Otsikko: Unohtuneet kriisit ja valikoiva myötätunto – miksi Jemen ja Sudan eivät kiinnosta?

 

Maailma seuraa silmät sirrillään Gazan tilannetta, mutta samalla se unohtaa vielä pahemmat humanitaariset katastrofit Jemenissä ja Sudanissa. Näissä maissa kärsitään nälästä, sodista ja romahduksesta mittakaavassa, joka ylittää Gazan tilanteen moninkertaisesti – mutta länsimaiden media, kansalaisaktivismi ja rahavirrat keskittyvät lähinnä palestiinalaisalueille. Miksi?

Todellisuuden mittasuhteet

Sudanissa käynnissä oleva sisällissota on ajanut yli yhdeksän miljoonaa ihmistä kodeistaan. Jemenissä vuosikymmenen mittainen konflikti on tappanut satoja tuhansia, suurin osa epäsuorasti nälän ja sairauksien kautta. Molemmissa maissa valtiolliset rakenteet ovat luhistuneet. Lapsikuolleisuus, puhtaan veden puute ja ruokaturvan romahtaminen tekevät niistä planeetan epäinhimillisimmät paikat elää.

Silti kadun kampanjoija tai verkkolahjoituslinkki todennäköisesti viittaa Gazaan. Onko kyse vain median huomioharhasta? Ei yksin siitä. Kyse on moraalisesta valinnasta – ja joskus myös ideologisesta harhautuksesta.

Myötätunto poliittisena sijoituksena

Gaza vetää puoleensa empatiaa, koska konflikti on median ja identiteettipolitiikan syöttämä draama, jossa roolit on jaettu mustavalkoisesti: sorrettu kansa vastaan paha miehittäjä. Tällainen narratiivi myy – ja ennen kaikkea antaa länsimaiselle ihmiselle mahdollisuuden ilmaista hyveellisyytensä tukemalla “vastarintaa”. Mutta mitä tapahtuu, kun tuen kohteena ovat ryhmittymät, joiden toimintatavat perustuvat kiristykseen, korruptioon ja jihadistiseen ideologiaan?

Siksi on täysin ymmärrettävää – ja perusteltua – että moni ei halua antaa vapaaehtoisesti rahaa Gazaan, koska avun perillemeno on vähintään epävarmaa, ja käytännössä avustaminen tarkoittaa usein epäsuoraa tukea Hamasille tai muille paikallisille toimijoille, joiden toiminta ei edusta demokraattisia tai rauhanomaisia arvoja.

Ukraina – järjen ja arvovalinnan kohde

Samaan aikaan Ukraina taistelee olemassaolostaan autoritaarista aggressiota vastaan. Se on maa, jonka avustaminen on sekä moraalisesti että strategisesti mielekästä: apu menee kansalle, joka haluaa puolustaa vapautta, markkinataloutta ja eurooppalaisia arvoja. Tässä on kyse selkeästä valinnasta: jos resurssit ovat rajalliset – kuten yksittäisellä ihmisellä usein ovat – on rationaalista auttaa siellä, missä apu tuottaa todennäköisimmin pitkäaikaisia vaikutuksia ja tukee arvoja, jotka ovat linjassa länsimaisen vapauden ja oikeusvaltion kanssa.

Pitääkö tuntea syyllisyyttä?

Ei tarvitse. Kaikkien maailman hätien kantaminen ei ole mahdollista. Sen sijaan on rehellistä myöntää, että tekee sen mitä voi – esimerkiksi pitämällä esillä unohdettuja kriisejä kuten Jemen ja Sudan. Vaikka ei olisikaan varaa lahjoittaa, voi silti tuoda esiin sen, kuinka valikoivaa julkinen moraalinen suuntautuminen usein on.

Valikoiva empatia ei ole synti, jos se perustuu harkintaan eikä ideologiseen sumuun. Vapaa yhteiskunta ei velvoita jakamaan rahaa epämääräisiin kohteisiin, vaan mahdollistaa sen, että voi tukea juuri niitä asioita, jotka rakentavat todellista vapautta ja kestävää kehitystä. Tässä ajassa se tarkoittaa usein Ukrainan tukemista – ja samalla äänen antamista niille, joilla ei ole edes sitä.