Skepsismi identiteettipolitiikan välineenä

1. Skepsismi: Metodi vai identiteetti?

Skepsismiä pidetään perinteisesti menetelmänä, joka nojaa kriittiseen ajatteluun, empiiriseen näyttöön ja väitteiden loogiseen arviointiin. Ideaalitilanteessa skeptisyyden pitäisi olla universaalia – sen tulisi kohdistua kaikkiin väitteisiin riippumatta siitä, kuka ne esittää tai mikä niiden ideologinen suuntaus on.

Kuitenkin käytännössä skeptinen ajattelu näyttäytyy joissakin yhteyksissä enemmän identiteettinä kuin metodina. Tietyissä yhteisöissä skeptisyys on osa ryhmäidentiteettiä, jonka keskeisiin periaatteisiin kuuluu tiettyjen uskomusten vastustaminen, mutta ei välttämättä systemaattinen kriittinen tarkastelu kaikkeen informaatioon.

2. Valikoiva skeptisyys ja identiteettipolitiikka

Identiteettipolitiikka perustuu ajatukseen, että tietyt ryhmät määrittelevät itsensä ja toiset ensisijaisesti aatteellisen tai kulttuurisen identiteetin kautta. Skeptisyyden muuttuminen osaksi identiteettipolitiikkaa tarkoittaa, että skeptisyyttä sovelletaan valikoiden:

• Skepsismi tiettyjä aiheita kohtaan on hyväksyttyä ja jopa kannustettua.

  • Esimerkiksi vaihtoehtolääkintä, homeopatia ja uskonnolliset väitteet ovat skeptisen tarkastelun keskiössä.

• Muut aiheet voivat olla suojattuja skeptiseltä analyysiltä.

  • Kun keskustelu siirtyy esimerkiksi sukupuolentutkimuksen tieteellisiin perusteisiin, maahanmuuton taloudellisiin vaikutuksiin tai ilmastopolitiikan tehokkuuteen, skeptisyyttä ei välttämättä sovelleta samalla johdonmukaisuudella.

Tällainen valikoivuus paljastaa, että skeptisyyden käyttö ei ole pelkästään metodi vaan myös ryhmäidentiteetin osa, jonka avulla voidaan erotella hyväksytyt ja ei-hyväksytyt mielipiteet.

3. Skepsis ryhmän sisäisenä moraalisena normina

Kun skeptisismi toimii identiteettipoliittisena välineenä, siitä tulee enemmänkin normatiivinen ohjenuora kuin avoin menetelmä kriittiseen ajatteluun. Tämä näkyy esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

• Ryhmäajattelu ohjaa skeptistä keskustelua

  • Ryhmä määrittelee, mitä saa epäillä ja mitä ei. Aiheiden kriittinen tarkastelu on hyväksyttävää vain, jos se tukee ennalta hyväksyttyä narratiivia.

• Kriittinen tarkastelu voidaan leimata poliittiseksi tai vihamieliseksi

  • Jos jokin aihe on ideologisesti tärkeä ryhmälle, sen skeptinen arviointi voidaan tulkita "hyökkäykseksi" eikä neutraaliksi analyysiksi. Tämä estää aidon skeptisen tarkastelun.

• Skeptikko-identiteetti suojelee ryhmää ulkopuolisilta vaikutteilta

  • Kun skeptisismi kytkeytyy identiteettiin, se alkaa toimia ryhmän sisäisenä normina, joka määrittelee, kuka kuuluu yhteisöön ja kuka ei. Tällöin skeptikkoa ei arvioida vain argumenttiensa perusteella, vaan myös sen mukaan, kuinka hyvin hän noudattaa ryhmän normatiivista linjaa.

4. Skepsis ja sosiaalinen hyväksyntä

Yksi identiteettipoliittisen skeptisyyden tunnusmerkeistä on sosiaalisen hyväksynnän merkitys. Kun skeptisismi toimii osana ryhmäidentiteettiä, skeptikon asema ryhmässä riippuu enemmän siitä, kuinka hyvin hän toistaa ryhmän hyväksymiä skeptisiä näkemyksiä kuin siitä, kuinka johdonmukaisesti hän soveltaa skeptistä metodia.

Tämä näkyy esimerkiksi seuraavissa ilmiöissä:

• Tietyt kysymykset johtavat nopeaan leimaamiseen.

  • Jos esimerkiksi kyseenalaistaa sukupuolen moninaisuuden biologisia perusteita tai hyvinvointivaltion kestävyyttä skeptisin argumentein, vastaus ei ole neutraali keskustelu vaan riskinä on välitön poliittinen leimaaminen.

• Ryhmäpaine ohjaa skeptistä keskustelua.

  • Jos joku esittää skeptisen näkökulman "väärästä" aiheesta, ryhmäpaine voi johtaa siihen, että hän joko muuttaa näkökulmaansa, vetäytyy keskustelusta tai hänet marginalisoidaan.

• Skeptisismi voi toimia statusmerkitsemisenä.

  • "Hyvä skeptikko" omaksuu tietyt asenteet ja hyökkää oikeanlaisia kohteita vastaan. "Huono skeptikko" voi joutua epäilyksen alaiseksi, jos hän kohdistaa skeptisyyttä ryhmän sisällä vakiintuneisiin narratiiveihin.

5. Skepsis ideologisena työkaluna

Jos skeptisyys muuttuu identiteettipolitiikan välineeksi, se voi menettää perimmäisen tarkoituksensa: totuuden etsinnän. Sen sijaan siitä tulee tapa vahvistaa tiettyjä ideologisia kantoja ja tukahduttaa muita. Tämä voi johtaa siihen, että:

• Skeptisyys menettää uskottavuutensa kriittisen ajattelun metodina.

  • Jos skeptisyyttä sovelletaan valikoiden, se ei ole enää objektiivista vaan osittain poliittinen ilmiö.

• Skeptisyyden ja tieteen välinen suhde vääristyy.

  • Tiede ei ole koskaan valmis, ja tieteellisten väitteiden kriittinen tarkastelu kuuluu olennaisesti tieteen prosessiin. Jos skeptisyys sidotaan ideologisiin rajoihin, se voi alkaa suojella vallitsevia tieteellisiä paradigmoja sen sijaan, että se toimisi kriittisen arvioinnin välineenä.

• Skeptikkoyhteisöt voivat ajautua sisäiseen yhdenmukaisuuden pakkoon.

  • Jos skeptinen yhteisö alkaa toimia identiteettiryhmänä, se saattaa torjua uusia ajatuksia ja tieteellisiä löydöksiä, jos ne haastavat vallitsevaa skeptistä narratiivia.

6. Johtopäätös

Skepsismi on arvokas työkalu kriittiseen ajatteluun, mutta jos siitä tulee osa identiteettipolitiikkaa, se lakkaa olemasta objektiivinen metodi ja muuttuu ideologiseksi suodattimeksi. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa skeptisyys ei enää edistä vapaata ajattelua vaan rajoittaa sitä.

Kysymys kuuluu: Halutaanko skeptisyys nähdä kriittisen ajattelun työkaluna vai ryhmäidentiteettinä? Jos skeptisyys halutaan säilyttää menetelmänä, sen on oltava johdonmukaista ja ulotuttava kaikkiin aiheisiin, riippumatta niiden poliittisista tai sosiaalisista ulottuvuuksista.