Kun Jeesuksesta tehdään nykyajan poliittinen projekti

 

On kiinnostavaa seurata, kuinka usein nykykeskustelussa annetaan ymmärtää, että Jeesuksen alkuperäinen sanoma olisi ollut jotakin hyvin tuttua: rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden purkamista, vallan haastamista, marginaalien nostamista normiksi ja instituutioiden epäilyä. Ikään kuin 2000 vuotta vanha uskonnollinen liike olisi jo valmiiksi puhunut nykyisen poliittisen kielen käsitteillä – ja ikään kuin vasta moderni kirkko olisi tämän jotenkin unohtanut tai pettänyt.

Tässä ei kuitenkaan ole kyse historian uudesta löydöstä, vaan retorisesta siirrosta.

Kun suhteellisen tuore poliittinen ideologia esitetään “alkuperäisenä Jeesuksen opetuksena”, tehdään aikamatka väärään suuntaan. Nykykäsitteitä – kuten rakenteellinen epäoikeudenmukaisuus, valta-asetelmat tai sorrettujen ääni – projisoidaan antiikin maailmaan, jossa niitä ei sellaisinaan ollut olemassa. Jeesus eli juutalaisessa apokalyptisessä ajattelumaailmassa, jossa keskiössä olivat Jumalan valtakunta, parannus, synti ja tuleva tuomio. Hän ei muotoillut yhteiskuntapoliittista ohjelmaa eikä tarjonnut teoriaa rakenteiden uudistamisesta.

Silti Jeesus on houkutteleva hahmo modernille politiikalle. Hän on moraalisesti lähes kiistaton auktoriteetti. Kun oma näkemys voidaan esittää Jeesuksen sanoman jatkeena, siitä tulee enemmän kuin mielipide: siitä tulee moraalinen velvollisuus. Kritiikki ei kohdistu enää argumenttiin vaan ihmisen arvomaailmaan. Tämä tekee keskustelusta helppoa – ja epäreilua.

Erityisen tehokas tämä strategia on silloin, kun puhutaan “paluusta alkuperään”. Väitetään, että kristinusko oli alun perin marginaalien uskonto, ja että kaikki myöhempi institutionaalinen kehitys on poikkeamaa tästä puhtaasta ytimestä. Näin nykyinen ideologinen tulkinta voidaan esittää korjausliikkeenä, ei uutena tulkintana. Historia yksinkertaistuu, ristiriidat katoavat ja monimutkainen kehitys pelkistyy moraaliseksi kertomukseksi hyvästä ja pahasta.

Ongelma ei ole siinä, etteikö Jeesuksen opetuksista voisi johtaa eettisiä johtopäätöksiä myös nyky-yhteiskuntaan. Ongelma syntyy silloin, kun nämä johtopäätökset esitetään historiallisina faktoina tai ainoina oikeina tulkintoina. Silloin teologia muuttuu politiikaksi ja politiikka pyhitetään.

Kriittinen ajattelu alkaa siitä, että uskalletaan erottaa kolme asiaa toisistaan: mitä Jeesus todennäköisesti sanoi omassa ajassaan, miten hänen sanomansa on tulkittu eri vuosisatoina, ja mitä me tänään haluamme hänen sanomastaan ammentaa. Kun nämä sekoitetaan, syntyy vaikutelma ikiaikaisesta totuudesta – vaikka todellisuudessa katsomme peiliin ja näemme oman aikamme moraalikuvan.

Jeesus kestää kyllä historiallisen tarkastelun. Mutta hän ei tarvitse tuekseen anakronistista poliittista kaappausta.