Ennustamisen taito: Miksi ilmastomallit kestävät kriittisen tarkastelun

 



Julkisessa keskustelussa ilmastomalleja kuvataan usein joko erehtymättöminä oraakkeleina tai pelkkinä poliittisina työkaluina. Totuus löytyy kuitenkin niiden välistä, tieteen itsekritiikistä ja historiallisesta datasta. Kun riisumme keskustelusta retoriset kärjistykset, jäljelle jää empiirinen tosiasia: ilmastotieteen perusyhtälöt ovat osoittaneet huomattavaa kestävyyttä jo vuosikymmenien ajan.

Mallien historiallinen osumatarkkuus

Kriitikot tarttuvat usein yksittäisiin, mediassa suurennettuihin tuomiopäivän ennustuksiin, jotka eivät ole toteutuneet. Tieteellisen validiteetin kannalta on kuitenkin olennaisempaa tarkastella vertaisarvioituja malleja. Esimerkiksi jo vuonna 1967 Manabe ja Wetherald ennustivat, että hiilidioksidipitoisuuden nousu johtaisi troposfäärin lämpenemiseen ja samanaikaiseen stratosfäärin viilenemiseen.

Tämä on keskeinen havainto, sillä jos lämpeneminen johtuisi auringon aktiivisuudesta, molempien ilmakehän kerrosten pitäisi lämmetä. Havainnot ovat vahvistaneet Manaben ja Wetheraldin mallin oikeaksi, mikä antaa sille korkean ulkoisen validiteetin.

Tilastollinen merkitsevyys vs. anekdootit

Nykyaikaiset ilmastomallit eivät ole vain arvauksia, vaan ne perustuvat termodynamiikan ja fysiikan lakeihin. Validiteettia arvioitaessa on tarkasteltava määrällistä dataa:

  • Merenpinnan nousu: IPCC:n ensimmäisen raportin (1990) ennusteet merenpinnan nousun kiihtymisestä ovat vastanneet satelliittimittauksia huomattavalla tarkkuudella.

  • Arktinen amplifikaatio: Mallit ovat jo 1970-luvulta asti osoittaneet, että napa-alueet lämpenevät muuta maapalloa nopeammin. Empiiriset havainnot vahvistavat tämän ilmiön olevan käynnissä parhaillaan.

Väitteet siitä, että "kaikki ennustukset ovat menneet pieleen", perustuvat usein kirsikanpoimintaan tai tieteellisen kontekstin puutteeseen. On erotettava toisistaan skenaariot (jos päästöt ovat X, tapahtuu Y) ja ennusteet. Jos ihmiskunnan toiminta muuttuu, myös lopputulos muuttuu, mikä ei tarkoita mallin olevan virheellinen, vaan että muuttujat ovat päivittyneet.

Tiede on korjaava prosessi

Ilmastomallien suurin vahvuus ei ole niiden täydellisyys, vaan niiden läpinäkyvyys. Toisin kuin salaliittoteoriat, ilmastomallit altistetaan jatkuvalle vertaisarvioinnille. Jos malli ei vastaa havaintoja – kuten esimerkiksi 2000-luvun alun niin sanotun "lämpenemistauon" (hiatus) kohdalla – tiedeyhteisö ei hylkää fysiikkaa, vaan syventää ymmärrystään esimerkiksi merten lämpökapasiteetista.

Tiede ei vaadi uskoa, vaan se vaatii todisteita. Kun tarkastellaan viimeisen 50 vuoden julkaistua tutkimusdataa, havaitaan, että mallit ovat onnistuneet vangitsemaan ilmaston muutosvoimien suuret linjat hämmästyttävän hyvin. Se, että yksittäiset muuttujat tai paikalliset sääilmiöt elävät, on merkki systeemin monimutkaisuudesta, ei sen epäonnistumisesta.

Kommentit

Suosituimmat

Raamatun henkilöitä, jotka eivät voi olla historiallisia

Analyysi: Keinoja keskustelun tason nostamiseksi Facebookissa

Raportti: Kustannustehokkaan torjuntajärjestelmän suunnittelu Shahed-136-drooneja vastaan