Analyysi: Vasemmiston väkivaltaisuus ja suhde sananvapauteen
Kuuntelija-Podcastissa jaksossa "LAITAOIKEISTON" NOUSU & Lähi-Idän RAUHA käsiteltiin vasemmiston suhtautumista väkivaltaan ja sananvapauteen laajemmin osana yhteiskunnallista polarisaatiota ja median vinoumia. Keskustelu rakentui erityisesti havaintoon siitä, että poliittisen väkivallan hyväksyttävyys näyttää vasemmistossa riippuvan kohteen ideologisesta suunnasta, ja että vasemmistolaiset instituutiot ja media eivät suhtaudu johdonmukaisesti väkivaltaan tai sananvapauden rajoittamiseen.
1. Vasemmiston väkivaltaisuuden ilmentymät
Podcastin loppuosassa käsiteltiin esimerkkiä vasemmistolaisen vasarahyökkääjän saamasta syytesuojasta Euroopan parlamentissa. Tämä tapaus toimii keskustelijoiden mukaan symbolina laajemmasta ongelmasta: väkivaltaa siedetään tai selitellään, jos se kohdistuu ”vääriin” eli poliittisesti oikeistolaisiin kohteisiin.
Tätä tulkittiin vasemmistossa vallitsevaksi kaksoisstandardiksi:
-
oikeiston puhetta rajoitetaan sananvapauden nimissä (”vihapuheena”),
-
mutta vasemmiston väkivalta voidaan nähdä ”poliittisena aktivismina”.
Vastaavia tapauksia on nähty aiemmin esimerkiksi Antifa-liikkeen yhteydessä. Antifa on Yhdysvalloissa luokiteltu joissakin yhteyksissä terroristiseksi ryhmäksi, ja sen toimintaa on perusteltu ”fasismia vastustavana väkivaltana”. Tätä ilmiötä voi kutsua instrumentaaliseksi väkivallaksi: väkivaltaa ei kiistetä, mutta se oikeutetaan moraalisesti, jos se edistää ”hyvää päämäärää”.
Tämä logiikka muistuttaa totalitaarisia malleja, joissa poliittinen tavoite korottaa itsensä yksilönvapauksien yläpuolelle. Vasemmiston piirissä se esiintyy usein ”antifasismin”, ”sosiaalisen oikeudenmukaisuuden” tai ”solidaarisuuden” nimissä, mutta käytännössä se on väkivallan normalisointia.
2. Vasemmiston suhde sananvapauteen
Keskustelijat nostavat esiin useita esimerkkejä siitä, kuinka vasemmistolainen media ja poliittinen kulttuuri rajoittavat sananvapautta epäsuorasti:
-
Yle ja Helsingin Sanomat kuvataan yksipuolisiksi ja poliittisesti valikoiviksi, erityisesti maahanmuutosta ja oikeistopopulismista puhuttaessa.
-
Toimittajat nähdään aktivisteina, eivät neutraaleina tiedonvälittäjinä. Tutkimusten mukaan suuri osa journalistikoulutetuista äänestää vihreitä tai vasemmistoliittoa ja pitää tärkeämpänä ”muuttaa maailmaa paremmaksi” kuin välittää tietoa neutraalisti.
Tämä asenne heijastaa teleologista journalismia – ajattelua, jossa tiedonvälitys on väline yhteiskunnalliseen muutokseen. Se eroaa klassisesta liberaalista sananvapausihanteesta, jonka mukaan julkinen keskustelu toimii markkinana, jossa totuus voittaa avoimessa kilpailussa. Vasemmiston aktivistinen viestintä rikkoo tätä markkinamallia, koska se valikoi ja moralisoinee näkökulmia, jolloin osa todellisuudesta jää pois julkisesta keskustelusta.
3. Poliittinen logiikka: väkivalta ja vaientaminen ”hyvän tarkoituksen nimissä”
Vasemmiston taipumus oikeuttaa väkivaltaa kumpuaa usein utopistisesta ajattelusta, jossa oma moraalinen päämäärä oikeuttaa poikkeavat keinot. Tämä voidaan taloustieteellisesti tulkita hyvinvointifunktion vääristymänä: jos yhteiskunnallinen hyöty (esim. ”syrjinnän vastustaminen”) saa rajattoman painon, yksilönvapaudet (esim. puheoikeus) painuvat nollaan.
Tällöin poliittinen kilpailu muuttuu moraaliseksi monopoliksi – vain yksi kanta määritellään ”inhimilliseksi”, ja sen vastustaminen tulkitaan epäinhimilliseksi.
Sama ilmiö näkyy sananvapauden rajoittamisessa:
-
Vasemmiston diskurssissa puhetta halutaan suodattaa ”vastuullisuuden” ja ”turvallisten tilojen” nimissä.
-
Käytännössä tämä kaventaa poliittista ilmaisua ja lisää itsesensuuria, mikä on tyypillinen signaali ideologisen hegemonian kehittymisestä.
4. Liberaalin yhteiskunnan näkökulma
Liberaalissa demokratiassa sananvapaus toimii venttiilinä, joka vähentää väkivaltaisia purkauksia, koska erimielisyydet voidaan ilmaista ilman pelkoa. Kun sananvapautta aletaan rajoittaa poliittisin perustein, väkivallan kannustin kasvaa, koska julkinen keskustelu ei enää tarjoa kanavaa tyytymättömyydelle.
Tämä mekanismi näkyy myös podcastin analyysissa: ”jos kansa ei saa puhua, se äänestää toisin”.
Vasemmiston pyrkimys rajoittaa keskustelua (esim. sosiaalisen median valvonta, ”vihapuhelait”) voi paradoksaalisesti lisätä juuri sitä äärioikeiston nousua, jota rajoituksilla väitetään torjuttavan. Markkinaliberaalista näkökulmasta kyse on dynaamisesta tasapainohäiriöstä: kun yksi ideologinen blokki monopolisoi moraalisen päätöksenteon, järjestelmä menettää palautemekanisminsa.
5. Johtopäätös
Vasemmiston suhde väkivaltaan ja sananvapauteen on kaksijakoinen:
-
Se julistaa suvaitsevaisuutta, mutta sallii väkivallan ja vaientamisen, jos ne palvelevat omaa ideologista päämäärää.
-
Se vaatii sananvapauden rajoittamista, kun kyse on ”vihapuheesta”, mutta vaatii suojaa omalle aktivismilleen, vaikka siihen liittyisi väkivalta.
Tämä ristiriita ei ole pelkästään moraalinen vaan rakenteellinen. Kun poliittinen moraali korvautuu aktivistisella oikeutuksella, vasemmisto menettää legitiimiytensä sananvapauden puolustajana.
Pitkällä aikavälillä tällainen asymmetria rapauttaa luottamusta instituutioihin ja vahvistaa polarisaatiota – juuri sitä, mitä vasemmisto väittää vastustavansa.
Yhteenveto:
Vasemmiston väkivalta ja sananvapauden rajoittaminen eivät ole erillisiä ilmiöitä, vaan saman poliittisen logiikan tuotteita: pyrkimystä hallita moraalista keskustelua yhteiskunnassa. Tämä on demokratialle vaarallista, koska se poistaa avoimen kilpailun ideoiden välillä – ja siten myös mahdollisuuden virheiden korjaamiseen.
Kommentit
Lähetä kommentti