Julkisen pääoman virhetulkinta kansallisvarallisuudeksi – Analyysi taloudellisesta harhasta

Suomessa ja monissa muissa maissa julkinen pääoma, kuten kunnalliset yhtiöt ja kiinteistöt, mielletään osaksi kansallisvarallisuutta ilman riittävää analyysiä niiden todellisesta tuotosta tai tehokkuudesta. Tämä johtaa siihen, että poliittisessa ja mediakeskustelussa julkisen sektorin varallisuus nähdään vaurautena, vaikka todellisuudessa nämä omistukset eivät välttämättä tuota kansantaloudelle lisäarvoa. Taloudellisesti kestävän kansallisvarallisuuden arvioinnin pitäisi perustua tuottavuuteen ja taloudelliseen arvonlisäykseen, ei pelkkään omistamiseen.

1. Kansallisvarallisuuden käsite ja sen virhetulkinta

Kansallisvarallisuus käsitetään usein laajasti kattamaan kaikki kansakunnan omistamat resurssit, mukaan lukien julkinen infrastruktuuri, kiinteistöt ja kunnalliset yhtiöt. Tämä johtaa kuitenkin siihen, että:

• Omistaminen sekoitetaan taloudelliseen lisäarvoon: Pelkkä julkinen omistus ei tarkoita, että omaisuus tuottaa kansantaloudelle hyötyä.
• Kiinteä pääoma nähdään vaurauden mittarina: Esimerkiksi kunnat pitävät laajaa kiinteistökantaa merkkinä varallisuudestaan, vaikka monilla kiinteistöillä ei ole tuottoa tai niihin liittyy jatkuvia ylläpitokuluja.
• Julkisen sektorin varallisuus mielletään "kansalliseksi turvaksi": Ajatellaan, että kunnan omistamat yhtiöt ja kiinteistöt ovat taloudellisesti hyödyllisiä pelkästään siksi, että ne ovat kotimaisessa omistuksessa.

Todellisuudessa nämä varat voivat kuitenkin olla taloudellisia rasitteita, jos ne eivät tuota voittoa tai edistä talouskasvua.

2. Julkisen pääoman matala tuottavuus

Julkinen pääoma on monissa tapauksissa heikosti tuottavaa verrattuna yksityiseen sektoriin. Tämä johtuu useista syistä:

• Heikot kannustimet tehokkuuteen: Julkisilla yhtiöillä ja kiinteistöillä ei ole samanlaista painetta tuottaa voittoa kuin yksityisillä yrityksillä. Tämä johtaa tehottomaan resurssien käyttöön.
• Poliittinen ohjaus ja tehottomat investoinnit: Julkiset yhtiöt voivat joutua toteuttamaan poliittisesti motivoituja hankkeita, jotka eivät ole taloudellisesti kannattavia.
• Julkisen sektorin omistukset voivat olla poliittisesti "lukittuja": Kuntien tai valtion omistamia yhtiöitä ja kiinteistöjä ei usein voida myydä tai lakkauttaa poliittisten syiden vuoksi, vaikka ne olisivat tappiollisia.

Esimerkki: Kuntien omistamat asunnot ja yhtiöt

Monilla kunnilla on laaja kiinteistökanta, joka nähdään osana kansallisvarallisuutta. Kuitenkin:

• Monet kunnalliset kiinteistöt ovat alikäytettyjä ja niiden ylläpitokustannukset ylittävät niiden vuokratulot.
• Kunnalliset vuokra-asunnot voivat estää yksityisten toimijoiden kilpailua ja asuntomarkkinoiden luonnollista kehitystä.
• Kunnalliset yhtiöt voivat toimia tehottomasti, koska niiden ei tarvitse kilpailla markkinoilla.

Jos nämä varat olisivat yksityisellä sektorilla, niiden tehokkuus voisi olla korkeampi, ja ne tuottaisivat enemmän verotuloja ja työllisyyttä.

