Moraalinen itserakkaus – aikamme sokea piste

Mikään ei ole nykyihmiselle niin tärkeää kuin hänen hyvyytensä. Ei raha, ei maine, ei edes totuus. Kun Constantine Sedikides kollegoineen kuvaa ilmiötä nimellä moral self-enhancement, hän ei kirjoita marginaalisesta piirteestä, vaan universaalista itsepetoksesta: jokainen meistä pitää itseään keskimääräistä moraalisempana – ja juuri siinä piilee aikamme kulttuurinen ansa.

Tutkimus osoittaa, että ihmiset eivät vain pidä itseään muita parempina, vaan he ovat valmiita kärsimään fyysisesti välttääkseen moraalisen maineensa tahriintumisen. Moraalisuus on muuttunut valuutaksi, jota suojellaan kuumeisesti – jopa hinnalla, joka mitätöi sen alkuperäisen merkityksen.

Tämä moraalinen kilpailu näkyy kaikkialla. Sosiaalisessa mediassa paheksunta on julkinen rituaali, joka palkitsee oikeamielisen esiintymisen. Tutkijoiden kuvaama ”righteous indignation” – hurskas raivo – toimii kuin doping: se antaa moraalisen ylemmyyden tunteen ja kohottaa oman kuvan hyvyydestä. Samalla se lamauttaa kyvyn nähdä, että paheksunnan kohde on usein vain väline oman minäkuvan kiillottamiseen.

Silti moraalinen itsekorostus ei ole pelkkää narsismia. Se on evolutiivinen sopeuma – ihmisen tapa turvata asemansa ryhmässä. Mutta nykyisessä moraalikulutuksen kulttuurissa tämä sopeuma on kääntynyt itseään vastaan. Kun moraalista käyttäytymistä aletaan markkinoida ja moraalista identiteettiä brändätä, hyvyys menettää luonteensa ja muuttuu sosiaaliseksi signaaliksi.

Sedikideksen kuvaamat communal narcissistit – ne, jotka kuvittelevat olevansa yhteisönsä pelastajia – ovat sosiaalisen median aikakauden uusia pyhimyksiä. He vakuuttavat olevansa myötätuntoisia ja uhrautuvia, mutta tutkimusten mukaan heidän todelliset teot eivät eroa muista. Heidän moraalinsa on performanssi: hyvä ihminen kameran edessä, kylmä katsoessaan peiliin.

Ja ehkä juuri siksi yhteiskunnallinen keskustelu on muuttunut niin myrkylliseksi. Kun jokainen pitää itseään moraalisesti oikeassa, kaikki eri mieltä olevat muuttuvat automaattisesti moraalisesti vääriksi. Politiikasta tulee hurskastelun kilpailu, ei yhteisten ongelmien ratkaisua. Moraalinen itsekorostus tekee ihmisistä immuuneja epävarmuudelle – ja samalla immuuneja oppimiselle.

Jos Sedikideksen ja kollegoiden tutkimuksesta on vedettävissä yksi johtopäätös, se on tämä: mitä enemmän korostamme omaa moraaliamme, sitä vähemmän meillä sitä lopulta on. Vaatimattomuus ei ehkä tee meistä enkeleitä, mutta se voi pelastaa meidät uskosta omaan enkeliyteemme.

Tutkimus saatavilla: https://www.researchgate.net/publication/393000433_Moral_self-enhancement