Ihmisoikeuksien välineellinen arvo

Tutkimuskysymys:
Mikä on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten välineellinen arvo ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä verrattuna suoraan pragmaattiseen hyvinvointipolitiikkaan?

Analyysi:

Ihmisoikeussopimukset, kuten Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistus (1948), toimivat oikeudellisina ja poliittisina koordinaatiomekanismeina, joiden arvoa voidaan tarkastella välineellisesti: lisäävätkö ne ihmisten hyvinvointia, turvaavatko ne resursseja ja vähentävätkö ne haitallista mielivaltaa? Jos eivät, niillä ei ole utilitaristista arvoa.

1. Välineellinen hyöty vs. asiakirjan ikä

Ihmisoikeussopimusten normatiivinen painoarvo ei perustu niiden ikään, vaan niiden vaikutukseen resurssien jakoon ja yhteiskunnalliseen ennustettavuuteen. Tutkimuksissa on havaittu, että ihmisoikeussopimuksiin sitoutuneet maat eivät aina noudata niitä käytännössä (Hathaway, 2002), mutta tietyissä olosuhteissa ne voivat toimia tehokkaina signaaleina demokratian vahvistamisessa (Simmons, 2009). Siten asiakirjan itsenäinen arvo on matala, mutta sen vaikutukset voivat olla hyödyllisiä riippuen poliittisesta järjestelmästä.

2. Vaihtoehtoiskustannukset

Jos ihmisoikeuspuhe sitoo resursseja julkiseen byrokratiaan tai kansainväliseen symbolipolitiikkaan ilman konkreettisia tuloksia (esim. parantunutta terveyttä, koulutusta tai turvallisuutta), sen vaihtoehtoiskustannus on korkea. Esimerkiksi resurssien ohjaaminen paperittomien terveyspalveluihin voi olla perusteltua vain, jos se vähentää kokonaissairastavuutta ja tartuntatautien leviämistä – ei siksi, että jokaisella tulisi olla oikeus terveyteen, vaan jos tämä politiikka maksimoi hyvinvoinnin suhteessa kustannuksiin.

3. Mittaaminen ja elinkaarikustannukset

Hyvinvointia voidaan mitata esimerkiksi odotetulla eliniällä, subjektiivisella tyytyväisyydellä ja elintasoindikaattoreilla. Näissä suhteissa institutionaalinen vakaus (mihin ihmisoikeussopimukset voivat kontribuoida) korreloi usein positiivisesti talouskasvun ja investointien kanssa (North, 1990). Kuitenkin, jos sopimuksiin vetoaminen johtaa prosessien hidastumiseen, päätöksenteon epäselvyyksiin tai valtioiden toiminnan halvaantumiseen, elinkaarikustannus kasvaa ja hyvinvointi vähenee.

Johtopäätös:

Ihmisoikeussopimusten arvo ei ole niiden historiallisessa asemassa tai moraalisessa julistuksessa, vaan niiden kyvyssä parantaa konkreettisesti ihmisten hyvinvointia, erityisesti kustannustehokkaalla ja skaalautuvalla tavalla. Jos vaihtoehtoinen tapa (esim. pragmaattinen hyvinvointipolitiikka ilman viittauksia universaaleihin oikeuksiin) tuottaa enemmän hyötyä vähemmillä resursseilla, utilitaristin näkökulmasta tämä on parempi ratkaisu.

---

Lähteet (APA):

Hathaway, O. A. (2002). Do human rights treaties make a difference? The Yale Law Journal, 111(8), 1935–2042.

"States with poor human rights records are more likely to sign human rights treaties than those with good records, and often do so without intent to comply."

Simmons, B. A. (2009). Mobilizing for Human Rights: International Law in Domestic Politics. Cambridge University Press.

"International law can change domestic practices through political mobilization and legitimacy effects, particularly in democratic regimes."

North, D. C. (1990). Institutions, Institutional Change and Economic Performance. Cambridge University Press.

"Institutions provide the incentive structure of an economy; as that structure evolves, it shapes the direction of economic change toward growth, stagnation, or decline."