usein:

• Kasvatuksen vaikutuksesta
• Sosiaalisen ympäristön kautta
• Eksistentiaalisen kriisin tai voimakkaan kokemuksen seurauksena
• Filosofisten ja teologisten pohdintojen myötä

Kun henkilö saavuttaa uskovan maailmankatsomuksen, hän alkaa tulkita omaa vakaumustaan lahjana, koska tämä tulkinta kuuluu hänen uuteen uskomusjärjestelmäänsä.

Tämä on rinnastettavissa muihin jälkikäteisiin attribuutioihin:

• Ihminen, joka kokee löytäneensä elämäntehtävänsä, saattaa sanoa "Se oli kohtaloa."
• Rakastunut ihminen voi sanoa "Hänen tapaamisensa oli johdatus."
• Vakaumuksensa löytänyt uskova voi sanoa "Uskoni on lahja."

Mutta näissä kaikissa tapauksissa lahjan, kohtalon tai johdatuksen käsite on jälkikäteinen tulkinta tapahtumista, ei itsenäinen todistettu syy.

Johtopäätös: Onko usko todella lahja?

Uskon lahjan käsitteessä on perustavanlaatuinen attribuutio-ongelma:

1. Se, että jokin nähdään lahjana, ei tarkoita, että se on lahja.
2. Uskon lahjan käsitys perustuu itseensä viittaavaan teologiseen kehään, jossa uskon olemassaolo toimii todisteena siitä, että se on lahja.
3. Psykologisesti on todennäköisempää, että usko syntyy sosiaalisten, emotionaalisten ja kognitiivisten prosessien kautta, ja sen tulkitseminen lahjaksi on vain yksi mahdollinen tapa selittää se.

Tämä tarkoittaa, että usko ei objektiivisesti ole lahja, vaan tulkinta, joka annetaan jo omaksutulle vakaumukselle. Lahjan käsite ei ratkaise uskon alkuperää, vaan ainoastaan määrittelee sen osana tiettyä uskonnollista käsitystä.