Ukrainan sota ja torjunnan hinta: miksi vuosi 2014 oli ratkaiseva

 

Vuonna 2014, Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan kansainvälisen oikeuden vastaisesti, läntisillä demokratioilla oli ainutlaatuinen mahdollisuus estää laajamittaisen sodan kehittyminen Euroopassa. Kyse ei ollut pelkästä aluekiistasta, vaan järjestykseen perustuvan kansainvälisen turvallisuusarkkitehtuurin koetuksesta. Mahdollisuus toimia oli olemassa, mutta se jätettiin käyttämättä. Kymmenen vuotta myöhemmin sodan inhimillinen, geopoliittinen ja taloudellinen hinta on tullut ilmi kaikessa karuudessaan: mittavat menetykset ihmishengissä, satojen miljardien tuhot, energiakriisi ja turvallisuustilanteen mureneminen.

Mikä jäi tekemättä ja miksi se merkitsi niin paljon?

NATO:n entinen komentaja Philip Breedlove on todennut, että jo vuonna 2014 ehdotettiin useita konkreettisia toimenpiteitä Venäjän toimien hillitsemiseksi: monikansallisten taisteluosastojen sijoittamista Itä-Eurooppaan, ilmavalvonnan vahvistamista, nopean toiminnan joukkojen rotaatioita sekä näkyvää logistiikkainfrastruktuurin varustamista. Kaikki nämä torjuttiin tuolloin "eskaloivina" toimina, joiden katsottiin mahdollisesti provosoivan Venäjää. Strateginen pidättäytyminen ei kuitenkaan johtanut de-eskalaatioon, vaan antoi Venäjälle signaalin toimia ilman merkittäviä seurauksia. Näin ollen myöhemmin toteutetut pelotetoimet olivat sekä reaktiivisia että kalliimpia.

Miten paljon varhainen pelote olisi maksanut verrattuna nykyisiin kustannuksiin?

Yhdysvaltain European Deterrence Initiative (EDI), joka käynnistettiin vasta Krimin valtauksen jälkeen, maksoi noin 35 miljardia dollaria vuosina 2015–2023. Mikäli vastaava ohjelma olisi aloitettu jo vuoden 2014 keväällä ja laajennettu nopeasti kattamaan koko Itä-Euroopan NATO-alueen, sen lisäkustannus olisi ollut noin 32 miljardia. Tämä on vain murto-osa siitä, mitä sota on sittemmin maksanut.

Toteutunut lasku sisältää:

• Yli 290 miljardin dollarin arvosta sotilaallista ja taloudellista apua Ukrainalle länsimailta.

• Arviolta 524 miljardin dollarin jälleenrakennustarpeen.

• Ukrainalle itselleen kertyneet noin 153 miljardin dollarin sotamenot kolmen vuoden ajalta.

Näin ollen varhainen peloteohjelma olisi voinut ennaltaehkäistä lähes 1 biljoonan dollarin suuruiset kustannukset.

Ihmishenkien menetys: inhimillinen tragedia ja poliittisen epäonnistumisen mitta

Sota on vaatinut arviolta yli 250 000 sotilaan hengen sekä yli 12 000 siviilin kuoleman. Nämä luvut ovat todennäköisesti alakanttiin arvioituja. Vuoden 2014 jälkeen länsi ei tehnyt mitään sellaista, joka olisi muodostanut uskottavan esteen tai riskin Venäjän strategisille operaatioille Ukrainassa. "Karttaminen eskalaatiota" osoittautui moraalisesti kestämättömäksi ja strategisesti epäonnistuneeksi linjaksi, joka maksoi ihmishenkiä ja synnytti vuosikymmenien jälkiseuraukset.

Mitkä olivat keskeiset esteet päätöksenteolle?

Toimia rajoittivat useat päällekkäiset moraaliset, juridiset ja poliittiset normit:

• NATO–Venäjä -peruskirja (1997), jossa NATO lupasi olla sijoittamatta pysyvästi merkittäviä joukkoja uusiin jäsenvaltioihin.

• YK:n peruskirjan artikla 2(4), joka kieltää väkivallan käytön ilman turvallisuusneuvoston mandaattia tai itsepuolustustilaa.

• EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (CSDP) vaatii yksimielisyyttä, mikä hidasti reagointia merkittävästi.

• Kansalliset parlamentaariset rajoitteet, kuten Saksan Bundestagin hyväksyntä ulkomaanoperaatioihin ja Yhdysvaltojen War Powers Resolution.

• Pelko eskalaatiosta erityisesti ydinpelotteen muodossa, joka vaikutti sekä päättäjien halukkuuteen että kansalaismielipiteeseen.

Hyvinvointitappioiden kokonaisvaikutus Euroopassa ja globaalisti

Euroalueen bruttokansantuotteen kasvu heikkeni 0,3–0,4 prosenttiyksikköä vuosina 2023–2024 johtuen sodan aiheuttamasta energiakriisistä ja geopoliittisesta epävarmuudesta. Lisäksi inflaatio kiihtyi ja julkiset budjetit joutuivat ennakoimattoman paineen alle. Samalla Venäjän bruttokansantuote supistui vain noin 2 %, mikä osoittaa, ettei lännen taloudellinen pakotepolitiikka yksin riittänyt hillitsemään Venäjän aggressioita. Taloudellinen hinta ei jakautunut tasan: Ukrainan infrastruktuuri tuhoutui, Euroopan energiariippuvuus paljastui, ja kehittyvien maiden ruoan saatavuus heikkeni.

Opit ja johtopäätökset: mitä olisi pitänyt tehdä toisin?

Hyöty-kustannusanalyysin näkökulmasta vuoden 2014 pelote olisi ollut huomattavasti kustannustehokkaampi tapa estää sota. Ennakoiva ja näkyvä sijoitus turvallisuusinfrastruktuuriin olisi voinut muuttaa Venäjän laskelmia ja siirtää sen riskikynnystä. Pelon, poliittisten normien ja kansainvälisen oikeuden rajoitteiden yhdistelmä muodosti päätöksenteossa halvaantumistilan, jonka seuraukset ovat nyt käsillä. Näiden rajoitteiden hyväksyminen ilman niiden dynaamista tulkintaa johti korkeimpiin mahdollisiin vaihtoehtoiskustannuksiin.

Varhainen peloteinvestointi olisi maksanut alle 5 % nykyisistä sotaan liittyvistä menoista, mutta sen tuotto olisi ollut monikymmenkertainen niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. Garry Kasparovin sanoin: "Diktaattorien pysäyttämisen hinta vain nousee, jos sen lykkää."

Vuosi 2014 oli ikkuna, jonka kautta olisi voitu estää suurin sodanjälkeisen Euroopan tragedia. Se ikkuna sulkeutui – mutta vasta nyt ymmärretään, kuinka kallis se oli.