3. Julkisen pääoman vaihtoehtoiskustannus

Kun julkinen sektori sitoo pääomia kiinteistöihin ja yrityksiin, ne ovat poissa muusta taloudellisesta käytöstä. Tämä luo vaihtoehtoiskustannuksen:

• Jos kunta omistaa miljardin euron edestä kiinteistöjä, joita ei voida myydä tai käyttää tehokkaasti, tämä pääoma on sidottu eikä kierrä taloudessa tuottavasti.
• Jos nämä varat olisi sijoitettu tuottaviin yrityksiin, uusien työpaikkojen ja investointien syntyminen voisi olla mahdollista.
• Yksityinen sektori voisi usein hoitaa samoja palveluja tehokkaammin ja halvemmalla.

Kun pääoma sidotaan tehottomiin kohteisiin, julkinen sektori joutuu rahoittamaan toimintansa korkeammalla verotuksella, mikä edelleen vähentää taloudellista dynaamisuutta.

4. Miksi julkinen sektori ei luovu kannattamattomista omistuksista?

On useita syitä, miksi kunnat ja valtio pitävät kiinni kannattamattomista yhtiöistään ja kiinteistöistään:

1. Poliittinen suojelu – Julkiset omistukset voivat olla poliittisesti suosittuja, vaikka ne eivät olisi taloudellisesti järkeviä.
2. Työllisyysnäkökohdat – Kunnalliset yhtiöt työllistävät ihmisiä, ja niiden yksityistäminen saattaisi johtaa irtisanomisiin.
3. Ideologiset syyt – Jotkut poliittiset ryhmät uskovat, että julkisen sektorin omistukset ovat välttämättömiä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi.
4. Myyntihinnan pelko – Pelätään, että myytäessä kunnallisia yhtiöitä tai kiinteistöjä ne myytäisiin liian halvalla ja varallisuus valuisi ulkomaille tai yksityiselle sektorille alihintaan.

Tämä kuitenkin johtaa siihen, että julkinen sektori ylläpitää kannattamattomia rakenteita ja menettää mahdollisuuden käyttää varojaan tehokkaammin.

5. Ratkaisuehdotuksia julkisen pääoman tehokkuuden parantamiseksi

Jotta julkista pääomaa voitaisiin hallita tehokkaammin, seuraavat toimenpiteet olisivat hyödyllisiä:

1. Julkisen omaisuuden läpikäynti – Kuntien ja valtion tulisi arvioida kaikki omistuksensa ja luopua sellaisista, jotka eivät ole strategisesti tärkeitä tai tuottavia.
2. Julkisten yhtiöiden yksityistäminen – Monien kunnallisten yhtiöiden toiminta voisi olla tehokkaampaa yksityisissä käsissä. Tämä lisäisi kilpailua ja parantaisi palveluiden laatua.
3. Käyttämättömien kiinteistöjen myynti tai kaupallistaminen – Kuntien omistamia kiinteistöjä voitaisiin joko myydä markkinoille tai muuttaa liiketoiminnallisesti järkevämmiksi tiloiksi.
4. Julkisen sektorin tehokkuusanalyysi – Ennen suuria investointeja tulisi tehdä perusteellinen kustannus-hyötyanalyysi, jossa arvioidaan, voisiko yksityinen sektori hoitaa saman tehtävän paremmin.
5. Verotuskevennykset pääoman vapauttamisen avulla – Julkisen omaisuuden myynnistä saatavat varat tulisi käyttää veronkevennyksiin ja investointeihin, jotka luovat uutta taloudellista arvoa.

Johtopäätökset

Julkinen pääoma käsitetään usein osaksi kansallisvarallisuutta ilman, että sen todellista tuottavuutta arvioidaan kriittisesti. Tämä johtaa tehottomaan pääoman allokaatioon, korkeampaan verotukseen ja julkisen sektorin paisumiseen. Julkisen talouden tasapainottamiseksi ja talouskasvun edistämiseksi olisi tärkeää tarkastella kriittisesti kunnallisten yhtiöiden ja kiinteistöjen roolia ja pohtia, voisiko yksityinen sektori hoitaa niitä tehokkaammin.