Julkisia menolisäyksiä, jotka eivät ole lakisääteisiä, kehystetään suvaitsevaisuudeksi useilla retorisilla ja poliittisilla keinoilla. Tavoitteena on usein oikeuttaa menot vetoamalla arvoihin, moraaliin ja yhteiskunnalliseen vastuuseen sen sijaan, että perustelu perustuisi lainsäädännön velvoitteisiin. Tässä muutamia tapoja:
Inklusiivisuuden ja tasa-arvon edistäminen
- Menolisäyksiä perustellaan sillä, että ne vähentävät syrjintää ja lisäävät yhdenvertaisuutta. Esimerkiksi maahanmuuttajien, vähemmistöjen tai heikommassa asemassa olevien ryhmien tukeminen voidaan esittää suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden edistämisenä.
Haavoittuvien ryhmien tukeminen
- Rahoituspäätöksiä voidaan perustella sillä, että tietyt ryhmät tarvitsevat erityistä huomiota ja tukea, jotta he voivat olla osa yhteiskuntaa tasavertaisesti. Tämä voi koskea esimerkiksi kulttuuri- ja kielivähemmistöjä, paperittomia maahanmuuttajia tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä.
Hyvinvoinnin ja yhteiskuntarauhan edistäminen
- Argumentaatio voi keskittyä siihen, että investoimalla tiettyihin kohteisiin (esim. maahanmuuttajapalvelut, tukiasunnot, järjestötoiminta) ehkäistään syrjäytymistä ja konflikteja, mikä edistää yhteiskuntarauhaa ja suvaitsevaisuutta.
Moraalinen velvoite ja historiallinen vastuunkanto
- Julkisia menoja voidaan perustella sillä, että yhteiskunnalla on velvollisuus auttaa aiempien vääryyksien korjaamiseksi tai globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseksi (esim. siirtomaahistorian tai pakolaiskriisien seuraukset).
Kansainväliset sitoumukset ja normit
- Vaikka menot eivät olisi lakisääteisiä, niitä voidaan perustella kansainvälisten ihmisoikeussopimusten, EU-direktiivien tai YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden avulla.
Hyvän imagon ja brändin rakentaminen
- Julkinen sektori voi oikeuttaa menot sillä, että ne parantavat kaupungin, maan tai instituution mainetta avoimena, suvaitsevaisena ja modernina toimijana.
Taloushyödyt ja pitkän aikavälin vaikutukset
- Väite siitä, että monimuotoisuutta tukevat investoinnit (esim. koulutus, työllistämishankkeet) maksavat itsensä takaisin pitkällä aikavälillä, jolloin ne eivät ole vain suvaitsevaisuuden edistämistä vaan myös taloudellisesti järkeviä.
Näillä keinoilla voidaan luoda narratiivi, jossa julkiset menot eivät ole vain rahankäyttöä, vaan osa laajempaa arvopohjaista politiikkaa.
4o
Kommentit
Lähetä kommentti