Moraalin juuret eivät katoa kristinuskon myötä

 

Julkisessa keskustelussa kuulee toisinaan varoituksia siitä, että jos kristinusko menettää asemansa, yhteiskunta menettää myös moraalisen selkärankansa. Väite kuulostaa uskottavalta, kun muistamme kirkon historian roolin koulutuksen, köyhäinhoidon ja taiteen tukijana. Mutta johtopäätös ei silti ole väistämätön. Moraalin juuret eivät katoa uskonnon hiipuessa, sillä ne ovat syvemmällä kuin yhdessä opissa tai instituutiossa.

Länsimaiden moraalikäsitys on todellakin saanut vaikutteita kristinuskosta, mutta se ei ole sen yksinoikeus. Arvot kuten rehellisyys, myötätunto ja vastuullisuus eivät synny käskyistä, vaan yhteiselon välttämättömyydestä. Evoluutiopsykologia ja yhteiskuntatiede osoittavat, että yhteistyö, empatian kyky ja oikeudentaju ovat ihmiselle lajityypillisiä ominaisuuksia – eivät uskonnollisia lisäosia. Moraali on keino, jolla laji on selviytynyt.

Sekulaarit yhteiskunnat, kuten Ruotsi, Norja ja Tanska, tarjoavat käytännön todisteen: kristinuskon vaikutus on siellä vähentynyt, mutta korruptio on vähäistä, sosiaalinen luottamus korkeaa ja kansalaisvastuu vahvaa. Tämä ei ole ristiriita vaan seuraus siitä, että moraaliset normit voivat institutionalisoitua ilman teologista perustaa. Kun yhteiskunta rakentuu luottamukseen ja läpinäkyvyyteen, hyveet eivät katoa, vaan siirtyvät kansalaisetiikan piiriin.

Kristinuskon perintö on arvokas osa kulttuurihistoriaamme, mutta sen suojeleminen ei edellytä uskonnollista opetusta. Riittää, että ymmärrämme sen kulttuurisena ja filosofisena juurena muiden joukossa – yhtä lailla kuin antiikin rationalismin, valistuksen tai humanismin. Sivistys ei vaadi uskoa, vaan kykyä nähdä, mistä käsityksemme oikeasta ja väärästä ovat syntyneet.

Suurin riski ei ole uskonnon hiipuminen, vaan ajattelun kaventuminen: jos moraalin katsotaan kuuluvan vain uskonnolle, kavennamme myös omaa vastuuntuntoamme. Kun yksilö toimii oikein, ei siksi että hän pelkäisi jumalallista rangaistusta, vaan koska hän ymmärtää tekojensa seuraukset muille, moraali on sisäistettyä – ei ulkoa ohjattua.

Kristinusko on jättänyt jälkensä länsimaiseen ajatteluun, mutta moraalin ylläpito ei ole sen yksinoikeus. Se kuuluu ihmisyyteen. Ja ehkä juuri siinä piilee toivo: että hyvä ei riipu siitä, mitä uskomme, vaan siitä, miten kohtelemme toisiamme.