Intersektionaalisuutta ideologiana sosiaalisen kontrollin teorian näkökulmasta

Analysoitaessa intersektionaalisuutta ideologiana sosiaalisen kontrollin teorian näkökulmasta, keskeinen kysymys on, kuinka intersektionaalisuus toimii normatiivisena järjestelmänä, joka määrittää hyväksyttävää ja ei-hyväksyttävää käyttäytymistä yhteiskunnassa. Toisin sanoen, miten intersektionaalisuus itse toimii sosiaalisen kontrollin muotona?

1. Intersektionaalisuus normatiivisena järjestelmänä

Sosiaalisen kontrollin teoria olettaa, että yhteiskunta ylläpitää järjestystä normien ja sanktioiden avulla. Perinteisesti tätä tehtävää ovat hoitaneet instituutiot, kuten perhe, koulu, uskonto, työelämä ja oikeusjärjestelmä. Intersektionaalisuus voidaan ideologiana nähdä uutena normatiivisena viitekehyksenä, joka asettaa omat sääntönsä ja arvonsa, erityisesti liittyen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja valtarakenteiden purkamiseen.

• Uudet normit ja säännöt: Intersektionaalinen ideologia määrittelee uusia yhteiskunnallisia normeja, kuten mikrosyrjinnän (microaggressions) tunnistamisen ja "turvallisten tilojen" (safe spaces) luomisen. Nämä voivat toimia sosiaalisen kontrollin muotoina, joissa hyväksyttävää puhetapaa ja käyttäytymistä ohjataan intersektionaalisuuden periaatteiden mukaisesti.
• Normirikkomusten sanktiointi: Jos joku esimerkiksi kyseenalaistaa intersektionaalisuuden teoreettisia lähtökohtia tai sen sovelluksia, häntä voidaan syyttää "sokeudesta rakenteelliselle sorrolle" tai jopa "väkivaltaisesta puhetavasta". Tämä vastaa perinteistä sosiaalista kontrollia, jossa normien rikkomista seuraa sosiaalinen hyljeksintä tai rangaistus (esim. cancel-kulttuuri).

2. Intersektionaalisuus valtarakenteena ja sosiaalisena sidoksena

Hirschin sosiaalisen kontrollin teoriassa yksilöt kiinnittyvät yhteiskuntaan neljän päätekijän kautta: kiinnittyminen (attachment), sitoutuminen (commitment), osallistuminen (involvement) ja uskomukset (beliefs). Kun intersektionaalisuus toimii ideologiana, se tarjoaa uudenlaisen viitekehyksen, johon yksilöt voivat kiinnittyä.

• Kiinnittyminen: Ihmiset voivat omaksua intersektionaalisen maailmankuvan osaksi identiteettiään ja kokea sen moraalisesti sitovaksi, mikä vahvistaa heidän sosiaalista asemaansa yhteisössään.
• Sitoutuminen: Monet yliopistot, työpaikat ja järjestöt ovat institutionalisoineet intersektionaalisuuden osaksi toimintatapojaan, mikä pakottaa yksilöt sitoutumaan sen periaatteisiin saavuttaakseen urallista tai sosiaalista menestystä.
• Osallistuminen: Osallistuminen esimerkiksi diversiteetti- ja inkluusiotyöhön tai aktivismiin voi toimia intersektionaalisena kontrollimekanismina, jossa yksilöiden odotetaan osoittavan aktiivista tukea ideologialle.
• Uskomukset: Intersektionaalinen ideologia perustuu ajatukseen, että yhteiskunta on hierarkkinen ja valtarakenteiden läpäisemä, mikä antaa selkeän moraalisen kehyksen siitä, mikä on oikein ja väärin.

3. Intersektionaalisuus ja rankaisemisen logiikka

Perinteisessä sosiaalisen kontrollin teoriassa rikollisuus tai normirikkomukset johtavat sanktioihin. Intersektionaalisuus ideologiana voi toimia samankaltaisella logiikalla, mutta sen painopiste ei ole perinteisessä lainvalvonnassa, vaan sosiaalisessa ja kulttuurisessa kontrollissa.

• Valikoiva rankaiseminen: Sosiaalisen kontrollin teoriassa korostetaan, että tietyt ryhmät ovat alttiimpia valvonnalle ja sanktioille. Intersektionaalisuus muuttaa tätä asetelmaa siten, että valta-asemassa olevat ryhmät (esim. valkoiset miehet) voidaan asettaa erityiseen normivalvonnan kohteeksi, kun taas historiallisesti marginalisoidut ryhmät voivat saada erivapauksia.
• Julkinen häpeärangaistus: Sosiaalisessa mediassa intersektionaalisuutta sovelletaan usein siten, että "väärinajattelijoita" voidaan rankaista julkisella häpäisyllä (call-out culture), mikä toimii tehokkaana sosiaalisen kontrollin mekanismina.

4. Sosiaalisen kontrollin teoria ja intersektionaalisuuden paradoksi

Vaikka intersektionaalisuus pyrkii purkamaan vanhoja valtarakenteita, se voi samalla luoda uusia, joissa sosiaalinen kontrolli jakautuu epäsymmetrisesti. Tämä paradoksi liittyy kahteen keskeiseen ilmiöön:

1. Vapauden ja kontrollin ristiriita: Intersektionaalisuus korostaa vapautta historiallisesti alistetuille ryhmille, mutta samalla se voi rajoittaa ilmaisunvapautta ja akateemista keskustelua, mikä tekee siitä uudenlaisen sosiaalisen kontrollin muodon.
2. Käänteinen valvonta: Perinteinen sosiaalinen kontrolli on kohdistunut yhteiskunnallisten normien rikkomiseen (esim. rikollisuus), mutta intersektionaalisuudessa kontrolli voi kohdistua myös normien haastajiin eli niihin, jotka kyseenalaistavat intersektionaalisen ideologian lähtökohdat.

Johtopäätökset

Sosiaalisen kontrollin teorian näkökulmasta intersektionaalisuus ei ole vain analyyttinen työkalu, vaan se toimii ideologiana, joka määrittää sosiaalisia normeja ja sanktioita. Se voi institutionalisoitua uusiksi valtarakenteiksi, jotka ohjaavat yksilöiden käyttäytymistä ja rajoittavat normien kyseenalaistamista. Vaikka intersektionaalisuus pyrkii purkamaan epäoikeudenmukaisia rakenteita, se voi samalla luoda uusia sosiaalisen kontrollin muotoja, joissa tiettyjen ryhmien toimintaa ja ajattelua valvotaan aiempaa tiukemmin.

Intersektionaalisuus ideologiana toimii siten eräänlaisena uudelleenmääritellyn sosiaalisen kontrollin muotona, jossa valta-asetelmia pyritään muuttamaan, mutta samalla uusia normeja ja valvontamekanismeja otetaan käyttöön. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa yhteiskunnalliset säännöt eivät enää perustu perinteisiin lakeihin tai instituutioihin, vaan ideologisiin ja identiteettipoliittisiin kriteereihin, joiden rikkominen voi johtaa sosiaalisiin sanktioihin, kuten mainehaittaan tai eristämiseen tietyistä yhteisöistä.