Kaukomatkoja nekropolitiikkaan: Kun vieras veri värjää kotimaisen keskustelun

 

Suomalainen poliittinen keskustelu on perinteisesti mielletty pragmaattiseksi, jopa kuivaksi hallinto- ja talouspuheeksi. Viime vuosina kansainvälisen nekropolitiikan – vallankäytön kuoleman ja uhriarvon kautta – lonkerot ovat kuitenkin ulottuneet syvälle pohjoiseen. Kaukaiset uhriluvut Gazasta tai Iranista eivät jää vain uutisotsikoiksi; ne muuttuvat transaktionaaliseksi polttoaineeksi, jolla mitataan suomalaisten puolueiden ja vaikuttajien moraalista kelpoisuutta.

Syntyy kummallinen ilmiö: suomalainen politiikka ei enää käy kauppaa vain veroprosenteilla, vaan legitiimiydellä, joka on ostettu muiden maiden tragedioilla.

Uhriarvo kotimaisena lyömäaseena

Kun kaukaisessa konfliktissa uhriluvut ylittävät kriittisen kynnyksen, ne alkavat elää omaa elämäänsä Suomen sosiaalisessa mediassa ja poliittisessa retoriikassa. Tällöin astuu voimaan transaktio, jota voisi kutsua moraaliseksi ulkoistamiseksi. Poliittiset toimijat poimivat nekropoliittisia lukuja tukeakseen omia narratiivejaan viholliskuvista.

Jos poliitikko vaatii välitöntä puuttumista yhteen konfliktiin vedoten uhrilukuihin, mutta vaikenee toisesta, hän osallistuu globaaliin "uhripörssiin". Suomessa tästä muodostuu huutokauppa, jossa vastapuolta syytetään kaksoisstandardeista. Tässä kaupankäynnissä uhriluku ei ole enää empiirinen fakta, vaan lyömäase, jolla yritetään romuttaa vastustajan uskottavuus ihmisoikeuksien puolustajana.

Legitiimiys kaupankäynnin kohteena

Suomalaisten puolueiden legitiimiys kytkeytyy nykyään yhä vahvemmin siihen, miten ne asettautuvat suhteessa nekropoliittisiin toimijoihin, kuten Hamasiin tai autoritaarisiin hallintoihin.

• Vasemmisto hakee moraalista selkänojaa asettumalla siviiliuhrien puolelle, jolloin vaarana on päätyä tahattomasti vahvistamaan Hamasin kaltaisten toimijoiden strategista nekropolitiikkaa – siis sitä, missä kuolema on tarkoituksellinen viestintäväline.

• Oikeisto puolestaan korostaa valtion oikeutta itsepuolustukseen, jolloin riskinä on sivuuttaa se transaktio, jossa legitiimiys murenee siviiliuhrien kasvaessa.

Tämä asetelma on halvaannuttava. Keskustelu ei enää koske Suomen ulkopoliittista linjaa, vaan siitä tulee sisäistä identiteettipolitiikkaa. Uhrilukuja käytetään testinä: "Jos et tuomitse tätä lukua, olet epäinhimillinen." Näin nekropolitiikka tuo mukanaan polarisaation, joka on tuotu maahan muualta, mutta joka kotiutuu suomalaiseen maaperään yllättävän helposti.

Digitaalinen nekropolitiikka ja meidän vastuumme

Algoritmit ruokkivat tätä kehitystä. Shokeeraavat kuvat ja paisutellut luvut saavat eniten näkyvyyttä, mikä pakottaa poliittiset toimijat reagoimaan nopeasti ja usein tunteella faktatiedon sijasta. Meistä tulee osa ulkomaista nekropolitiikkaa joka kerta, kun jaamme vahvistamattomia "12 000 kuollutta" -tyyppisiä meemejä ilman lähdekritiikkiä. Meistä tulee neuvottomia osallistujia transaktioon, jossa totuusarvo on nolla, mutta tunnearvo on mittaamaton.

Johtopäätös: Kriittinen kynnys kotimaassa

Suomen poliittisen ilmapiirin kannalta on elintärkeää tunnistaa, milloin uhriluvuilla käydään kauppaa. Meidän on kykenemättävä tuntemaan empatiaa ilman, että annamme sen muuttua polttoaineeksi sisäpoliittiselle vihanpidolle.

Nekropolitiikan perimmäinen tavoite on romuttaa vastapuolen legitiimiys hinnalla millä hyvänsä. Jos annamme tämän logiikan sanella suomalaisen keskustelun säännöt, olemme jo hävinneet. Totuus ei löydy huutokaupasta, vaan kylmästä analyysista, joka kieltäytyy asettamasta ihmishengelle poliittista hintalappua.