Analyysi: Yleinen kiihko hallituksen politiikan ohjaajana – tapausesimerkkeinä Israel-Palestiina-kriisi ja Suomen reagointi

 

Jakso #336 Neuvottelija-podcastissa, jossa Alpo Rusi ja Lasse Laaksonen keskustelevat, antaa erinomaisen esimerkin siitä, kuinka poliittinen päätöksenteko — etenkin kansainvälisten kriisien yhteydessä — saattaa ajautua emotionaalisista reaktioista kumpuavan yleisen kiihkon ohjaamaksi, rationaalisen ja strategisesti pitkäjänteisen harkinnan sijaan.

1. Kiihko ja tunnedynamiikka kansainvälisessä politiikassa

Rusi korostaa moneen otteeseen, että esimerkiksi keskustelu Palestiinan valtion tunnustamisesta Suomessa ei perustu kansainvälisesti hyväksyttyihin valtiollisiin kriteereihin (vakaa hallinto, määritellyt rajat, hallittu turvallisuustilanne), vaan nousee emotionaalisesta myötätunnosta palestiinalaissiviilejä kohtaan ja symbolipolitiikasta, jonka vaikutukset ovat peruuttamattomia. Tämä on esimerkki ns. tunteiden ylivaltaan perustuvasta ulkopolitiikasta.

Tämä ilmiö on tunnistettavissa niin sanotun affektiivisen polarisaation kautta: tunteet määrittävät kantaamme enemmän kuin faktat tai kokonaisarviot mahdollisista seuraamuksista.

2. Suomen valtionjohdon horjahteleva linja ja reaktiivisuus

Rusi huomauttaa, että Suomen ulkopolitiikka on ajautunut reaktiiviseksi, eikä sitä johda pitkäjänteinen strateginen kulttuuri. Tätä hän havainnollistaa vertaamalla EU:n hajanaisuutta ja reaktiivisuutta Venäjän pitkäjänteiseen, tiedusteluun ja psykologiseen analyysiin pohjautuvaan toimintatapaan.

Hallituksen sisäinen jakautuneisuus — esimerkiksi kristillisdemokraattien rooli Palestiina-kysymyksessä — osoittaa, että päätöksenteko ei perustu strategisiin arvioihin, vaan hallitusyhteistyön sisäiseen kitkaan ja poliittisen pelin dynamiikkaan.

3. Media, propaganda ja informaatiosota

Jakso tarjoaa useita esimerkkejä siitä, kuinka propagandan logiikka ohittaa perinteisen tiedonvälityksen rajat. Rusi rinnastaa Hamasin taktiikan siviiliuhreilla operointiin osaksi informaatiosotaa, jonka päämääränä on lisätä antisemitismiä ja länsimaiden poliittista epävakautta.

Näissä olosuhteissa tunnepohjainen solidaarisuus voi johtaa poliittiseen virhepäätelmään, jos ei osata erottaa inhimillistä kärsimystä ja sen mediarepresentaatioita laajemmasta geopoliittisesta strategiasta.

4. Vertailu muihin kriiseihin: Taiwan, Ukraina

Keskustelussa verrataan Israel-Palestiina-kriisiä muihin globaaleihin jännitteisiin, kuten Taiwanin asemaan Kiinan varjossa tai Ukrainan sotaan. Tässä tuodaan esiin, kuinka esimerkiksi Taiwan täyttää kaikki valtion tunnustamisen ehdot, mutta geopoliittinen realismi estää tunnustamisen – toisin kuin Palestiinan kohdalla, jossa kiihko vaatii tunnustamista, vaikka ehdot eivät täyty.

Tämä osoittaa, että valtionjohto voi valikoida ulkopoliittisen käytöksensä kaksoisstandardilla, jossa tunne määrittää, mihin kohdistetaan solidaarisuutta ja mihin ei.

5. Johtopäätös: Politiikan tunnekuohun riski

Analyysi tukee johtopäätöstä, että hallituksen toimintaa ohjaa paikoitellen kiihko, joka nousee tunnepohjaisesta vastakkainasettelusta, mediarepresentaatioista ja epäselvästä strategisesta johtamisesta. Kuten Rusi toteaa, ulkopolitiikassa — erityisesti kriisitilanteissa — tämä voi johtaa vakaviin, peruuttamattomiin virheisiin, kuten ennenaikaisiin valtiollisiin tunnustamisiin tai strategisen johdon puutteeseen.

---

Neutraali taloustieteilijän huomio: Tällaisessa kiihkoon perustuvassa päätöksenteossa on kyse myös resurssien ja institutionaalisen luottamuksen kohdentamisesta. Jos poliittiset päätökset tehdään symbolisista ja tunnepohjaisista syistä, ne voivat johtaa tehottomaan politiikkaan, joka syö päättäjien uskottavuutta ja valtion ulkopoliittista pääomaa. Tätä voi pitää erityisesti pienelle, riippuvaiselle markkinataloudelle riskialttiina strategiana.