Velvollisuuden varjolla – Suomessa ylläpidettävät käytännöt ilman selkeää hyötyä

Suomessa on useita toimintamalleja, joita ylläpidetään velvollisuuden tai perinteen nimissä, vaikka niiden hyötyfunktio ei ole aina selkeä tai niitä ei ole perusteltu objektiivisesti. Tällaiset toimintamallit voivat liittyä byrokratiaan, työelämään, koulutukseen tai sosiaalisiin normeihin. Tässä joitakin yleisiä esimerkkejä:

1. Byrokraattiset rutiinit ja hallinnollinen kuormitus

• Turha sääntely ja raportointi: Esimerkiksi monet yritykset ja yhdistykset joutuvat tekemään yksityiskohtaisia raportointeja ja hakemuksia, joiden käytännön hyöty on vähäinen, mutta ne ylläpidetään, koska "on aina tehty näin".
• Hallinnollinen taakka julkisella sektorilla: Terveydenhuollossa ja opetuksessa on paljon järjestelmiä ja raportointivaatimuksia, jotka eivät suoraan paranna palveluiden laatua mutta sitovat työntekijöiden aikaa.
• Paperibyrokratia ja lomakkeiden täyttö: Esimerkiksi Kelan ja verottajan prosesseissa on edelleen monia kohtia, joissa tietoa joudutaan syöttämään manuaalisesti, vaikka automatisointi olisi teknisesti mahdollista.

2. Koulutusjärjestelmän "velvollisuuskäytännöt"

• Pakkoruotsi: Ruotsin kielen opiskelua perustellaan usein velvollisuudella historiallisista ja perustuslaillisista syistä, mutta sen käytännön hyöty on monille suomalaisille vähäinen.
• Oppivelvollisuuden pidentäminen 18 ikävuoteen: Tämä tehtiin osittain poliittisista ja sosiaalisista syistä, mutta kaikille nuorille se ei ole hyödyllistä, ja osa saattaa kokea sen pakkopullana ilman todellista lisäarvoa.
• Turhat kurssivaatimukset yliopistossa: Joillakin aloilla opiskelijat joutuvat suorittamaan kursseja, joilla ei ole suoraa yhteyttä heidän pääaineeseensa tai tulevaan työelämäänsä, mutta ne ovat mukana "koska näin on aina ollut".

3. Työelämän rituaalit ja rakenteet

• Kasvokkain tapahtuvat palaverit ilman selkeää tarvetta: Suomessa suositaan kokouskulttuuria, vaikka monia asioita voisi hoitaa sähköpostilla tai muilla tehokkaammilla tavoilla.
• "Tee työt kunnolla, älä kyseenalaista" -mentaliteetti: Joissakin työpaikoissa työntekijöitä kannustetaan noudattamaan sääntöjä mekaanisesti ilman, että niiden tarkoitusperää arvioidaan.
• Ansiosidonnainen päiväraha ja työvoimapoliittiset velvollisuudet: Työttömien työnhakuvelvoite ja TE-toimiston byrokraattiset kontrollit voivat olla enemmän velvoitteita kuin aidosti työllistymistä edistäviä toimia.

4. Sosiaaliset normit ja kulttuuriset odotukset

• Itsenäisyyspäivän ja muiden kansallisten juhlien perinteet: Esimerkiksi Linnan juhlia pidetään tärkeänä seremoniana, vaikka niiden yhteiskunnallinen hyöty voi olla kyseenalainen.
• Ylen verorahoitus ilman vaihtoehtoja: Yleä rahoitetaan verovaroin riippumatta siitä, kuinka moni kokee sen palvelut tarpeellisiksi.
• Tavat ja käyttäytymisnormit: Suomessa on odotus, että esimerkiksi työelämässä täytyy "näyttää kiireiseltä", vaikka tehokkuus ei aina korreloi työajan pituuden kanssa.

5. Lakisääteiset velvollisuudet, joilla ei ole selkeää hyötyä kaikille

• Pakollinen asevelvollisuus vain miehille: Vaikka maanpuolustusta voidaan perustella tarpeellisena, nykyjärjestelmässä vain miehet ovat asevelvollisia, mikä ei ole tasa-arvon näkökulmasta perusteltua.
• Asuinpaikkasidonnainen koulutus ja terveydenhuolto: Monilla alueilla on rajoituksia sille, mihin palveluihin ja kouluihin voi hakeutua, vaikka digitalisaatio mahdollistaisi joustavammat vaihtoehdot.

Yhteenveto

Suomessa on monia käytäntöjä, jotka ovat periaatteessa velvollisuuksia, mutta joiden hyötyä ei ole tarkasteltu kriittisesti tai jotka perustuvat enemmän perinteeseen kuin käytännön tarpeeseen. Näitä ylläpidetään osittain siksi, että ne ovat institutionalisoituneita ja niiden muuttaminen vaatisi poliittista tahtoa, hallinnollista uudistusta tai kulttuurista asennemuutosta.