Antifan paradoksi – kun väkivalta pukeutuu hyveen kaapuun
Antifa on aikamme moraalinen paradoksi. Liike, joka väittää vastustavansa fasismia, käyttää keinoja, jotka muistuttavat juuri niitä ilmiöitä, joita se sanoo torjuvansa. Antifasismi on muuttunut poliittiseksi moraalikehikoksi, joka oikeuttaa väkivallan, kunhan sen kohteena ovat “väärät” ihmiset.
Ideologiasta moraaliksi
Antifan tukijat korostavat usein, ettei kyse ole organisaatiosta, vaan hajanaisesta liikehdinnästä. Tämä pitää paikkansa vain teknisesti. Kyseessä on löyhästi verkostoitunut ideologinen yhteisö, joka toimii tunnistettavilla symboleilla, taktiikoilla ja viholliskuvilla.
Kaduilla nähdään sama ilmiö: mustiin pukeutuneet, kasvonsa peittäneet joukot, joiden poliittinen eetos perustuu vihollisen delegitimoimiseen.
Kun ideologia alkaa korvata moraalin, väkivallasta tulee hyve. “Väärin ajattelevan” kimppuun käyminen voidaan perustella osana suurempaa hyvää. Tämä ajattelutapa muistuttaa enemmän 1900-luvun totalitaarisia liikkeitä kuin liberaalia demokratiaa.
Kaksoisstandardi ja hiljainen hyväksyntä
Antifan ongelma ei ole ainoastaan sen olemassaolo, vaan sen normalisointi.
Väkivalta, joka palvelee vasemmistolaista narratiivia, tulkitaan usein “turhautuneeksi aktivismiksi”, kun taas oikeistolainen väkivalta on yksiselitteinen uhka demokratialle. Tämä kaksoisstandardi on syvällisesti korruptoiva. Se ei suojele demokratiaa, vaan murentaa sen moraalista perustaa.
Kun väkivalta politisoidaan, oikeusvaltiosta tulee suhteellinen käsite. Antifa ei silloin toimi demokratian puolustajana, vaan sen vastakohtana: moraalisen vallankäytön välineenä, jossa hyveen määritelmä määräytyy ideologisesti, ei universaalisti.
Yksilö vastaan ideologia
Liberalismi perustuu yksilön vastuuseen. Antifan toimintalogiikka on sen käänteinen: yksilö sulautetaan kollektiiviin, jonka nimissä kaikki on sallittua. Kun väkivaltaa ei enää tehdä omissa nimissä vaan “paremman maailman” puolesta, vastuu katoaa.
Tämä tekee Antifasta vaarallisen – ei sen takia, että se olisi hyvin organisoitu, vaan koska se on hyvin oikeutettu omassa moraalisessa järjestelmässään.
Historia on osoittanut, että väkivaltaa oikeuttavat ideologiat eivät pysähdy siihen, mihin ne alun perin tähtäsivät.
Fasismin vastustaminen ei oikeuta totalitaarisia menetelmiä – ei edes silloin, kun ne esitetään vapauden nimissä.
Lopuksi
Antifan paradoksi tiivistyy yhteen kysymykseen: voiko väkivallasta tulla hyve, jos sen tarkoitus on hyvä?
Jos hyväksymme tämän ajatuksen, olemme luopuneet liberaalin yhteiskunnan keskeisestä periaatteesta – yksilönvapauden ja oikeusvaltion ensisijaisuudesta.
Antifa ei ole antifasistinen liike, vaan varoitus siitä, mitä tapahtuu, kun hyveestä tulee ideologinen ase.
Kommentit
Lähetä kommentti