Eriarvoisuus liturgiana

Eriarvoisuudesta keskustellaan Suomessa paljon, mutta harvoin analyyttisesti. Usein kyse ei ole varsinaisesta ongelmanratkaisusta vaan rituaalista, jossa toistuvat tietyt kaavat, sanat ja moraaliset eleet. Klassisen liberalismin näkökulmasta tämä on ongelmallista, ei siksi että eriarvoisuus olisi merkityksetön ilmiö, vaan siksi että rituaali korvaa ajattelun.

Rituaali alkaa yleensä yhdellä sanalla. Eriarvoisuus. Sana esitetään itsessään riittävänä perusteluna huolelle ja toimille. Sen jälkeen odotetaan hyväksyvää vastausta: huoli tunnustetaan, moraalinen yhteisö vahvistuu ja keskustelu voi edetä. Varsinaista määritelmää ei tarvita. Onko kyse tuloeroista, varallisuudesta, koulutusmahdollisuuksista vai koetusta epäoikeudenmukaisuudesta? Usein vastaus on: kaikesta tästä. Taloustieteellisesti tämä on tyhjä vastaus, mutta rituaalisesti se riittää.

Klassinen liberaali tarkastelee yhteiskunnallisia ilmiöitä mekanismien, kannustimien ja seurausten kautta. Rituaalinomaisessa eriarvoisuuskeskustelussa nämä jäävät sivuun. Eriarvoisuus oletetaan ongelmaksi sinänsä, ja siitä hypätään suoraan ratkaisuihin, useimmiten julkisen vallan laajentamiseen. Kysymys siitä, miksi eriarvoisuutta syntyy tai mitä mittaria käytetään sen arviointiin, koetaan helposti häiritseväksi. Se rikkoo rituaalin.

Tämä näkyy erityisesti siinä, miten kriittisiin kysymyksiin suhtaudutaan. Jos joku kysyy, onko kaikki eriarvoisuus haitallista tai onko osa siitä seurausta vapaasta valinnasta, keskustelu ei yleensä syvene vaan moralisoituu. Kysyjä asetetaan puolustuskannalle: ikään kuin kysymys itsessään osoittaisi välinpitämättömyyttä heikompia kohtaan. Näin rituaali suojaa itseään analyysiltä.

Klassinen liberalismi ei kiistä, etteikö köyhyys, syrjäytyminen tai mahdollisuuksien puute olisi vakavia ongelmia. Päinvastoin. Se sen sijaan erottaa nämä ilmiöt epämääräisestä eriarvoisuusretoriikasta. Vapaassa yhteiskunnassa ihmisten elämäntilanteet poikkeavat väistämättä toisistaan. Kaikki erot eivät ole epäoikeudenmukaisia, eivätkä kaikki epätasaisuudet ole korjattavissa ilman merkittäviä sivuvaikutuksia vapaudelle, taloudelliselle dynamiikalle ja vastuulle.

Rituaali tarjoaa helpon tien. Se antaa moraalisen varmuuden ilman epämukavia kysymyksiä ja nopean yksimielisyyden ilman erimielisyyden riskiä. Klassinen liberaali suhtautuu tällaiseen varmuuteen epäluuloisesti. Historia osoittaa, että juuri itsestään selviltä tuntuvat hyvät tarkoitukset ovat usein johtaneet huonoihin lopputuloksiin, kun kannustimia ja tietorajoitteita ei ole huomioitu.

Tarvittaisiin vähemmän liturgiaa ja enemmän analyysiä. Vähemmän yhden sanan sakramentteja ja enemmän täsmällisiä kysymyksiä: mitä mitataan, millä aikavälillä, millä mekanismilla ja millä hinnalla? Tämä ei tee keskustelusta kylmää tai epäinhimillistä. Se tekee siitä rehellistä.

Eriarvoisuus ei katoa toistamalla huolta siitä. Jos siitä halutaan keskustella vakavasti, rituaali on vaihdettava ajatteluun. Klassisen liberalismin näkökulmasta tämä on paitsi taloudellisesti järkevää myös moraalisesti vastuullista.